Nettijumalanpalvelukset ovat pahasta

 

Arvoisa pastori Pesu,

Sappeni kiehui, kun erehdyin seuraamaan jumalanpalvelusta omasta puhelimestani. Siskontytär asensi sinne kuvakkeen, jota napauttamalla pääsi mukaan suoraan lähetykseen. Ainut nappi, jota suostun tästä eteenpäin painamaan, löytyy eteisen vessasta. Se ainakin toimii halutulla tavalla.

Seurakunnan työntekijät käyttävät tuollaisista jumalanpalveluksista sivistynyttä nimeä. Jokin riimaus tai vastaava. No, oli mikä oli, riivausta se oli, sanon minä. Pitäisihän työntekijöiden tietää, ettei vetoava nimi takaa mitään. Ajattele vaikka TV-shoppailua. Ihmisille myydään huuhaa-tavaraa pelkän nimen varjolla.

Erehdyin kerran ostamaan vatsalihasvyön. Mainos lupasi, että kun laittaa sykkivän vyön vyötärölle ja makaa 10 minuuttia päivässä sohvalla, läskit häviää. Kuuliaisena miehenä tein tunnin päiväharjoituksen viikon ajan, ja paino vain lisääntyi. Vaimo kyllä epäili, kuuluiko maatessa syödä Lauantaimakkaraa. Nyt vyö sykkii järvenpohjassa.

Siitä jumalanpalveluksesta piti sanoa. Se oli liian inhimillinen. Papin hymyily ja katsekontakti ahdistivat niin paljon, että jouduin nappaamaan nitroja. Välillä vaikutti jopa siltä, että pappi puhui minulle. Mutta eihän se ole tavoite. Papin täytyy olla tässä asiassa poliitikon kaltainen. Puhua siten, ettei kukaan kuuntele. Ja jos joku kuitenkin kuuntelee, puhua siten, ettei tuo poloinen vahingossakaan ymmärrä.

Kyllä armeijassa osattiin sanoa, mitä hymylle täytyy tehdä. Vaikka onhan sielläkin menty hakoteille. Siskontyttären tyttärentytär oli kuulemma päästetty palvelukseen. Ei siinä sinänsä mitään, kyllä sinne yksi tai kaksi naista aina mahtuu. Erehdyin kuitenkin katsomaan valatilaisuudesta otettuja valokuvia. Kyseisellä neitokaisella oli pitkät hiukset, ja vieressä seisoi alikersantti, jolla oli vielä pitempi poninhäntä. Siis miehellä. Poninhäntä. Armeijassa. Ja molemmat hymyilivät.

Ei silloin hymyilty, kun minä annoin sotilasvalani vuonna 1968 Kajaanissa. Pakkasta oli vaivaiset 35 astetta, ja kun eversti komensi ”Lakki päästä!”, päähine lähti sillä sekunnilla. Ja arvaatko, mitä lakin alta löytyi? Millisänki.

Kirkossa täytyy kaikin tavoin korostaa perfetkionismia. Mahdatko edes tietää, mitä sana tarkoittaa? Täydellisyyden tavoittelua. En halua turhaan kehua itseäni, mutta voin joskus kertoa, miten sinne päästään. Sitten sinäkin lopetat iänikuisen armosta paasaamisen.

Onneksi pian koittaa kesäkuu, ja rajoitukset puretaan. Sen myötä päästään oikeisiin jumalanpalveluksiin, joissa ei hymyillä, ei katsota silmiin eikä puhuta ymmärrettävästi.

Voi hyvin!

Ystäväsi Seppo

Lisää kirjoituksia löytyy Pastori Pesun Facebook-sivulta