Kirkko: Joutjärven seurakuntaneuvosto linjasi: Kohtaamispaikka saa lähteä seurakunnasta

Kenelle Pietari kirjoitti? Korvausteologisen raamatuntulkinnan perustuksia horjuttamassa

 
Moderni kirkko ja sen edessä ikivanhoja raunioita

Pietarin anopin talon raunioiden päälle Kapernaumissa on rakennettu moderni kirkko. Kuva: Dennis Jarvis

Pietari oli juutalainen ja sai kutsun juutalaisten apostoliksi mutta kenelle hän kirjoitti ensimmäisen kirjeensä? Pakanakristilliselle seurakunnalle vai ryhmälle juutalaisuskovia? Harva meistä pysähtyy pohtimaan kysymystä, vaikka tässä tapauksessa vastauksella on merkitystä. Joitakin ensimmäisen Pietarin kirjeen jakeita on nimittäin käytetty oikeuttamaan supersessionistista eli korvausteologista raamatuntulkintaa. Näistä kohdista keskeisin kuuluu:

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. (1. Piet. 2: 9, 10.)

TV7 neliöb. 22.11.-7.12. MJa

Monelle teologille tämä on ollut kirkas todistus siitä, kuinka kirkosta on tullut Jumalan kansa; heistä, jotka aiemmin eivät olleet valittuja, on nyt tullut kuninkaallista papistoa ja pyhää heimoa aiemman omaisuuskansan, Israelin, tilalle.

Nämä jakeet tosiaan kuulostavat siltä, että ne puhutaan pakanataustaisille uskoville. Tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että kirjoittaja lainaa profeetta Hooseaa, joka Jumalan äänitorvena lausui ne Israelille (Hoos. 1:6,9; 2:1,3,25). Jos Jumala saattoi puhua näin omaisuuskansalleen, eikö silloin myös Pietari voinut siteerata kyseistä kohtaa viitatessaan kuulijoiden aiempaan, Jumalasta vieraantuneeseen elämäntapaan?

Arvelen, että Pietarin kirjeen korvausteologiseen tulkintaan on saattanut vaikuttaa myös se, miten Paavali soveltaa omassa tekstissään samaa Hoosean kohtaa (Room. 9: 23–27). Apostoli kuvaa profeetalta lainatuin sanoin sitä, kuinka Jumala valitsee pelastukseen myös muiden kansojen jäseniä. Tätä ei kuitenkaan tarvitse ymmärtää niin, että ei-juutalaiset syrjäyttävät Israelin. Uudessa liitossa Jumalan kansaan kuuluu sekä juutalaisia että pakanoita.

Hoosean kirja on karua luettavaa siitä, kuinka Israel oli ajautunut kauas Jumalasta. Yhtä aikaa se kuvaa kauniisti Jumalan uskollisuutta ja ponnisteluja vetää kansa uudelleen lähelleen. Heprealaiset profeetat käyttivät usein kuvia paimenesta ja lampaista ja paimenen luo palaamisesta. Ne ilmensivät hyvin Jumalan ja Israelin välistä liittosuhdetta (Ps. 80:1; Hes. 34:13-16; Hoos 4:16; Sak. 11:7). Samaan tapaan Pietari kirjoittaa: Te olitte »eksyksissä niin kuin lampaat», mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo (1. Piet. 2: 25). Pietari lainaa paljon kuvastoa myös temppelistä ja uhritoimituksista. Sekään ei tietenkään välttämättä todista mitään kohdeyleisöstä, mutta voi kertoa siitä, että kyse oli juutalaisista – kuten myös se tosiasia, että tässä kirjeessä on enemmän viittauksia Vanhaan testamenttiin kuin missään muussa Uuden testamentin kirjassa.

Useat historian raamatuntulkitsijat, kuten esimerkiksi kirkkoisät Origenes ja Eusebius sekä uskonpuhdistaja John Calvin, pitivät itsestäänselvyytenä, että teksti puhuu juutalaisille. Vuosisatojen ajan näkemyksen voidaan sanoa edustaneen konsensusta.

