Lapsuuden koti ja Siionin mummot viitoittivat Anna-Mari Kaskisen uskon tielle. Runoilijan kutsumus löytyi tärkeiden kohtaamisten kautta.
Viime keväänä runoilija Anna-Mari Kaskinen sai tietää, että hänelle oltaisiin myöntämässä Kotkan meripäivien yhteydessä jaettava Juha Vainio -rahaston tunnustuspalkinto. Tunnustus myönnetään ansioituneelle sanoittajalle.
– Olin todella yllättynyt. Ensin oli hämmästys, sitten kiitollisuus. Sillä mitä olen tehnyt, on ollut merkitystä.
Palkinnon ovat aiemmin saaneet monet tunnetut suomalaiset musiikintekijät. Tänä vuonna palkintoraati arvosti virsiä yli pophittien. Kaskinen on sanoittanut satoja lauluja, mukana noin 30 virttä ja virsien käännöksiä.
– Mulle virret ovat hurjan tärkeitä. Virret ovat ruisleipää ja vuosisatojen uskon perintöä. Niistä saa voimaa ja tukea omiin kamppailuihin ja myös ilon jakamiseen.
Anna-Mari Kaskinen, 67, on saanut myös useita muita tunnustuspalkintoja yli 45 vuotta kestäneellä urallaan. Viimeiseksi hänet palkittiin elämäntyöstään Glow Festivalin yhteydessä. Kirkon kulttuuripalkinnon hän sai vuonna 2022.
Kansallisbibliografian tilastojen mukaan Kaskinen oli vuonna 2023 Suomen ylivoimaisesti tuotteliain runoilija. Häneltä on ilmestynyt yli 200 teosta: runokirjoja, romaaneja, lastenkirjoja ja rukouskirjoja.
Erityinen paikka
Kaskinen on ollut lähes koko työuransa ajan freelancer, vain kahden vuoden ajan hän oli työsuhteessa toimiessaan Vivamon leiri- ja kurssikeskuksen johtajana. Tuona aikana kirjoittamiseen ei voinut keskittyä niin kuin aikaisemmin.
– Kun olin kokopäiväisessä työssä, huomasin, etten enää samalla tavalla nähnyt asioita, hän sanoo.
Siksi palkkatyö sai jäädä, mutta Vivamo ei. Se on hänelle erityinen ja rakas paikka. Viime vuonna tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Vivamon Raamattukylä käynnistettiin. Kaskinen oli perustamassa sitä yhdessä keskuksen silloisen johtajan Kalevi Rautjoen kanssa.
– Olen tehnyt Raamattukylään 21 käsikirjoitusta ja niihin laulujen sanat. Joskus olen näytellytkin siellä.
Ennen kuin haastattelu pääsee kunnolla vauhtiin, Anna-Mari Kaskinen alkaa kertoa innostuneesti Vivamon Lastenkylästä, Raamattukylän eräänlaisesta pikkusiskosta. Kun Raamattukylä oli vakiinnuttanut paikkansa, Kaskinen koki, että lapsille tarvittaisiin oma kylä. Sen hän perusti ollessaan Vivamon johtajana. Noin 12 vuotta sitten Vivamossa alettiin esittää lastennäytelmiä, ja vähitellen syntyi Lastenkylä luontopolkuineen, mummoloineen, vaarin verstaineen ja lastenkirkkoineen.
– Johdan Lastenkylää, kirjoitan käsikirjoituksia ja näyttelen pöllöä, Kaskinen kuvaa omaa toimenkuvaansa.
Vuonna myös Roihuvuoren seurakunnan alueelle, meren rannalle perustettiin keväällä 2025 Laajarannan merikylä, joka jatkoi toimintaa myös keväällä 2026.
Kun runoilija ja kirjailija Kaskinen katsoo pitkää uraansa taaksepäin, hän näkee selvän johdatuksen.
– Olen alkanut nähdä sellaisia käännekohtia, jotka ovat sysänneet eteenpäin. Mietin kiitollisena, kuinka monta ihmistä elämäni varrella on ollut, jotka ovat olleet mahdollistamassa asioita, hän kertoo.
Arvokas perintö
Kaskinen (alun perin Miettinen) on syntynyt ja kasvanut Turussa kolmelapsisen perheen esikoisena.
Lapsuuden perheessä kunnioitettiin kristillisiä arvoja, laulettiin virsiä ja rukoiltiin.
– Usko oli vanhemmilleni tärkeä. Äiti opetti iltarukouksen ja isä lauloi NMKY:n kuorossa. Kävimme perheenä kirkossa. Mummoa voisi varmaan kutsua evankelistaksi.
Kaskinen on ymmärtänyt, miten arvokkaan perinnön hän on saanut kodiltaan ja mummoiltaan.
