Kirjoittanut
Kirjoittaja on musiikin ja teologian maisteri, joka on työskennellyt Jerusalemissa yhdeksän vuoden ajan. Sydän sykkii edelleen messiaaniselle liikkeelle ja kristinuskon juutalaisille juurille.On iltapäivä Jerusalemin keväässä ja pesah, juutalainen pääsiäinen, on juuri päättynyt. Kuljen kaupungilla ihmismeressä; vastaani tulee paljon tummiin pukeutuneita ortodoksijuutalaisia, kuten aina tällä kadulla. He katsovat ohitseni – uskonnollisen juutalaismiehen ei ole lupa ottaa kontaktia vieraaseen naiseen. Yhtäkkiä kuulen takaani tervehdyksen, ja kipapäinen mies mustassa takissaan liittyy seuraani. Hän on Moshe, rabbi, harvinainen poikkeus: hän hakeutuu mielellään keskustelemaan kristittyjen kanssa, vaikka ei itse usko Jeesukseen. Hän on opiskellut ja lukenut paljon, eikä pelkää käsitellä avoimesti kaikkein vaikeimpiakaan kristittyjä ja juutalaisia erottavia uskonkohtia. Olen tavannut hänet usein erilaisilla teologisilla luennoilla.
Ohikulkijat vilkuilevat meitä hiukan kummastuneina, kun vaihdamme päällimmäiset kuulumiset ja toteamme, että olemme menossa samaan suuntaan. Huokaisen sydämessäni hiljaisen rukouksen, että Jeesus itse liittyisi seuraamme kolmanneksi. Silloin mieleeni nousee tapahtuma 2000 vuotta sitten, jolloin kaksi alakuloista opetuslasta vaelsi Jerusalemista Emmaukseen pääsiäisjuhlan lopulla. Emmaus sijaitsi todennäköisimmin nykyisessä Latrunissa, runsaat 30 kilometriä Jerusalemista. Jos kävelisimme tarpeeksi, päätyisimme mekin tätä katua pitkin juuri siihen suuntaan.
– Tänä vuonna kristittyjen pääsiäinen oli samaan aikaan kuin juutalaisten pesah, eikö niin? Vanha kaupunki oli nimittäin aivan täynnä pyhiinvaeltajia, Moshe toteaa.
– Totta. Ajattele, 2000 vuotta sitten Jerusalem oli myös pullollaan pääsiäisenviettäjiä, ja kaikki he puhuivat siitä, mitä Jeesukselle oli tapahtunut, vastaan.
– Ai niinkö Uusi testamentti kertoo?
– Kyllä, niin muistelen.
– Uuden testamentin kirjoitukset värittyvät kyllä hyvin vahvasti siitä uskosta käsin, jota ne pyrkivät levittämään; eivät ne ole historiallisesti objektiivisia tekstejä. Olen lukenut, että tutkimusten mukaan Jeesuksen vaikutus oli alunperin varsin vähäinen, Moshe haastaa.
Tiedän, että hän rakastaa teologisia keskusteluja, eikä koe tarvetta saada toista osapuolta muuttamaan omaa kantaansa. Niinpä en minäkään tunne oloani uhatuksi, vaan heittäydyn pohtimaan asiaa.
– Olet ihan oikeassa siinä, että evankeliumit ovat silminnäkijöiden todistuksia, joissa on persoonallista väriä ja erilaisia näkökulmia. Mutta miksi kristinuskon vaikutus on ollut ja on edelleen maailmassa niin suuri, jos Jeesuksen merkitys oli omana aikanaan häviävän pieni?
– Hmm… Se on hyvä kysymys. Tietääkseni kristinusko alkoi todella levitä vasta tavoitettuaan pakanat; juutalaisten keskuudessa vaikutus jäi olemattomaksi.
– Se on asia josta tutkijoilla on monia eri näkemyksiä; lukumääräiset arviot vaihtelevat valtavasti… yritän ehdottaa.
– Sitäpaitsi Uuden testamentin kirjoittavat katsovat kaikkea sen läpi mihin uskovat. Ei Kirjoituksia ja profetioita voi tulkita siten kuin he tekevät, Moshe arvostelee.
– Kyllä, Jeesus on avain Kirjoitusten ymmärtämiseen, niin me uskomme. Mutta onhan juutalaisillakin oma perinteensä, josta käsin te määrittelette, kuinka Raamattua tulee tulkita.
– Meillä on suullinen perintömme, joka on yhtä jumalallista kuin kirjoitettukin teksti. Mooses sai Siinain vuorella paljon muutakin, kuin vain Tooran. Ja sitä paitsi kristityt ovat tehneet valtavan määrän käännöksiä, vaikkei Kirjoituksia voi todellisuudessa ymmärtää niistä. Raamatun heprea on niin monikerroksista, ettei sitä pysty kääntämään. Pelkät pintatason käännökset johtavat kummallisiin väärinkäsityksiin ja virheisiin.
