Arabimaailma kuohuu

 

Välimeren alueen arabimaat ovat ajautuneet yksi toisensa jälkeen vallankumousten ja kapinoitten sekasortoon. Tunisiasta tammikuun alussa alkaneet levottomuudet ovat levinneet useisiin maihin. Kansa on noussut mellakoihin yhtä lailla Beirutissa, Ammanissa kuin Kairossa, jossa tilanne on riistäytynyt pahimmaksi kaaokseksi. Maailman väkirikkaimman arabimaan, Egyptin pääkaupungista kahakat ovat levinneet kaikkialle maahan. Myös maassa olevat ulkomaalaiset ovat joutuneet vaaraan. Tämän kuohunnan suurin ongelma on se, ettei arabimaissa ole demokratian perinnettä. Tämän vuoksi suurin todennäköisyys on, että verenvuodatuksen jälkeen maat luisuvat takaisin diktatuuriin uuden johtajan kiristysotteessa.
Länsimaiden hallintoinstituutioissa on puutteensa, mutta niissä on pyrkimystä säilyttää edustuksellinen kansavalta. Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton varoitti tammikuun alussa Lähi-idän vierailullaan, että arabien tulisi tehdä demokraattinen reformi hallintorakenteisiinsa ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt tämä Clintonin poliittinen profetia vaikuttaa toteutuvan karvaalla tavalla.

IK neliöb. vko 25-26.MJa

Arabimaitten kansalaisiin on patoutunut vihaa itsevaltaista ja korruptoitunutta hallintoa vastaan. Tunisian presidentti Zine El Abidine Ben Ali oli ensimmäinen, joka joutui lähtemään maanpakoon. Nyt tulilinjalla on Egyptiä vuodesta 1977 hallinnut Hosni Mubarak, joka on yrittänyt pedata vallan jatkot pojalleen. Mubarakin on ilmeisen mahdotonta palata valtaan. Poliisijoukot ovat jo livenneet hänen takaansa ja lienee vain lyhyen ajan kysymys, kun armeija vetäytyy Mubarakin komennosta.
Työttömyys ja huima inflaatio ovat saaneet kansan nousemaan barrikadeille. Kun nuoriso ei näe maassaan tulevaisuuden toivoa, se uhmaa henkensä kaupalla valtaapitäviä. Egyptissä ei enää auttanut, vaikka johtoporras yritti tukkia netti- ja kännykkälinkit, joitten kautta kapinan epäviralliset johtajat yllyttivät kadun kansaa osallistumaan mielenosoituksiin. 

Spontaanit mielenilmaukset ovat johtaneet monin paikoin täyteen kaaokseen. Tuhansia vankeja, joukossa suuri määrä ääri-islamisteja on karannut, kadulla riehuvat kansanjoukot ryöstävät varakkaitten koteja ja kauppoja sekä vandalisoivat jopa Egyptin tuhansien vuosien takaisia kansallisaarteita Kairon museossa.
Egyptissä on aiemmin ollut suuria ja presidentin suvaitsemia mellakoita länsimaita vastaan, mutta nyt Mubarakin pelätyt turvajoukot eivät ole kyenneet pysäyttämään heitä itseään vastaan nousseita kansanjoukkoja.
Lievempi levottomuuden aalto pyyhkii Arabian niemimaalla Jemenissä ja jopa Saudi-arabiassa. Jemenin 23 miljoonaisesta kansasta puolet elää alle 1,5 euron päivätuloilla. Nämä leipämellakat ovat kiihottaneet köyhiä lisäksi Algeriassa ja Libyassa.

Iran sekä sen liittolaiset Syyria ja Libanon pyrkivät hillitsemään kansaa sulkemalla myös netti- ja puhelinyhteyksiä. Libanonissa oli vuonna 2005 niin sanottu setrivallankumous, joka päätti tilapäisesti Syyrian 30-vuotisen miehitysvallan. Nyt Iranin libanonilaiskumppani Hizbollah yrittää muodostaa maahan enemmistöhallituksen.
Lyhyessä juoksussa nämä despoottiset muslimivallat voivat selvitä. Suhteellisen korkea öljyn hinta ja ulkomainen apu sekä hallituksen manipuloimat vaalit säilyttävät harvainvallan. Hallitukselle uskolliset turvallisuusjoukot pitävät tavallisen kansan ja monin paikoin vahvasti valtaan hamuavat islamistit kurissa.

 

Tunisiassa on epäselvää, mikä ryhmä täyttää valtatyhjiön. Miten käy Egyptissä? Liki sata vuotta jatkunut Lähi-idän muslimimaitten tyrannia ei voi päättyä muutaman viikon kaaoksessa. Yhdysvallat ja läntinen Eurooppa ovat tukeneet näitä arabimaitten yksinvaltiaita, joitten vallankäyttö on ollut niiden kannalta suhteellisen vakaata. Kansan keskuudessa on kuitenkin muhinut pitkään pakkovallan alla suuri tyytymättömyys.
Länsimaat eivät ole kyenneet tukemaan Lähi-idän muslimimaitten demokraattista kehitystä. Tästä on vahvoina todisteina Hamasin valtaannousu palestiinalaisalueilla ja Hizbollahin valta Libanonissa. Kansan valitsemiin ääriryhmien systeemeihin eivät kuulu läntiset demokratian periaatteet.
Muslimimaihin on nykyisessä tilanteessa todella hankala rakentaa rauhanomaisesti demokraattista ja moniarvoista yhteiskuntaa.

Egyptissä suurmielenosoitukset ovat vaatineet tähän mennessä toistasataa uhria. Loukkaantuneita on ilmeisesti tuhansia. Poliisi ei kyennyt hillitsemään mielenosoituksia ulkonaliikkumiskielloilla ja vahvan armeijan väliintulokaan tuskin enää pysäyttää villiintynyttä kansaa. Kuohunta jatkuu. Osa Mubarakin oppositiosta odottaa jonkinmoista pelastajaa entisestä kansainvälisen atomienergiajärjestön johtajasta Mohammed el -Baradeista, jonka kaudella järjestö sai joitakin vuosia sitten Nobelin rauhanpalkinnon. Eri asia on se, saako el -Baradei laajaa valtuutusta. Egyptissä on vahva kannatus palestiinalaisen Hamasin emojärjestöllä, Muslimiveljeskunnalla. Se varmasti haluaa nostaa omat kandidaattinsa päättämään Egyptin uudesta linjasta.
Kuohunta jatkuu, ja sitä seurataan erityisen tarkkana täällä arabien naapurissa, Israelissa. Ääri-islamilaisuuden mahdollinen vahva nousu vallankumousten siivellä on juutalaisia huolestuttavia skenaarioita.

 
Dei, artikkeliban. 29.6.- MJa