Joulun ja pääsiäisen alla näkyvyyttä saavat sensaatiohakuiset väitteet kristinuskosta. Pysähdytään vaihteeksi kuuntelemaan konsensusta. Mitä tiedämme Jeesuksesta niin varmasti, ettei epäily ole järkevää?
Jos puheenvuoron saavat kolme kriittistä ja skeptistä asiantuntijaa – Gerd Lüdemann, Paula Fredriksen ja E. P. Sanders – on ristinkuolema ”kiistatonta” ja ”yksi mitä varmin tosiasia” Jeesuksen elämästä. Asiasta on monta itsenäistä, varhaista mainintaa jopa Raamatun ulkopuolella. Evankeliumien kärsimyskertomusten yksityiskohdat ovat noloja ja historiallisesti uskottavia; roomalaiset hoitivat teloitukset ammattitaidolla.
Samat tutkijat tunnustavat, että Jeesuksen oppilaat ja Paavali kokivat jotakin, joka vakuutti heidät vilpittömästi siitä, että Jeesus oli jälleen elossa. Fredriksenin mukaan tämä aito vakaumus on ”historialliseen peruskallioon kuuluva tosiasia”. Sanders on samaa mieltä, vaikkei tiedä, mikä kokemukset aiheutti. Perimätieto silminnäkijöistä vakiintui näet jo kauan ennen 50-lukua. Valmius kärsiä ja kuolla osoittaa, että valheen sijaan Jeesuksen oppilaat aidosti uskoivat tavanneensa hänet elossa. Paavalin kääntymys innokkaasta vainoojasta apostoliksi on erityisen vaikea selittää huomioimatta hänen antamaansa syytä: Jeesuksen kohtaamista.
Kolmas selitystä kaipaava seikka ovat tyrmistyttävät uskomukset, jotka Jeesukseen varsin pian liitettiin. Outoa on jo se, että huolimatta irvokkaasta teloituskuolemasta häntä pidettiin yhä Messiaana. Tavallisesti juutalaiset vapautusliikkeet joko hajaantuivat tai vaihtoivat keulahahmoa – usein tapetun ”messiaansa” lähisukulaiseen.
Ajatus, että yksi mies oli herännyt kuolleista kesken historian, kun kohtalo oli varattu ajan lopussa kaikille juutalaisille, oli aivan uusi idea. Jopa skeptinen tekstikriitikko Bart D. Ehrman toteaa, että useat lähteet osoittavat tämän julistuksen alkaneen vuosikymmenten sijaan ”välittömästi hänen kuoltuaan”. Professori James D. G. Dunn ajoitti varhaisimmat väitteet ”Jeesuksen kuolemaa seuranneisiin kuukausiin”.
Vielä radikaalimpaa on kirotun rikollisen palvominen Israelin Jumalan identiteetistä osallisena Herrana. Tämä hämmentävä vakaumus omaksuttiin professori Larry Hurtadon mukaan erittäin varhain, keskeisenä ja laajalti. Ehrmankin myöntää, että innovaatio oli ”ällistyttävä, henkeäsalpaava”, sillä jo ennen 50-lukua Jeesus ”oli käytännöllisesti katsoen Jumala”.
Nykyään kuolema, kokemukset ja outo uskomusrypäs ovat tutkijayhteisön parissa varsin kiistatonta pohjatietoa. Kiista alkaa vasta, kun niille ryhdytään etsimään historiallisesti riittävää syytä. Ehdottomasti suosituin on selitys, että oppilaat hallusinoivat Jeesuksen elävän taas ja alkoivat sitten tartuttaa harhojaan muihinkin.
Käytännössä kaikki tieto vastustaa tätä meriselitystä. Hallusinaatiot ovat henkilökohtaisia, yksinkertaisia ja lyhytaikaisia. Niitä tuottaa voimakas odotus eivätkä ne muuta kokijansa uskomuksia; päinvastoin ne koostuvat vain mielen valmiista sisällöstä. Pitkäkestoiset ja monimutkaiset ryhmähallusinaatiot, jotka iskevät yllättäen, kääntävät elämän päälaelleen ja johtavat mullistaviin innovaatioihin, olisivat ennenkuulumaton ilmiö.
Tunnettu historioitsija N. T. Wright huomauttaa, että näyt kuolleista läheisistä tunnettiin antiikissa. Niiden kuvaamiseen oli kieli, mutta sitä ei koskaan käytetä Jeesuksesta. Aavetta tai etiäistä pidettiin merkkinä siitä, että henkilö oli nyt varmasti kuollut. Pelkät ruumiittomat näyt eivät riittäisi tuottamaan edes uskomusta, että Jeesus eli jälleen – saati että hän olisi kuoleman kukistaja, maailman Herra tai Israelin Jumala ihmishahmossa.
Alkukristittyjen oma selitys vakaumukselleen, aito kuolleista herääminen, ei toki kelpaa kaikille. ”Ihme” on ongelma länsimaiselle, materialistiselle mielenmaisemalle; historioitsija ei muka voi ottaa alansa puitteissa moisiin kantaa. Agnostinen tieteenfilosofi John Earman on kuitenkin osoittanut, että Humen klassinenkritiikki ihmeitä kohtaan oli matemaattisesti virheellistä. Myös Craig Keenerin laaja tutkimus paljastaa, että esimerkiksi dramaattisia ja dokumentoituja paranemisia on tuhansittain.
Humen älyllisesti epärehellinen asenne torjui selitysvaihtoehdon, joka ei runsaista todisteista huolimatta sopinut hänen valmiisiin käsityksiinsä. Lähestyvä pääsiäinen kutsuu meitä pohtimaan, onko oma maailmankuvamme todisteille avoin.
J. J. Aleksi Markkanen
