Me vaivojen vaivaamat ja Jeesus

 

Luimme solussani viimeksi evankeliumeista kertomusta, jossa Jeesus karkottaa pojasta pahan hengen (Mark. 9:14-29; Matt. 17:14-20; Luuk. 9:37-43) ja nuo evankeliumikatkelmat jäivät kytemään mieleeni. Olen pohdiskellut toisaalta väkijoukon ja opetuslasten käyttäytymistä ja toisaalta, mitä tuo poika tunsi ja ajatteli. Mietteissäni on myös pyörinyt, miten Jeesus tilanteeseen reagoi ja miksi juuri sillä tavalla. Niin kuin usein käy, tarvitsi evankeliumien kertomus nytkin jonkin aikaa hauduttelua ja pohdiskelua, ennen siitä alkoi jotain keskeistä kiteytyä ja kasvaa ajatuksissa ja sydämessä.

Evankeliumit kertovat, kuinka suuri väkijoukko on kerääntynyt koolle ja sen keskellä käy kova kuhina. Kun Jeesus saapuu paikalle, nousee väkijoukosta esiin mies, joka pyytää Jeesusta auttamaan; hänen pojassaan on paha henki, joka paiskaa hänet maahan, kouristaa häntä, niin että suusta valuu vaahtoa ja kuolaa ja yrittää tappaa hänet kaatamalla hänet veteen tai tuleen. Mies kertoo, että opetuslapset yrittivät ajaa hengen pois, mutta eivät onnistuneet siinä. Kun Jeesus kuulee tämän, hän puuskahtaa väkijoukolle ankarin sanoin: ”Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea!” Hän käskee heitä tuomaan pojan luokseen. Sen jälkeen hän ankarin sanoin puhuttelee pahaa henkeä, ajaa sen pois ja näin parantaa pojan. Kaikki on hetkessä ohi ja väkijoukko on ihmeissään. Opetuslapset kyselevät hämmentyneinä Jeesukselta: Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?”

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, millaisia keinoja opetuslapset ovat kokeilleet pahan hengen poisajamiseksi. Ovatko he lausuneet ääneen jotakin tiettyä mantraa tai tehneet erinnäisiä rituaaleja? Ovatko heidän keinonsa olleet kyseenalaisia ja vääriä, kun Jeesus kerta moittii heitä epäuskoisiksi ja kieroutuneiksi? Kuitenkin, he ovat epäilemättä yrittäneet saada hyvää aikaiseksi parantamiskonsteillaan. Varmasti jokainen väkijoukossa seisova olisi suonut pojan vapautuvan pahasta hengestä. Miksi Jeesus sitten ojentaa heitä niin ankarin sanoin? Jos asetun pojan asemaan, tuntuisi minusta epämiellyttävältä ja nololta se, että vaivojani ja kohtauksiani, joille itse en mitään voi, olisi katselemassa ja ihmettelemässä suurilukuinen väkijoukko. Opetuslapset yrittäisivät keksiä ratkaisua, millä oudot oireeni saisi loppumaan, mutta he miettisivät vain kuumeisesti eri vaihtoehtoja touhottaen, niin että unohtaisivat kysyä vointiani, huolehtia etten satuta itseäni enempää ja rauhoitella minua. Kukaan ei kuljettaisi minua pois väkijoukon keskeltä, sillä mikäli kohtauksen sattuessa joku onnistuisi minut parantamaan, olisi hänen toki hienoa olla silloin todistajien ympäröimänä.

Jeesus ei välitä väkijoukosta, monesti hän pakoilee sitä ja pyytää ihmisiä pitämään ihmetekonsa salassa. Hän ei havittele kunniaa tai arvostusta. Jeesus parantaa pojan käskemällä pahan hengen lähteä hänestä. Opetuslapset ovat samaa keinoa ja samoja sanoja varmasti jo lukuisia tuloksettomia kertoja sitä ennen yrittäneet. Mitä Jeesus sitten tekee niin erilailla ja oikein? Pojan isä lähes kaiken toivonsa jo menettäneenä pyytää Jeesusta auttamaan, jos hän vain suinkin voi. Tähän Jeesus vastaa, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Opetuslasten myöhemmin tiedustellessa, miksi he eivät pystyneet parantamaan poikaa, vastaa Jeesus, että heillä on niin vähän uskoa. Pahaan henkeen tehoaa vain usko ja rukous – niillä Jeesus pojan paransi.

Usein näemme ihmisessä ensimmäiseksi ilmeisen sairauden tai vamman, josta hän kärsii. Panemme väistämättä merkille, jos joku kulkee kadulla keppien varassa ilman toista jalkaa, silmämme tarkkaavat tahtomattakin pahannäköistä palovammaa tuntemattoman bussimatkustajan kasvoissa, liikumme vaivihkaa kauemmas itsekseen puhelevasta kulkijasta. Tällaiset ulkoiset asiat ja yksittäiset piirteet vangitsevat huomiomme. Ne kiinnostavat ja ihmetyttävät, mutta myös hämmentävät ja pelottavat. Monesti huomiomme keskittyy vain niihin asioihin ja sokaistumme muulta. Jeesus ei häkeltynyt tai mennyt neuvottomaksi, vaikka hänen luokseen tuli ja tuotiin mitä erilaisemmista vaivoista kärsiviä ihmisiä. Jeesus kohtasi jokaisen luokseen tulleen henkilökohtaisesti. Jeesus näki edessään ihmisen, ei outoa vaivaa tai vaarallista sairautta. Hän näki ihmisen, joka tarvitsi häntä ja luotti hänen apuunsa. Jeesus ei tuijota tai kummeksi. Hän tietää ja tuntee jokaisen jokaisen ihmisen vajavaisuudet ja vaivat ja katsoo meitä kaikkia samalla lailla, vaivoistamme huolimatta, kokonaisina ihmisinä.