Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Jeesuksen puolue

 

Puoluekarttamme on saanut Suomen eduskunnassa lisäväriä, kun kansanedustaja James Hirvisaaren puolue-eron myötä Muutos2011 sai eduskuntapuolueen aseman. Ehkäpä nyt on uudelleen syytä päivittää pohdinta Jeesuksen poliittisesta kannasta. Alunperin keskustelu käynnistyi syksyllä 2009, kun eurovaalit olivat takana, ja parlamenttiin päässyt ortodoksiveli Mitro Repo perusteli puoluevalintaansa Jeesuksen yhteiskuntanäkemyksillä.

Se oli tietenkin puoliksi leikkiä, ja Satu Hassi jatkoi Mitron pohdiskelua blogissaan täydentäen, että Jeesus tuntuu myös aika vihreältä pienine hiilijalanjälkineen ja viinintissutteluineen.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Minä jatkoin leikkiä. Eli pidetäänpä varamme. Jeesukseen voitaisiin toki ripustaa poliittista väriä sateenkaarellisen verran, jos hän olisi suonut ajallemme ja paikallemme sen korkean kunnian, että olisi inkarnoitunut 2010-luvun Suomeen. Vaan pahoin pelkään, että me kaikki puoluepukarit saisimme aika lailla nenillemme. Niin kuin hän tylytti aikansa poliittisia puolueita, fariseuksia, saddukeuksia ja selootteja, Jeesuksen tarkka, lahjomaton ja universuminpenetroiva katse olisi havainnut epäkohtia meidänkin porukoissamme. Ja nyt ei pidä pahastua:

Se, joka automaattisesti olettaa, että Jeesus olisi liittynyt kristillisdemokraatteihin, pettyy ehkä pahimmin. Tuo saarnaajahan pilkkasi uskonnollisesti itsevarmaa fariseusten puoluetta minkä kerkesi ja loukkasi sovinnaisuutta oleskelemalla juoppojen, huorien ja varkaiden seurassa.

No pitääkö tästä päätellä, että hän olisi viihtynyt perussuomalaisten riveissä, joihin kapakoiden kantajengi yhä vieläkin joskus samastetaan? Tuskin sittenkään, sillä tuo kansanmies vierasti nurkkapatriotismia suhtautuen erityisen suojelevasti maahanmuuttajiin ja muukalaisiin; halveksitun samarialaisen hän jopa nosti esimerkiksi hyvästä lähimmäisestä.

Tarkoittaako tämä siis, että Jeesus heiluttaisikin suvaitsevaisen RKP:n lippua? Arameankielinen Jeesus osasi kyllä myös hepreaa ja mahdollisesti kreikkaa, mutta pakkoruotsia hän tuskin olisi kannattanut. Siinähän maahanmuuttajat saavat kaksinkertaisen taakan niskaansa yrittäessään hakea paikkaa yhteiskunnasta. Kapinoinnista kuolemantuomion saanut mies saattoi olla muutenkin liian kulmikas tapaus puolueeseen, jonka kimmoisa omatunto venyy ja joustaa mihin hallituspohjaan tahansa.

Entäpä Kokoomus, tuo kuulevaa korvaansa mainostanut puolue? Kurja myöntää, mutta homma saattaa kaatua veropolitiikkaan. Nasaretilainen kansanjohtaja näet ei vastustanut veroja vaan oli iloinen veronmaksaja, joka korosti pariinkin otteeseen, että keisarille on annettava se, mikä keisarille kuuluu.

Oliko Mitro siis oikeassa ja Jeesus vasemmassa – ehta ”verot kattoon” -demari? Ei kai, sillä opettaja-parantaja painotti lähimmäisenrakkauden tekoja käytännössä eikä olisi tyytynyt hyvien tekojen ulkoistamiseen pelkästään yhteiskunnalle.

Vihreäkään Jeesus ei ollut, samasta syystä kuin ei kristillisdemokraattikaan. Hän ei innostunut niistä, jotka pitivät itseään muita parempina. Hän ei myöskään riittävän suoraviivaisesti tuominnut luonnonvarojen tuhlausta, jos se tehtiin rakkaudesta, kuten syntinen nainen kallisarvoisen voidepullon kanssa toimi.

Moni Jeesuksen kannattaja kannattaa myös Kepua – löytyisikö siis Kepusta puolue myös sankarille itselleen? Maanläheinen puuseppä ymmärsi varmasti tehdä eron sen kuuluisan tuppeensahatun ja erikoishöylätyn laudan välillä, ja monet vertauksensakin hän otti maanviljelyksestä, joten jutun juurta riittäisi tupailloissa. Mutta massakokousten mestari tuskin olisi hyväksynyt sitä kuuluisaa junttapeliä; hän kehotti suoruuteen. Suurena hajasijoittajanakaan häntä ei pidetä: päämääränä on urbaani unelma, uusi Jerusalem.

Entä sitten tämä Muutos2011. Emme tiedä vielä paljoakaan puolueesta mutta heti kylmiltään tulee mieleen, ettei Herra katsellut taaksepäin. Tarvitsemme parannusta eli muutosta juuri nyt, ei vuoden 2011 muutos riitä.

Niinpä jää jäljelle vain vasemmistoliitto, ja se ikiaikainen klisee, että Jeesus olisi ensimmäinen kommunisti? Ehkä muuten, mutta Nasaretin duunari tuomitsi käyttövoimana katkeruuden ja vihan – siinä menee monta äkäistä laulua saman tien haaskuuseen. Omastaan jakamisenkin ajatuksessa oli pointtina, että jaetaan tasaisesti hyvää, ei kurjuutta.

Mutta voisiko käydä niin kurjasti, että katseltuaan aikansa tätä Baabelin sekamelskaa hän masentuisi, jättäisi äänestämättä ja liittyisi nukkuvien puolueeseen? Karmea ajatus, jota en tahtoisi uskoa; niin paljon hän korosti valvomista ja aikansa seuraamista.

Tässä sitä ollaan, olemme kaikki onnettomia, kukin omalla tavallamme.