Armo joka teki kipeää

 

Huomenna sunnuntaina on neljäs adventti, ja seuraavalla viikolla juhlimme joulua. Neljäntenä adventtina kohtaamme viimeisillään raskaana olevan Marian. Vauvan syntymä on lähellä. Olo on jo tukala ja edessä on vaivalloinen matka Betlehemiin veroasioissa.

Mariasta on pari hyvää joululaulua: Aasi ja Timpurin muija kertoo sen arkisen puolen. Ruotsalaislaulaja Carola Häggqvist puolestaan kuvaa Taivas sylissäni, syntyneen melodiana, jota hän alkoi kantaa sisällään, odottaen oikeaa hetkeä. ”Tiesin että se koski Mariaa ja arvelin, että se on ehkä Marian kehtolaulu Jeesukselle.” Sanoittaja teki laulun, joka sisälsi nuoren nasaretilaistytön kysymyksiä, kun tämä yllättäen joutui mysteerin keskipisteeksi ja tapahtumiin, joiden kauaskantoisuutta hän saattoi vain aavistella.

Perheniemi neliöb. elokuu MJa

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien
Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?

Vuosia sitten sain kutsun mennä Marianpäivänä puhumaan erääseen seurakuntaan Jeesuksen äidistä. Seurakuntanuoresta asti kaikesta mahdollisesta puhuneena tartuin annettuun aiheeseen tottunein elkein: mitähän uutta tästä nyt enää löytyisi.

”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi – paitsi protestantit.”

Mutta aihe musersi täysin. Minusta oli tullut äiti, kolmannen lapsen saatuani jopa pienen poikalapsen äiti. Nyt vasta ymmärsin tarkastella Mariaa kiiltokuvan sijasta oikeana ihmisenä: naisena, jolla on äidinvaistot ja huoli lapsestaan. Jos jossakin päin maailmaa Neitsyt Marian kunnioitus onkin saanut kohtuuttomia piirteitä, tajusin silloin, että Jeesuksen äidin sivuuttaminen epäkiinnostavana itsestäänselvyytenä on suoranainen hengellinen tappio. Aivan kuin Maria olisi sanonut: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi – paitsi protestantit – sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.”

Enkeli ilmestyi hänelle ja kertoi suuresta armosta, joka tulisi Marian osaksi: Hän synnyttäisi Kuninkaan, jota kutsutaan Jumalan Pojaksi. Lupaus oli suuri kunnia ja armonosoitus, mutta Marialle suuri armo merkitsi alusta lähtien myös hämmennystä, häpeää ja surua.

Hän joutui saattamaan kihlattunsa Joosefin suurten epäilysten valtaan ja hyväksymään maineensa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen äitinä. Noina aikoina siitä olisi voinut joutua kivitetyksi. Hän joutui lähtemään pakoon poikalasten massamurhia, joita oman lapsen syntymä aiheutti. Myöhemmin Jumalan suuri armoteko merkitsi sitä, että Maria joutui katsomaan vierestä, kun hänen rakas lapsensa saa paitsi häpeällisen myös tuskallisen kidutuskuoleman. Järkyttävämpää osaa äidille en voi kuvitella.

Jumalan ihmeellinen suunnitelma pelastaa maailma maksoi Jumalalle hänen henkensä mutta se särki myös ihmisen, tuon äidin, sydämen. Marian vastaus enkelille oli kyllä: ”Olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Entä jos Maria olisi sanonut: Ei kiitos, en uskalla?

Jumala olisi ehkä löytänyt tiensä, mutta totuus on, ettei ilman ihmisen kyllä-sanaa Jumala olisi voinut toteuttaa suunnitelmaansa syntyä ihmiseksi, rinnallemme yhdeksi meistä. Ihmistä tarvittiin Luojan suurimpaan rakkauden tekoon.

Suurta armoa on, että Marian usko näki kauemmas kuin hänen ymmärryksensä. Siitä on muistutuksena Luukkaan evankeliumissa Marian kiitosvirsi, eräs Raamatun kauneimmista teksteistä. Tähän Jumalan hyvyyden ylistykseen hänen oli vielä monta kertaa hämmentyneenä palattava. Kun kokemus ja tieto sanoivat, että kaikki on menetetty, vain usko kertoi, että kaikki on sittenkin hyvin.

Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.30 ja 12.50.

Kirjoittajan aiemmat blogit