Rankaiseeko Jumala yhä kansakuntia niiden synneistä?

 

Saako Jumalan tuomioista puhua ääneen vai onko niistä vaiettava? Voiko Suomen kansalle julistaa, että Jumala tulee rankaisemaan sitä niin hyvin abortista, avioliiton alasajosta kuin eutanasiastakin (jos se tehdään täällä luvalliseksi)? Ja voiko jostain tietystä onnettomuudesta sanoa, että se oli Jumalan rangaistusta kansallemme?

Monet aikamme teologit vastaavat näin: Vanhan testamentin profeetat saattoivat saarnata katastrofien olevan kansan syntien seurausta, koska he olivat saaneet siitä asiasta Herran sanan. Me emme voi, koska erityinen ilmoitus on jo päättynyt. Kukaan ei tiedä syytä, miksi jokin onnettomuus kohtasi jotakin tiettyä kansakuntaa, koska siitä ei ole erityistä ilmoitusta olemassa. Siksi koko asiasta on vaiettava.

Jalohaukat vko 3 SMy

Dietrich Bonhoeffer oli eri mieltä. Hän sanoi suoraan 30-luvulla, että Saksa vetää päälleen Jumalan rangaistuksen vainoamalla juutalaisia. Olisiko hänen siis pitänyt vaieta tästä asiasta? Useimmat hänen kollegoistaan ajattelivat silloin niin. Mutta eikö jokainen kristitty tänä päivänä myönnä, että saksalaiset kirkonmiehet pettivät kutsumuksensa vaietessaan Jumalan vihasta ja rangaistuksesta tuossa historiallisessa tilanteessa?

Käteeni sattui äskettäin Tryggve Kronholmin vanha hyvä kirja ”Hän avasi heidän ymmärryksensä”. Kronholm puhuu siitä, miten Uuden testamentin kirjoittajat lukivat Vanhaa testamenttia. He nimittäin tulkitsivat sitä profeetallisesti. Apostolit kysyivät sen tekstien äärellä, miten niitä voisi soveltaa heidän omaan sukupolveensa. Tämä koski luonnollisesti myös niitä tekstejä, jotka puhuvat Jumalan vihasta ja rangaistuksesta. Apostolien teoista ja kirjeistä löydämme sitten heidän sovellutuksensa. ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan”, kirjoitti Paavali puhuessaan seksuaalielämän vääristymistä (Room.1:18).

Itse asiassa tämä prosessi oli alkanut jo Vanhan liiton aikana. Profeetat olivat lukeneet 5. Mooseksen kirjan tekstejä Jumalan siunauksista ja kirouksista ja soveltaneet niitä omaan aikaansa (5.Ms.27-28). Elia oli julistanut niiden pohjalta kuivuuden tuloa Baalia palvovalle kansalleen. Jeremia oli ennustanut kaikkia muitakin Mooseksen kirjaamia kirouksia: miekkaa, ruttoa ja nälkää aina kannibalismiin asti. Tällaisten saarnojen tähden häntä oli vainottu sydämettömästi.

Myös Jeesus vahvisti Mooseksen kirjan uhkaukset lopun aikojen puheissaan. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kulkutautien leviäminen, jonka hän mainitsi yhtenä viimeisten aikojen merkkinä. (Luuk.21:11). Teema on yhtä vanha kuin kertomus Egyptin vitsauksista. Ilmestyskirjassa tämä teema päättyy neljänteen sinettiin: hevosen selässä ratsastavalle kuolemalle ja tuonelalle annetaan valta tappaa neljäsosa maan asukkaista miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin. Jeesus siis liittyi omissa puheissaan profeetallisen julistuksen traditioon.

Voimmeko siis me tämän ajan julistajat väittää, ettei meillä ole mitään ilmoitusta Jumalan tuomioista kansamme syntien tähden – ja sitten vaieta niistä? Tämähän tarkoittaisi, ettei profeetallinen julistus saisi kaikua keskuudessamme maailmanlopun ja Kristuksen paluun lähestyessä. Mutta jos Jumala rankaisi kansoja vanhan liiton aikaan niiden moraalittomuudesta miekalla, nälällä ja rutolla, totta kai hän toimii samalla tavalla myös meidän päivinämme. Eihän Jumala muutu.

Me tarvitsemme tänä päivänä profeetallista julistusta kipeämmin kuin koskaan ennen. Sekä kansamme että päättäjämme on asetettava vastuuseen Jumalan lain hylkäämisestä, ja heille on kerrottava Raamattua

siteeraten, mitkä seuraukset he vetävät sillä itsensä ja lastensa päälle. Miten muuten me voisimme odottaa omantunnon herätystä kansamme keskuuteen?

(Tämä on ote kirjani ”Ja Herra otti” 3. painoksesta, joka ilmestyi vuonna 2017.)