Huomaamaton hengellinen nuupahdus

 

Melkein 20 vuoden ajan Vuosaaren Uutelassa sijaitseva kasvimaa on ollut itselleni tärkeä hengellinen taukopaikka. Pysähdyn palstalla joka juoksulenkillä. Suuntaan askeleni sinne myös silloin, kun jokin asia vaatii tavallista keskittyneempää ajattelua. Aivan kuin kasvit puhuisivat minulle pelkällä olemassaolollaan. Seuraan jokaista kasvukautta suurella mielenkiinnolla. Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä. Paljon on kiinni siitä, miten jaksan tehdä syys- ja kevätlannoituksen tai miten paljon kantaa paikalle uutta multaa. Aina nämäkään eivät riitä.

Kitkin innolla kesän rehevöittämää kasvimaata. Panostin erityisesti papumaan puhtaanapitoon. Muistin kyllä, että salkopavun juuristo on kasviin nähden verrattain pieni ja että sen nyppää helposti rikkaruohojen kanssa maasta ylös. Vaikka yritin olla kuinka varovainen, ehdin riuhtaista muutaman papujuurakon vesiheinätupon mukana maan pinnalle. Työn päätyttyä havaitsin virkeiden pavunlehtien nuupahtaneen. Painelin kaikki silmiin osuneet juuret takaisin mullan alle. Mutta pari pavunvartta jäi edelleen ilman maayhteyttä. Harmikseni huomasin asian liian myöhään. Lehdet olivat ehtineet päivän aikana täysin kuivettua.

Radio Dei Jumis

Pavunvarret puhuivat minulle selkokieltään. Mitä tuuhein hengellinen kasvu nuupahtaa nopeasti, elleivät juuret ole tiiviisti uskoa ravitsevassa multamaassa. Kiireinen elämäntapa vierottaa helposti Sanan ja taivaallisen keskusteluyhteyden ääreltä. Suorastaan pelottavaa oli huomata, miten nopeasti elämä lehdistä haihtuikaan! Eikä ihminen sitä itse välttämättä heti huomaa – ihmettelee vain innon puutettaan ennen niin innostavien asioiden äärellä.

Toisen hengellisen opetuksen sain kurpitsalavojen läheisyydessä. Kurkut ja kurpitsat ovat vuodesta toiseen olleet niin satoisia, että laatikoiden antia on syöty ähkyksi asti, vaikka pötköjä on jaettu pussitolkulla kaikille tarvitseville. Mutta ei tänä vuonna. Nyt penkit ovat antaneet satoaan juuri sopivasti. Mitä tein toisin? Täytin lavat edellisvuoden viherjätteellä. Laitoin pinnalle pari pussia multaa ja lannoitin. Tiesin multakerroksen olevan tarpeeseen nähden liian ohut. Niukka multa muistutti siitä, miten hengelliseen hedelmäntuottamiseen varustaudutaan kauan ennen kuin se tulee kenellekään muulle näkyväksi. Riittävän paksu maaperä takaa sen, ettei sadon kasvu lopahda kesken tai jää kituliaaksi. Hengellisen maaperän muokkaamiseen, siihen juurtumiseen ja juurten maassa pitämiseen kannattaa panostaa silloin, kun elämässä menee hyvin. Vähän samalla tavalla kuin missä tahansa ihmissuhteessa. Vasta pitkä juoksu tai poikkeusolot paljastavat, millaisista aineksista elämää kannattelevat hengelliset rakenteet on tehty.