Yritysten hyvinvointi jää usein sivuasiaksi – vai mitä sanovat Toora ja Financial Times?

 

Alkuun varoitus ja lohdutus. Tämä on poliittinen puheenvuoro mutta tämä ei ole puoluepoliittinen puheenvuoro.

Viime päivinä kirkollisissa piireissä on puhuttu kapitalismista ja kommunismista, kun yksi kirkollinen lähetysjärjestö osallistui vasemmistopiirien käynnistämään verokampanjaan. Moni yrittäjä pahoitti mielensä, kun kampanjan koettiin viestittävän, että yrittäjät harrastaisivat verovälttelyä.  Ja kuten kaikki keskustelut Twitterissä, se vyyhtiytyi väärinymmärtämisiin, tahallisiin ja tahattomiin. Jos jonkin keksinnön voisin perua, se olisi Twitter. Järkevä keskustelu muutamalla merkillä on pirullinen yhtälö.

Jalohaukat vko 3 SMy

Pohdin nyt, millaista talousjärjestelmää voisin kristittynä kannattaa. Tässä muutama henkilökohtainen huomio, pintaraapaisu, sillä ei radioblogiinkaan paljon mahdu. Enemmän aiheesta on kirjassani Ilkeitä ongelmia.

”Vika ei liene kapitalismissa vaan sen muuttuneissa pelisäännöissä.”

Tavallaan pitäisi puhua kahdesta eri kapitalismista. Nykyään eletään keinottelu- ja kuplakapitalismin aikaa, kun taas perinteinen kapitalismi on ollut juurevaa osaamiskapitalismia, jossa työn arvo oli keskeisin. Tästä juutalainen ajattelu on aika hyvä esimerkki. Tooran mukaisen talousajattelun punainen lanka oli siinä, että ohjeet tähtäsivät toisia ihmisiä koskevan taloudellisen vallan syntymisen minimoimiseen. Siksi omaisuuteen sekä rahaan perustuvaa valtaa ei juurikaan sallittu syntyvän.

Talousajattelu oli rakennettu henkisen pääoman pohjalle eikä esimerkiksi passiivinen sijoitusomistaminen kuulunut siihen malliin. Taloudelliseen menestykseen oli liitetty tärkeänä osana vastuu lähimmäisistä. Juutalaisuudessa tähän ohjasi perintöajattelu, riemuvuodet ja kaikki sukulunastusoikeudet. Vaurastumiselle rahan voimalla on jätetty vain vähän tilaa ja sen sijaan osaamispääoma oli se, mikä tuotti vaurastumista.

Omistamista kyllä suojattiin mutta painopiste oli elinkeinon suojaamisessa: se oli raju ja ehdoton. Heikossa asemassa olevaa suojasi sukulunastusoikeus. Hädänalaisen tilaa hyväksikäyttäen ei voinut rikastua, eikä oman rikastumisen kautta saada valtaa lähimmäisten elämään. Kaiken myytävän hinta pohjautui käyttöarvoon, ei omistuksen tuottoarvoon tai sen hinnannousun odotusarvoon. Siitä taas seurasi, ettei arvonnousuodotusta ja spekulaatiovoittoja syntynyt. Tämän seurauksena osaaminen oli tärkeää, ja siksi viisas vanhempi siirsi osaamispääomansa lapsilleen.

”Taloudelliseen menestykseen oli liitetty tärkeänä osana vastuu lähimmäisistä.”

Nyt olemme tulleet aikaan, jossa maailman rahataloudesta vain murto-osa on fyysistä reaalitaloutta tai osaamispääomaa. Olimme vuosikymmenien ajan tottuneet siihen, että markkinatalous palvelee hyvinvointivaltiota ja lisää hyvinvointia maailmassa, mutta nyt näyttää siltä, että näin ei enää välttämättä tapahdukaan.

Viime aikoina talouskasvusta ovat hyötyneet eniten pääomatulojen saajat. Niiden osuus tuloista on trendinomaisesti kasvanut ja palkkatulojen osuus vähentynyt. The Financial Times hätkähdytti viime syyskuussa ohjelmajulistuksellaan kapitalistisen järjestelmän uudelleen rakentamisesta. Järjestelmä, joka ennen takasi vaurautta ja elintasonnousua, ei ole lehden mukaan toiminut näin viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaan on kasvanut kieroon ja uhkaa demokratiaa.  Päätoimittajan mielestä markkinatalouden pitäisi “resetoida itsensä” ja keksiä itsensä sitten uudelleen. Vika ei liene kapitalismissa vaan sen muuttuneissa pelisäännöissä.

Iso muutos on nähdäkseni juuri siinä, mistä oletamme hyvinvoinnin tulevan. Perinteisesti sen on ajateltu tulevan työstä. Mutta vähitellen meillä alettiin ajatella, että osakekurssien ja omaisuusarvojen nousu on tärkeä ja uskottava varallisuuden kasvattamisen lähde. Tämä näkemys on ohjannut talousajattelua ja synnyttänyt kuvitelman, että nimenomaan osake- ja sijoitusmarkkinat ovat se tekijä, joka kertoo talouden hyvinvoinnin. Yritystoiminnan hyvinvointi jää sivuasiaksi.

Vielä pari huomiota vanhasta testamentista: Nykytilanteen valossa voisi tietenkin kehaista myös ekologisia arvoja. Viljelymaata piti lepuuttaa joka seitsemäs vuosi, mikä varjeli maan laatua ja suojasi biodiversiteettiä, ja kerran viikossa oli älä osta mitään -päivä.

Eija-Riitta Korholaa kuullaan Radio Dein Päivän blogistina torstaisin klo 8.45 ja 12.50.