– Käännös ei tietenkään koskaan voi olla yhtä hyvä kuin alkuperäinen, olen ihan samaa mieltä. Mutta kristinuskon maailmanlaajuinen vaikutus perustuu suurelta osin juuri siihen, että ihmiset voivat lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Varmasti on tehty paljon huonojakin käännöksiä. Uskomme silti, että Pyhä Henki johdattaa raamatunkäännöstyötä ja puhuu vajavaistenkin versioiden kautta. Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse siitä, että jokaisen on valittava, ketä tai kenen näkökulmaa haluaa uskoa. Kristityille Jeesus on avain Kirjoitusten oikeaan ymmärtämiseen, teille puolestaan tuo avain on suullinen traditio.
Moshe katsoo minua hieman turhautuneena ja jatkaa omaa ajatuskulkuaan:
– Mutta suullinen traditio on tullut Jumalalta. Se on siis välttämätön Jumalan sanan oikeaan ymmärtämiseen, koska se on osa sitä. Kristityt yrittävät lukea Raamattua ilman suullista perinnettä, vaikka niin ei voi toimia! Väitteet siitä, että Jeesus olisi ollut Messias, eivät voi olla totta, koska teidän käsityksenne Messiaasta ei ole juutalaisen käsityksen mukainen.
– Tarkoitatko, ettei Messias voi kärsiä?
– Messiaan kuuluu lunastaa Israelin kansa ja tuoda rauha – näethän, ettei sitä ole tapahtunut! Muukin maailma on edelleen täynnä ongelmia. Jeesus ei siis voinut olla Messias.
– Profetiat osoittavat, että ensin Messiaan piti kärsiä, myöhemmin hän tulee myös hallitsemaan kuninkaana. Messiaan kärsimyksestä puhutaan hyvin selvästi Jesaja 53:ssa.
– Niinpä niin, kristityt tulkitsevat sen luvun niin, että se tukee heidän näkemyksiään. Me ajattelemme, että kärsivä Herran palvelija tarkoittaa Israelin kansaa, Moshe selittää.
– Epäilemättä juutalaiset ovat joutuneet kärsimään paljon historiansa aikana, sanon ja kaivelen reppuani, josta löytyy kuin löytyykin englanninkielinen Raamattu. Istahdamme matalan kivisen aidan päälle selaamaan sitä. – Mutta katsohan tätä: ”Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. —Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.” Tässä on selvästikin kyseessä yksi ihminen, joka kuolee oman kansansa pahuuden takia. Sitä paitsi Raamatussa sanotaan, että Israelin kansa joutui kärsimään, koska Jumala kuritti sitä sen väärien valintojen takia. Eikä se kärsimys tuonut sovitusta ja parantumista ympäröiville kansoille, vaan tuomion, koska teoillaan ne osallistuivat omaisuuskansan rankaisemiseen. Ilmiselvästi tässä kohdassa siis puhutaan yhdestä juutalaisesta, joka kantaa toisten synnit – Jeesuksesta! Ajatus siitä, ettei Messiaan kuulu kärsiä, on minun ymmärtääkseni rabbien tulkinta, joka syntyi vastareaktiona kristinuskolle.
Moshe näyttää hetkisen hämmentyneeltä ja vaihtaa näkökulmaa:
– Jesaja 53 mainitsee myös jälkeläiset, joita kärsivä palvelija saa ahdistuksensa jälkeen. Ei Jeesuksella ollut lapsia, siispä profetia ei voi tarkoittaa häntä, hän päättelee.
– Noh… Onhan meitä lapsia, opetuslapsia, maailmassa aika paljon, jos hieman laajennetaan ajatusta jälkeläisistä, totean pilke silmäkulmassa.
Aurinko on alkanut laskea ja saavumme Moshen kotikulmille. Hän pahoittelee, ettei voi kutsua minua luokseen illalliselle, koska hänen vaimonsa on matkalla. ”Tiedäthän, miten tärkeää meille juutalaisille yhdessä syöminen on.” Nyökyttelen ja muistelen, kuinka Jeesuksen kanssa aterioiminen avasi opetuslasten ymmärryksen ja yhtäkkiä he tunsivat Messiaansa. Aivan ilmeisesti tänä iltana emme kuitenkaan pääse Emmaukseen asti. Mieleeni palautuu äskettäin lukemani artikkeli. Eräät tutkijat – heidän joukossaan myös juutalaisia – ovat vakuuttuneet siitä, että kristinusko ja juutalaisuus vaikuttivat toisiinsa ainakin 300-luvulle saakka. Ei siis vain kristinusko syntynyt juutalaisuudesta, vaan myös toisen temppelin jälkeinen rabbiininen juutalaisuus sai vaikutteita kristityiltä ja toisaalta reagoi raamatuntulkinnassaan kristinuskon väittämiin. Historian kuluessa nämä kaksi uskontoa ovat kuitenkin kulkeneet varsin kauas toisistaan. Voisivatkohan ne vielä joskus löytää yhteisen suunnan Messiaassa Jeesuksessa?
Hyvästelen ystäväni ja tiemme erkanevat. Hän jatkaa matkaansa peite sydämensä silmillä – ainakin toistaiseksi.
Teksti on julkaistu aikaisemmin Kylväjän 40-vuotisjuhlakirjassa Kalastaja kuivalla maalla.
