Tämän vuoden Kansanlähetyspäivät Ryttylässä keräsivät runsaasti väkeä ja tarjosivat rohkaisevaa tunnelmaa oikukkaasta säästä huolimatta.
Kansanlähetyspäivät onnistuivat toiminnanjohtaja Daniel Nummelan mukaan tänä vuonna jälleen erinomaisesti. Jännitystä aiheutti viikonlopun säätiedotus. Joka päivälle oli luvattu sadetta ja sitä saatiinkin välillä taivaan täydeltä. Ennusteen pelättiin vaikuttavan kielteisesti osallistujamääriin, mutta väkeä oli kuitenkin varsin hyvin liikkeellä ja tunnelma rohkaiseva. Yhteensä kävijöitä oli kolmen päivän aikana 12 100. Suurimmat yksittäiset tilaisuudet olivat lauantain Polttopiste ja Lähetysjuhla. Molempiin osallistui 3 000 ihmistä.
Toiminnanjohtaja koki kannustavana erityisesti sen, että Polttopiste-tilaisuuden aikana juhlateltta oli ääriään myöten täynnä.
– Ajattelen, että tulemalla paikalle ihmiset osoittavat myös tukeaan työllemme. Tässä suhteessa runsas osanottajamäärä rohkaisee. Tilanne kirkon kanssa on haastava, mutta Jumalan sanan varassa on hyvä etsiä tietä eteenpäin – menivätpä asiat muuten miten tahansa, Nummela toteaa.
Tänä vuonna Polttopiste-tilaisuudessa oli pitkästä aikaa kaksi puhetta. Nummela pitää tärkeänä sitä, että tilanne tulee sanoitetuksi myös liikkeen muiden johtajien näkökulmasta.
– Toni Kokkonen piti hyvän puheen. Olen saanut myös omasta puheestani paljon palautetta, joka valaa uskoa ja antaa toivoa.
Kansanlähetyspäivillä siunattiin yhdeksän lähetystyöntekijää uusille työkausille. *)Mikko ja Mia ovat lähdössä Lähi-itään, Veijo ja Anna-Maija Olli sekä Kirsti Malmi Viroon, Anna Vähäkangas raamatunkäännöstyöhön Etiopiaan sekä Markus ja Kia Syrjätie Japaniin.
Ensi vuonna Kansanlähetys viettää 60-vuotisjuhlavuotta ja tarjolla on tavallista pitemmät Kansanlähetyspäivät.
– Juhlavuodesta johtuen vietämme nelipäiväistä juhlaa 8.- 11. heinäkuuta, torstaista sunnuntaihin asti teemalla Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Tervetuloa mukaan jälleen ensi vuonna, Nummela toivottaa.
*) Turvallisuussyistä sukunimeä ei julkaista.
Anne Lepikko

