Kirkko: Joutjärven seurakuntaneuvosto linjasi: Kohtaamispaikka saa lähteä seurakunnasta

Instituutiot murenevat

 

Olemme siirtyneet kristillisestä yhtenäiskulttuurista jälkikristilliseen aikaan. Muutoksen myötä vanhoja kristillisiä arvoja halutaan korvata uusilla arvoilla, jotka eivät enää nouse kristinuskosta. Tämä kehitys saa aikaan arvosodan vanhojen ja uusien arvojen joutuessa törmäyskurssille. Arvojen yhteentörmäys näkyy niin kirkossa kuin yhteiskunnassa laajemminkin.

Yksi taistelun kentistä on tiede ja yliopistot. Sosiologian professori Jukka Savolainen varoittelikin Kanava-lehdessä (5/2021) tieteiden politisoitumisesta. Hänen mukaansa poliittisilla mieltymyksillä on etenkin yhteiskuntatieteissä liian suuri vaikutus. Savolaisen artikkeli herätti jonkinmoisen kohun. Siitä käy ilmi, että tiedeyhteisössä jopa lakattiin tervehtimästä ja juttelemasta sekä leimattiin hulluksi, jos kyseenalaisti vallitsevaa ideologiaa tai esitti jotain sen kanssa ristiriidassa olevaa.

Pipliaseura neliöb. 1.-30.11. MJa

Teologeille tieteen sisäiset taistelut tai puhe ideologisoitumisesta ei ole kovin suuri uutinen. Juuri teologia on tieteenala, jossa lähtökohdat määrittelevät paljon tutkimuksen lopputuloksia. Erilaisia koulukuntien välisiä taisteluita esimerkiksi eksegetiikan alalla on käyty jo pitkään.

Tietyillä tieteenaloilla ideologisoitumisen vaara on suurempi kuin toisilla. Joskus puhutaan ns. epäkohtatutkimuksesta (grievance studies). Tällaisessa tutkimuksessa pyritään korjaamaan yhteiskunnan epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta. Epäkohtatutkimusta harjoitetaan etenkin postkolonialistisen teorian, sukupuolentutkimuksen, kriittisen rotuteorian, queer-teorian ja intersektionaalisen feminismin alueilla.

Nämä suuntaukset ammentavat postmodernista teoriasta. Taustalla on etenkin Michel Foucault’n ajattelu, jonka mukaan totuutta ja valtaa ei voi erottaa toisistaan. Totuusväitteet ovat silloin aina eri asteista vallankäyttöä. Tästä lähtökohdasta seuraa, että totuudella ei ole niin suurta väliä kuin vallalla. Sen myötä tutkimuksessa keskitytään etenkin valta-analyyseihin ja yhteiskunnasta löytyvään epäoikeudenmukaisuuteen. Totuuden tavoittelu korvautuu aktivismilla, joka puetaan tieteen muotoon. Hyvänä esimerkkinä Helen Pluckrose, James A. Lindsay ja Peter Boghossian kirjoittivat erilaisia höpöhöpö-artikkeleita feministisiin julkaisuihin ja saivat osan niistä julkaistua. Riittää siis, että kuulostaa hyvältä ja oikeaoppiselta, vaikka substanssia ei olisi ollenkaan.

Humanistisilla aloilla ja myös teologiassa on siis vaara, että totuuden tavoittelu korvautuu ideologialla. Kun ideologisoitunut tiede valtaa alaa, se murentaa uskoa tieteen luotettavuuteen ja tuhoaa niiltä osin yliopistojen asemaa arvostettuina instituutioina. Eikä tässä ole kyse siitä, että joku tieteenala sinänsä olisi paha, vaan siitä, että kristinuskon jälkeen seurannut merkityksettömyys syö lopulta myös tieteen. Nihilismi, jossa mitään merkitystä tai totuutta ei ole, rapauttaa instituutiot. Sille, mikä ei ole mitään, on uhka sellainen, joka on jotakin. Nihilismi pyrkii purkamaan kaiken, koska ei kestä itseään.

Italialainen matemaatikko Carlo Lancelotti kirjoitti Twitterissä, että ongelma ei ole se, että tyhmät ihmiset yrittävät yltiöpäisesti tuhota vanhoja instituutioita, vaan se, että ne ihmiset, jotka ovat vastuussa noista instituutioista, ovat unohtaneet, mitä varten ne ovat olemassa ja siksi eivät pysty puolustamaan niitä. Kristilliseen länteen on siis kristinuskon vaikutuksen alla rakennettu monia instituutioita, mutta jälkikristillisenä aikana ei enää kyetä ymmärtämään perusteita, joille nuo instituutiot rakentuivat, koska taustalla vaikuttava ajattelu ja arvot ovat muuttuneet. Siksi instituutiot ideologisoituvat ja murentavat itse itsensä. Tämä näkyy hyvin edellä kuvaamieni tieteenalojen kohdalla.

Yliopistot eivät ole tietenkään ainoita, jotka ideologisoituvat, vaan samat kysymykset liittyvät esimerkiksi mediaan. Sielläkään tavoitteena ei usein ole enää tehdä puolueetonta ja objektiivista journalismia, vaan eriasteista vaikuttamista ja aktivismia, jossa totuus usein jää ideologioiden jalkoihin.

Analyysin voi laajentaa myös evankelisluterilaiseen kirkkoon. Näyttää siltä, että kirkon ylimmillä tasoilla asti ei ole jaettua itseymmärrystä siitä, mikä se on ja miksi se on olemassa. On kollektiivisesti unohdettu se, miksi kirkko perustettiin. Tietenkin kirkon itseymmärrys määritellään sen tunnustuksessa, mutta käytännön tasolla siitä ei usein tiedetä mitään. Tunnustuksen sijaan erilaiset ideologiat määrittelevät sitten sen, mitä kirkko opettaa vaikkapa eettisistä kysymyksistä. Siksi myös kirkko instituutiona rapautuu.

Instituutioiden murenemisella on vakavia vaikutuksia. Tässä tilanteessa sinänsä hyviinkin asioihin kohdistetaan epäluuloa. Kun tutkimukset joillakin tieteenaloilla epäilyttävät, voi käydä niin, että ei enää luoteta edes lääketieteellisiin instituutioihin, mikä näkyy esimerkiksi kahtiajakona koronarokotteisiin asennoitumisen suhteen.

C. S. Lewis kirjoitti vuonna 1953 lähettämässään kirjeessä osuvasti siitä, kuinka kristinuskosta luovuttaessa saatamme menettää enemmän kuin uskommekaan: ”Minusta todella tuntuu, että hyvin vakavat vaarat riippuvat yllämme. Se johtuu suuresta luopumuksesta kristillisestä uskosta, joka on tapahtunut suuressa osassa Eurooppaa. Sen vuoksi tilanteemme on huonompi kuin ennen sitä kun saimme uskon. Kukaan ei palaa kristinuskosta luopuessaan samaan tilaan kuin jossa oli ennen kristinuskoa, vaan huonompaan tilaan: pakanan ja luopion ero on naimattoman naisen ja avionrikkojan ero… Siksi monet aikamme ihmiset eivät ole menettäneet ainoastaan yliluonnollista valoa, vaan myös luonnollisen valon, joka pakanoilla oli.”

Kirjoitus on julkaistu alunperin pääkirjoituksena Perusta-lehden numerossa 5/2021.