Häpeästä välittämättä

 

On sanottu, että kristillisessä Euroopassa eletään syyllisyyskulttuurissa, Afrikassa pelon kulttuurissa ja Aasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä häpeäkulttuurissa. Ajatus on kieltämättä mielenkiintoinen. Se haastaa pohtimaan tapoja viestiä evankeliumia eri kulttuurien piirissä ja myös niiden keskuudessa, jotka ovat saapuneet maahamme eri puolilta maailmaa.

Syyllisyyskulttuurissa liikutaan synnin ja armon maailmassa. Pelkokulttuurissa Jeesus on ennen kaikkea pahat henget karkottava, kuoleman ja pelon vallan voittava Kuningas. Häpeäkuttuurissa oikea ja väärä ovat alisteisia kunnian säilyttämiselle ja kasvojen menettämistä kartetaan kuin ruttoa. Jeesus on rohkeasti puolestamme häpeäänkin astunut Vapahtaja.

Pipliaseura Neliöb. 8.-14.4.

Kristinuskon jälkeisessä Euroopassa syyllisyyskulttuuri näyttää vaihtuneen yhä vahvemmin häpeäkulttuuriin. Kun ei olla vastuussa pyhälle Jumalalle, ulkopuoliselle auktoriteetille, joka näkee ja tietää kaiken, se vaikuttaa väistämättä oman hyvän etsimiseen ja oikean ja väärän suhteellistamiseen. Väärin voi tehdä, kunhan ei jää kiinni. Jos jää kiinni, ei asiasta tunneta ensi sijassa syyllisyyttä, vaan kiinni jäämisen häpeää. Kristityn osa on tehdä oikein, niin kuin Herralle, silloinkin, kun kukaan ei näe.

Häpeä, syyllisyys ja risti leikkaavat toisiaan, mutta ovat eri asioita. Syyllisyydessä on mukana myös synnin tuomaa häpeää, mutta häpeässä ei ole aina aitoa syyllisyyttä. Kristityn osaan kuuluu lisäksi ristin häpeä, Jeesuksen nimen ja tekojen tuoma häpeä, ja sen ylväs kantaminen. Jeesus sanoi yksiselitteisesti: “Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mark. 8:38)

Kirkon ulkoisiin tuntomerkkeihin kuuluvat Jumalan sana, kaste, ehtoollinen, avaintenvalta (synninpäästö tai sen pidättäminen), virka, rukous ja risti. Ristin kantaminen on kirkon osa maailmassa. Jos ristin kantaminen ei ole enää tunnistettavissa, on se huolestuttava mukautumisen merkki. Ristin kantaminen on myös yksittäisen kristityn osa. Jeesus sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24).

Jeesuksen ristin kantaminen ja Jumalan sanasta ja lupauksista eläminen pitää meidät syntisinä, mutta Kristuksessa armahdettuina ihmisinä. Enää ei tarvitse elää henkien tai taikauskon pelossa eikä kenenkään tarvitse jäädä synnin tai kasvojen menettämisen häpeään. Sillä: “Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.” (Hepr. 12:2) Myös häpeämme on sovitettu. Kirkon luopumuksen ja oman syntisyyden rehellinen kohtaaminen ja syntien anteeksiantamuksen iloon astuminen tuo todellisen vapauden – jopa raskaimman ristin alle.

 
Artikkelibanneri perussanoma