Katsoin häntä, kun hän oli hartaana syventynyt rukoilemaan.
– Sekä isäni että äitini puolelle on ollut rukoilevia ja laulavia mummoja. Kaksi Siionin mummoa. Äidinäiti lauloi Siionin kanteleen virsiä ja isänäiti Siionin virsiä.
Isänäiti oli jo kuollut ennen Anna-Marin syntymää, mutta häneltäkin saatu hengellinen perintö kantaa. Äidinäiti sen sijaan eli pidempään. Hän oli lähtenyt Viipurista sotaa pakoon ja asui evakkona Tampereella.
– Siellä hän otti Siionin kanteleen esille ja lauloi Pikkulintu riemuissaan -virttä. Hän otti minut mukaan rukouksiinsa. Katsoin häntä, kun hän oli hartaana syventynyt rukoilemaan kaikenlaisten ihmisten puolesta. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että hän halusi opettaa minulle rukousta.
Kaskinen pohtii, kuinka tärkeää olisi, että hengellinen perintö saisi siirtyä sukupolvien ketjussa. Vielä muutama vuosikymmen sitten koulujen aamunavauksissa laulettiin virsiä ja rukoiltiin.
Kysymyksiä ja vastauksia
Rippikoulussa Anna-Mari Kaskinen halusi selvittää, mistä uskossa oikein on kysymys.
– Meillä oli kotona paljon hengellisiä kirjoja, joita luin jo aika nuorena. Niistä tuli kuitenkin syyllinen olo, sillä koin, etten pysty täyttämään kaikkia käskyjä.
Jeesuksen merkitys avautui Anna-Marille Paraisten seurakunnan rippileirillä. Hän ymmärsi, että elämän voi rakentaa Jumalan varaan ja luottamuksessa häneen.
– Löysin vastaukset. Konfirmaatiopäivä oli riemullinen. Saatoin jättää Jumalan käsiin monet edessä olevat valinnat, kuten mitä alan tehdä työkseni ja löydänkö puolison, jonka kanssa voin elämäni jakaa.
Vaikka vastaukset löytyivät, edessä oli vielä monia vaikeita hetkiä ja hengellisiä taisteluja.
– Lopulta löysin oikeille raiteille, Kaskinen kertoo.
Maailma avartuu
Lukion ensimmäisellä luokalla rehtori kehotti Anna-Maria hakemaan kansainväliseen kouluun. Hän hakikin ja pääsi varasijalle, mutta vähän ennen koulun alkamista hän sai kuulla, että oli päässyt toiseen kouluun, Kanadaan.
– Siellä hengellinen ilmapiiri oli hyvin kansainvälinen. Oli oppilaita 46 eri maasta ja he edustivat eri uskontoja. Sain ymmärtää myös kristillisen kentän valtavan laajuuden. Se oli ja silmiä avaava kokemus. Luterilainen kirkkomme on pieni säie maailmanlaajuisten kirkkojen joukossa.
Kanadassa Anna-Mari opiskeli kaksi vuotta ja suoritti siellä suomalaista ylioppilastutkintoa vastaavan IB-tutkinnon, jolla hän saattoi Suomeen palattuaan hakea Helsingin yliopistoon.
– Helsingissä aloin opiskella englantia ja kirjallisuustiedettä. Suoritin myös opintoja teologisessa tiedekunnassa ja luin poliittista historiaa. Minulla ei ollut käsitystä, mitä alkaisin tehdä elämälläni.
Helsingissä opiskellessaan Anna-Mari alkoi käydä kansainvälisessä seurakunnassa Temppeliaukion kirkossa. sen elävä, kansainvälinen ilmapiiri tuntui Kanadan jälkeen luontevalta.
Runoilijan kodissa
Opiskelija-asunnon löytymisessä oli selvää johdatuksen makua tulevaa elämäntehtävää ajatellen.
– Pääsin asumaan Aaro Hellaakosken lesken Lempi Hellaakosken kotiin Helsingin keskustaan. Asunnossa oli huone omalla sisäänkäynnillä.
– Se oli valtavan hieno kokemus, sillä pääsin hänen kauttaan tutustumaan Aaro Hellaakosken runoihin ja sain kuulla runojen synnystä.
Kaskinen kuvaa Hellaakosken luona viettämäänsä aikaa elämänsä toiseksi yliopistoksi.
Kanadassa Anna-Mari oli alkanut kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntojaan runomuodossa paperille. Kirjoittaminen jatkui Lempin luona.
– Jossain vaiheessa, kun olimme tutustuneet paremmin, näytin hänelle tekstejäni.
