Helmi syntyy kivusta

 

Hyvää helmikuuta! Itselleni helmikuu on merkinnyt aina toivon kuukautta. Pimeän jälkeen valoa on päivä päivältä yhä enemmän. Pikkuhiljaa on taas lupa odottaa kevättä. ”Ei ihan vielä, mutta pian…”, on toivoa parhaimmillaan.

Helmikuun sanotaan saaneen nimensä puunoksiin kiinnittyvistä jäähelmistä, joita syntyy, kun suojasään jälkeen pakkanen taas kiristyy.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

On jotenkin hieno ajatus, että jäähelmet syntyvät lämpimän ja kylmän yhteistyönä. Elämän kauneimpien asioiden takaa löytyy aina paradokseja.

Myös aidon simpukkahelmen syntytarina on kiehtova. Ehkä tiedätkin, että aidot luonnonhelmet syntyvät kivusta. Simpukan kuoren ja vaipan väliin menee hiekanmurunen, joka hiertää ja häiritsee simpukkaa ja aiheuttaa kipua. Simpukka alkaa kehittää hiekanmurun ympärille kuoresta helmiäistä, josta ajan mittaan syntyy helmi.

Luonnonhelmen kasvaminen edes herneen kokoiseksi voi viedä aikaa jopa viisikymmentä vuotta. Nykyisellä, alun perin japanilaisten kehittämällä helmenviljelytekniikallakin helmen syntyyn kuluu aikaa kolmesta kuuteen vuotta. Ei mikään lyhyt aika sekään simpukan kestää kipua.

Elämää verrataan usein helminauhaan. Olemme täällä helmienkeruumatkalla. Punomme jokainen omista kokemuksistamme omaa nauhaamme, jossa on monen sävyisiä ja kokoisia helmiä.

Elämän kivuista selviytyminen vie aikaa, mutta juuri ajan kanssa kivusta syntyvät kirkkaimmat helmet. Jokaisella helmellä on oma merkityksensä ja oma järjestyksensä. Ja niin on myös helmien väliin jäävillä tyhjillä kohdilla – niillä hetkillä, kun jouduimme hetkeksi sivuun, odottajan paikalle. Myös niitä hetkiä tarvitaan punomaan helmet yhteen. 

Joidenkin elämämme ketjussa olevien helmien merkityksen ymmärrämme jo nyt. Osan tarkoitus on vielä salaisuutta. Mutta niidenkin helmien merkitys selviää. Viimeistään sitten kun nauhamme on kokonaan valmis.

Hyvää helmenkalastusta! Päätykööt tämänkin päivän kokemukset hyvinä muistoina päiviemme helmien ketjuun.