Miksi maailman onnellisimmassa maassa varttuu synkkä sukupolvi?

Keväällä julkaistun nuorisobarometrin mukaan nuorten tulevaisuuden usko on historiallisen alhaalla. Mistä johtuu, että maailman onnellisimmassa maassa varttuu synkkä sukupolvi? Radio Dein Viikon debatissa kysyttiin, voiko nuorten pessimismillä olla yhteiskunnallisia vaikutuksia ja mitä nuoret nyt tarvitsevat. Nuorison tilanteesta keskustelivat nuorisoministeri Mika Poutala (KD) ja nuorisotutkimusseuran tilastotutkija Konsta Happonen.

Nuorisobarometrin mukaan maailman tulevaisuuteen suhtautui pessimistisesti tai hyvin pessimistisesti 50 prosenttia nuorista, kun vuonna 2021 samalla tavalla suhtautui 28 prosenttia. 

Konsta Happonen muistuttaa, että uutisen kriteeri on se, että jokin uusi tieto on yllättävä. Sikäli nuorison suhtautumisen muutos ei ole hänen mukaansa uutinen eikä yllättävä, kun otetaan huomioon, kuinka paljon uusia sotia ihan Suomen lähelläkin on alkanut ja kuinka maailmanpoliittinen ja turvallisuuspoliittinen tilanne on viime aikoina muuttunut.

Tilastotutkijana hän pitää muutosta merkittävänä, että nuoret suhtautuvat paljon aikaisempaa pessimistisemmin maailman tulevaisuuteen.

– Ei voi sanoa, että tällaista muutosta ei olisi tapahtunut. Mutta en pidä sitä itse yllättävänä, että näin on tapahtunut, Happonen sanoo.

”Onhan tämä vakava ja iso asia.”

Nuorisoministeri Poutala on tutustunut nuorisobarometrin lukuihin ennen kaikkea mielenkiinnolla. Hän muistuttaa, että tulos on muuttunut jo useamman vuoden ajan eli radikaalia pudotusta ei ole tapahtunut yhdessä vuodessa. Huolestuttavaa on, että tulevaisuuden usko on vuosia laskenut alaspäin.

– Toki sieltä löytyy muitakin asioita ja löytyy myös positiivisia asioita. Muun muassa yli 80 prosenttia haluaa korkeakouluttautua, ja se on mun mielestä tosi upea juttu, että meidän nuoret haluaa ja arvostaa kouluttautumista. Samaan aikaan toki huolta kannetaan siitä, että onko mahdollisuutta saada niitä opiskelupaikkoja, että se on haastavaa, ja työpaikkoja. 

Poutalan mukaan tulevaisuuden rakentuminen koostuu monista asioista. Selkeästi isoimpana näyttää tällä hetkellä olevan nimenomaan globaali tilanne ja turvallisuuden tunteen puuttuminen.

– Onhan tämä vakava ja iso asia, ministeri sanoo. 

Hän pohtii, että jos nuori tulevaisuuteen katsoessaan näkee vain murheita ja huolia ja ei luota siihen, niin elämän motivaatio katoaa. 

– Se vaikuttaa siihen, että miten innokas sä olet sitten alkaa perustamaan perhettä tai lähteä opiskelemaan tai panostamaan ylipäänsä tulevaisuuteen, jos sun mielikuvissa näet, että se tulevaisuus on joka tapauksessa huono, Poutala sanoo.

– On hirveän tärkeätä, että me myös pystytään tekemään asioita, mitkä parantaa sitä – toki ymmärtäen, että siellä on myös tosi paljon asioita, mitä me ei pystytä itse muuttamaan.

Onko meillä nyt erilainen nuoriso?

Psykologi ja tietokirjailija Liisa Kelttikangas-Järvinen pohtii uutuuskirjassaan ”Itsekkyyden aika” miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin. Debatin juontaja Mari Turunen kysyy, ovatko tämän päivän nuoret itsekkäämpiä kuin vanhemmat sukupolvet.