Hän oli hyvin kannustava ja rohkaisi jatkamaan. Hän myös neuvoi olemaan yhteydessä Anna-Maija Raittilaan.
Anna-Mari päätti soittaa Raittilalle, joka rohkaisi tätä lähettämään hänelle runojaan.
– Siinä vaiheessa en kehdannut lähettää, Anna-Mari tunnustaa.
Yhteistyön alkutahdit
Kerran muuan Pekka Simojoki tuli kansainvälisen seurakunnan nuorten aikuisten iltaan. Anna-Mari oli iltaa varten kirjoittanut riimillisen runon.
– Simojoki kysyi minulta, olenko enemmänkin kirjoittanut. Hän kertoi, että hänellä oli paljon säveliä, joista puuttui sanat. Menin sitten kerran kuuntelemaan hänen laulujaan.
Näin sittemmin vuosikymmeniä jatkunut hedelmällinen yhteistyö otti ensi askeleitaan. Tässä kohtaa Anna-Mari haluaa antaa tunnustusta Suomen Lähetysseuralle, jolla oli merkittävä rooli yhteistyön synnyssä ja syventymisessä. Lähetysseuran työntekijä Pertti Poutanen nimittäin tilasi parivaljakolta Afrikkalaisen gospelmessun.
– Se oli meidän ensimmäinen tilaustyömme. Messu sai ensiesityksensä vuonna 1981 Kotkan lähetysjuhlilla. Se avasi paljon uusia mahdollisuuksia.
Afrikkalaista gospelmessua seurasi Meidän messu. Lähetysseuran 125-vuotisjuhlaan Poutanen tilasi nuorilta muusikoilta musiikkia. Parivaljakko Simojoki-Kaskinen sai tehtäväkseen tehdä musikaalin, Pekka sävelsi ja Anna-Mari sanoitti ja kehitti juonen. Liekit-musikaali esitettiin ensi kertaa vuonna 1984.
Syventymistä virsirunouteen
Afrikkalaisen gospelmessun menestyksen jälkimainingeissa Anna-Mari tutustui myös Anna-Maija Raittilaan ja sai läheltä seurata tämän työskentelyä.
– Se oli arvokas kokemus, sillä Suomessa ei missään opeteta virsirunoutta.
Raittila vaikutti siihen, että Kaskiselta tilattiin teemavirsiä uuteen virsikirjaan.
Anna-Mari Kaskinen on naimisissa Roihuvuoren seurakunnan kirkkoherrana työskentelevän Pekan kanssa. Heillä on neljä lasta.
– Kaikki ovat jo aikuisia. Olen kiitollinen, että olen saanut kokea vanhemmuuden ja olen saanut olla läsnä lasteni elämässä.
Seurakunta ja jumalanpalveluselämä ovat tärkeitä Kaskiselle. Nykyään hän osallistuu aktiivisesti Roihuvuoren seurakunnan toimintaan, aikaisemmin hän vaikutti Lohjan seurakunnassa ja toimi siellä pitkään myös luottamushenkilönä.
Arvokas vanhuus
Anna-Marin puoliso jää ensi vuonna eläkkeelle, mutta hän itse aikoo jatkaa työskentelyä.
– Ei ole tarkoitus jäädä eläkkeelle. Olen kiitollinen, ettei tarvitsekaan jäädä. Jos on terveyttä, ajatus kulkee ja kynä ja riimit löytyvät, jatkan.
Ikääntymistä sen sijaan Anna-Mari on miettinyt paljonkin ja suhtautuu siihen lempeästi.
Häneltä on ilmestynyt kolme runokirjaa aiheesta: Sitten kun olen vanha, Vanhuus on kaunista ja Hyvin säilynyt – aarteita vanhuuden varalle.
– Sitten kun olen vanha -kirjaa lähdin kirjoittamaan taisteluhengellä. Se oli sitä aikaa, kun puhuttiin paljon hoivakotien ongelmista. Uusin kirjani Hyvin säilynyt ilmestyi vuosi sitten. Kun aikaisemmissa kirjoissa oli vähän ohjelman julistusta, niin tässä pohditaan enemmän sitä, mitä meille jää, kun paljosta riisutaan. mikä oikeasti säilyy?
– Kyllä se on se Jumala, joka jää. Jää kristus, joka meitä kantaa.
Anna-mari kertoo olevansa hoivakodissa asuvan äitinsä vierellä kulkija ja edunvalvoja.
– Vaikka äidin muisti on heikentynyt, hän muistaa hyvin laulujen, virsien ja rukousten. sanat. Olen siitä onnellinen.
– Jumala tuntee sinut ja koko elämänkaaresi ja tulevat päivät ovat hänen tiedossaan. Vanhuus on arvokas elämänvaihe.