Jo kirjeen alkutervehdys antaa selviä viitteitä juutalaisesta kohderyhmästä:

Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja, jotka asuvat hajallaan, muukalaisina Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa – – – (1. Piet. 1:1)

Kreikankielinen alkuteksti käyttää sanaa diasporas; sanaa, joka muualla Raamatussa tarkoittaa maanpakoon karkotettuja Israelin kansan jäseniä ja joka vielä tänäkin päivänä viittaa Israelin rajojen ulkopuolella eläviin diasporajuutalaisiin. Uskonpuhdistaja John Calvin kommentoi Pietarin kirjeen alkua:

Ne jotka luulevat, että näin kutsutaan kaikkia jumalisia, koska he ovat vieraita tässä maailmassa ja matkalla kohti taivaallista maata, ovat pahasti väärässä. Tämä virhe käy ilmi sanasta diaspora (hajaantuminen), joka seuraa välittömästi; se soveltuu vain juutalaisiin. (Käännös englannista suomeksi minun.)

Entäpä jos sittenkin pakanakristillinen yleisö?

Muutama muu epistolan kohta on kuitenkin saanut monet tutkijat tekemään johtopäätöksen, että Pietarin kirjeen valittu kansa on pääasiassa pakanakristityistä koostuva kirkko. Apostoli puhuu esimerkiksi kuulijoiden aiemmasta elämästä tietämättömyyden aikana (1:14). Ja edelleen jakeessa 1:18 hän kirjoittaa: Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla – – – Tuntuu vaikealta kuvitella, että juutalainen apostoli olisi maanmiehilleen kirjoittaessaan puhunut näin loukkaavasti heidän yhteisestä traditiostaan. Neljännessä luvussa (jakeet 3 ja 4) Pietari kuvailee lukijoidensa entistä elämää irstaudessa rypemiseksi ja epäjumalanpalvelukseksi – tästäkään ei varmasti ensimmäiseksi tule mieleen Tooran käskyjä noudattava hurskas juutalainen.

Ironista kyllä, nämä argumentit joutuvat hieman outoon valoon, kun luetaan Vanhan testamentin profeettojen arvioita Israelin ymmärryksen ja moraalin tilasta (katso esim. Jer. 5). Toisaalla Raamatussa myöskään Paavali ei kaunistele sanojaan kommentoidessaan juutalaisuutta, jota harjoitetaan ilman uskoa Jeesukseen (katso esim. Room. 10:2–3, Ef. 2:3 ja 1. Tim. 1:13). Filippiläiskirjeessä (3:2–9) hän julistaa oman historiansa ja meriittinsä fariseuksena täysin arvottomaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla. Lisäksi arkeologiasta tiedämme, että Pietarin mainitsemilla alueilla Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa asui huomattava määrä juutalaisia. Nämä diasporajuutalaiset olivat taipuvaisia jäljittelemään kreikkalais-roomalaista pakanallista elämäntyyliä, milloin se oli heille sosiaalisesti tai taloudellisesti eduksi.

Lasi-ikkuna, jonka takaa näkyy vanhoja raunioita
Kirkon lattiassa on ikkuna, jonka läpi näkyvät Pietarin anopin talon kivet ja viidennellä vuosisadalla rakennetun kirkon jäänteet. Kuva: Dennis Jarvis

Jim R. Sibley käy artikkelissaan You Talkin’ to Me? 1. Peter 2:4-10 and a Theology of Israel läpi muutamien tutkijoiden käsityksiä Pietarin kirjeen vastaanottajista. Monet ovat päätelleet, että Ensimmäinen Pietarin kirje oli suunnattu pakanakristityille. Näin myös esimerkiksi J. Ramsey Michaels kommentaarissaan, jossa hän toteaa, että kirje on kirjoitettu aivan kuin juutalaisille. Heti perään hän hämmästelee, kuinka taidokkaasti kirjoittaja onnistui hämäämään jopa kirkkohistorioitsija Eusebiusta neljännellä vuosisadalla! Tässä kohtaa on pakko kysyä, miten tiukasti korvausteologiset silmälasit ovat kasvaneet kiinni tutkijan nenälle, jos hän ei enää kykene ottamaan huomioon mahdollisuutta, että tekstin kirjaimellinen lukutapa olisi se oikea?