Konsta Happonen sanoo mielipiteenään, että sukupolvien välisiä eroja tahdotaan julkisessa keskustelussa usein vahvasti liioitella. Kun katsotaan tutkimuksia siitä, minkä näköiset asiat ovat tärkeitä nykypäivän nuorille ja mitä he arvostavat, tutkimusten perusteella nykypäivän nuoret arvostavat korkealle ihan samoja asioita kuin mitä aikaisemmatkin sukupolvet.

– Esimerkiksi he arvostavat sitä, että heillä on läheisiä ystäviä. He toivovat, että he ovat terveitä tulevaisuudessa, he haluavat perustaa oman perheen. Ja toki näissä on muutoksia siinä, että miltä se perhe esimerkiksi näyttää.

Happosen mukaan sukupolvipuhe siitä, että milleniaalit ovat tietynlaisia, Z-sukupolvi on tuollaista ja Alfa-sukupolvi on taas tämänlainen, korostaa eroja enemmän kuin siihen olisi syytä.

”Esimerkiksi he arvostavat sitä, että heillä on läheisiä ystäviä. He toivovat, että he ovat terveitä tulevaisuudessa, he haluavat perustaa oman perheen.”

Mika Poutala arvioi, että median kautta nousee esiin ääritapauksia, jotka voivat vääristää kuvaa. Toisaalta hän näkee myös muutosta:

– Varsinkin jos hyppää sanotaan pari sukupolvea taaksepäin, niin eihän siellä hirveästi mietitty omaa etua, vaan sitten perustettiin perhe ja tehtiin töitä. Mulla on mielikuva, että silloin ajateltiin Suomen etua aika paljon, ja nykyään sitten esimerkiksi perheen perustamista on pitkitetty aika paljon eteenpäin. 

Poutala sanoo, että aikaisemmin tehtiin nuorempana lapsia, mutta tilanne perustuu siihen, että halutaan elää elämää vapaammin ja halutaan myös olla valmiissa tilanteessa, johon kuuluu vakiintunut työpaikka ja taloudellisesti hyvä tilanne. 

Myös Happonen on sitä mieltä, että viimeisten vuosikymmenten aikana talouden rakenne on muuttunut. On vähemmän sellaisia työpaikkoja, jotka voi ottaa vastaan 16-vuotiaana. Sen sijaan on paljon enemmän pitkää kouluttautumista vaativaa asiantuntijatyötä. Se on johtanut siihen, että monen ihmisen nuoruus jatkuu pidempään sen takia, että ei ole pitkäaikaisia sitoumuksia työpaikkoihin, koska ei ole vielä koulutusta. Toisaalta ei ole mahdollisuutta perheen perustamiseen, koska ei ole taloudellista varmuutta siitä, että pystyy elättämään itsensä ja perheensä. 

Yhteiskunnan asenteet tuovat turvattomuutta

Nuorisobarometrissä kysyttiin epävarmuuden ja turvattomuuden lähteistä. Happonen sanoo, että yhdeksi tärkeimmäksi epävarmuuden ja turvattomuuden lähteeksi oli nostettu yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. 

– Tokihan se kertoo siitä, että nuoret ovat havainneet ainakin tämän keskustelun tästä koventuvasta yhteiskunnallisesta keskustelusta. He ehkä saattavat nähdä verkossa, juuri siellä sosiaalisessa mediassa sellaista asiatonta keskustelua, joka liittyy tällaisiin arvoasioihin esimerkiksi politiikasta, Happonen kertoo.

– Toisaalta nuorisobarometrissä me nähtiin myöskin se, että sellaiset nuoret, joilla oli voimakas poliittinen identiteetti ja jotka osasivat sijoittaa itsensä vasemmistoon tai oikeistoon tai kertoivat olevansa liberaaleja tai konservatiiveja, niin kertoivat muita nuoria huomattavasti useammin kokeneensa syrjintää omien poliittisten mielipiteittensä vuoksi.

”Tavallaan ehkä tämä puhekulttuuri, miten me puhutaan nykyään asioista, niin riittää, että katsoo ihan eduskunnan täysistuntoa ja kyselytuntia.”