No mitä sitten?

On ehkä realistista ajatella, että emme saa tutkimuksen kautta lopullista varmuutta siitä, millainen Pietarin kirjeen lukijakunta alunperin oli. Uskovien yleistä pappeutta on usein perusteltu alussa siteeratulla kohdalla 1. Piet. 2: 9, 10. Ajatus yleisestä pappeudesta on raamatullinen, eikä se perustu vain yhteen kohtaan. Kaikki kristityt ovat ”kuningassukua, meidän Jumalamme pappeja” (Ilm. 5: 9, 10). Me muiden kansojen jäsenet emme menetä mitään, jos luemme Pietarin kirjettä ikään kuin juutalaisen olan yli. Sen sijaan, jos Pietarin kirje oli alunperin osoitettu juutalaiselle jäännökselle, sen kieltämisellä varmasti kadotetaan jotakin alkuperäistä. Mitä se on pakanakristityn näkökulmasta?

Derek Demarsin mietteet sivulla Theology Pathfinder puhuttelevat minua ja kietoutuvat omiin pohdintoihini. Ensimmäinen Pietarin kirje on muistutus siitä, että kristinusko, sellaisena kuin me sen nyt ymmärrämme, syntyi juutalaisena lahkona. Se ei kehittynyt tyhjiössä, laskeutunut ilmestyksenä taivaasta tai versonut pakanauskonnoista, vaan liittyi kiinteästi Jumalan suunnitelmaan omaisuuskansansa varalle. Jeesusta seuraavat juutalaiset tunnistivat Hänessä Messiaansa ja näkivät Kirjoituksissa luvatun messiaanisen ajan sarastavan. Olennainen osa liikehdintää oli pelastuksen ovien avautuminen pakanoille: uskovat kaikista kansoista liitettiin – tai Paavalin oliivipuukuvaa lainaten: oksastettiin – Jumalan kansaan. Tämä prosessi ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi syntynyt kokonaan uusi yhteisö, joka korvaa Israelin. Se voi tarkoittaa myös vain sitä, että entinen yhteisö laajeni sulkemaan sisäänsä muiden kansojen jäseniä. Juutalaisten asema säilyi edelleen, kuten Paavalikin näyttää korostavan Roomalaiskirjeen jakeissa 1:16 ja 2:9-10. Juutalaiskristillisissä seurakunnissa oli todennäköisesti myös pakanataustaisia jäseniä, kuten on tämänkin päivän messiaanisissa seurakunnissa. Historiasta tiedämme nyt, että juutalaisten Jeesuksen seuraajien yhteisöjä oli olemassa kauemmin kuin aikaisemmin oletettiin – vähintään neljännelle vuosisadalle asti. Sitä paitsi tarkkaan ottaen Pietarin kirjettä ei ole osoitettu seurakunnille vaan yksilöille.

Pietarin kirjeen lausumia ei tule käyttää pohjana supersessionistiselle teologialle. Ainakaan perusteluksi ei riitä kehäpäätelmä, jonka mukaan apostoli soveltaa Vanhan testamentin käsitteistöä Uuden liiton pakanakristilliseen seurakuntaan. Kun Uusi testamentti sanoo ”Israel”, se tarkoittaa Israelia. Kun Uusi testamentti puhuu seurakunnasta, se tarkoittaa seurakuntaa. W.A. Criswelliä lainaten (käännös minun):

Israelin oikea määritelmä on avain Raamatun oikeaan tulkintaan. Jos Israel tarkoittaa Jumalan muinaista valittua kansaa, Raamatusta tulee selkeä ja kirkas kuin totuus itse. Jos Israelilla ymmärretään Uuden testamentin seurakuntaa, koko Raamatun opetuksesta tulee hämärää ja vaikeaselkoista.

Olisiko aika restauroida Pietarin kirje korvausteologisista ennakko-oletuksista ja katsoa uudelleen millainen taideteos teologisen pölyn alta paljastuu?

 
Kylvaja artikkelibanneri