Happonen selittää ilmiötä tunnepohjaisella polarisaatiolla, jonka mukaan yhteiskunnassa yhä useammin ihmiset, jotka kokevat kuuluvansa johonkin joukkoon, esimerkiksi johonkin poliittiseen kenttään tai puolueeseen, suhtautuvat vihamielisesti ihmisiin, jotka kuuluvat toisiin joukkueisiin.

Poutala ostaa Happosen ajatuksen.

– Tavallaan ehkä tämä puhekulttuuri, miten me puhutaan nykyään asioista, niin riittää, että katsoo ihan eduskunnan täysistuntoa ja kyselytuntia. Ei tarvitse edes mennä sinne sosiaalisen median syvään päätyyn, niin se näyttää aika julmalta, näyttää aika ikävältä. 

– Tämä on yksi asia, mitä itse yritän politiikassa muuttaa nimenomaan, että me voitaisiin puhua kunnioittavasti. Me voidaan olla eri mieltä asioista, mutta ei mentäisi semmoiseen haukkumiseen ja toisen nälvimiseen.

Puolet vastaajista kuuluu johonkin vähemmistöön

Tuoreessa barometrissa noin puolet nuorista kertoi kuuluvansa vähintään yhteen vähemmistöön. Seksuaalivähemmistöihin lukeutui nuorista 18 prosenttia, kielivähemmistöihin 14 prosenttia ja 14 prosenttia neurovähemmistöihin [esimerkiksi autismikirjon henkilöt, ADHD-oireiset tai muita neuropsykiatrisia tiloja omaavat ihmiset]. Mari Turunen toteaa, että luvut ovat selvästi korkeampia, kuin aikuisilla. Hän kysyy, voiko vähemmistöidentiteetti liittyä nuoruudessa ikävaiheeseen kuuluvaan itsen hakemiseen ja testailuun.

Happosen mielestä niin voi olla, mutta hän itse ajattelee, että kyse aidosta muutoksesta esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuulumisessa.

– Meillä ei ole mitään tieteellistä mittaria, joka voidaan ottaa ja laittaa ihmiseen ja sanoa, että ahaa, sinä olet homoseksuaali ja sinä olet hetero, vaan kyse on elävästä sosiaalisesta konstruktiosta. Ilmiöhän ei näy pelkästään Suomessa. Myös muissa maissa tehdyt kyselytutkimukset näyttää sitä, että varsinkin nuoret naiset länsimaissa identifioituvat yhä useammin seksuaalivähemmistöihin ja tyypillisesti nimenomaan biseksuaaleiksi.

”Meillä ei ole mitään tieteellistä mittaria, joka voidaan ottaa ja laittaa ihmiseen ja sanoa, että ahaa, sinä olet homoseksuaali ja sinä olet hetero.”

Happonen sanoo, että havaintojen mukaan jopa viimeisen viiden–kymmenen vuoden aikana tapahtunut iso muutos siinä, että miten näihin identiteetteihin kiinnitytään.

Poutala arvelee, että kielivähemmistöihin kuuluvien määrää on voinut nostaa se, että barometriin on nyt ensi kertaa voinut vastata ainoastaan verkossa ja myös englanniksi. 

Seksuaalisen suuntautumisen suurta määrää ministeri pitää yllättävänä ja varsinkin, kun ero naisten ja miesten on huomattava. Naispuolisista vastaajista jopa 24 prosenttia ilmoitti kuuluvansa johonkin seksuaalivähemmistöön.

Poutala pohtii mielestään järkeväksi selitykseksi sitä, että seksuaalivähemmistöön kuuluvilla on suurempi tarve helpommin vastata erilaisiin kyselyihin ja sitä kautta vaikuttaa asioihin.

– Olisi mielenkiintoista saada koko väestön kattavaa selvitystä, mikä on tehty täysin samoilla termeillä, jolloin me nähtäisiin nimenomaan, että onko aikuisväestössä ja nuoruusväestössä esimerkiksi eri verran seksuaalisen suuntautumisen vähemmistöä.

Mitä nuorisotutkija ja nuorisoministeri ehdottavat lääkkeeksi nuorten synkkään tulevaisuuskuvaan? Kuuntele koko Viikon debatti uusintana Radio Deistä lauantaina 16.5. klo 11 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.