Nuorena pappina Matti Väisänen oppi tarvitsevansa Jeesusta yhtä paljon kristittynä elämiseen kuin kristityksi tulemiseen.
On ihmeellinen päivä. Olen etuajassa. 91-vuotias Matti Väisänen huikkaa yläkerrasta, että pukeutuminen on kesken. Puoliso Irma pitää seuraa eteisessä. Sitten piispa astelee alakertaan. Hän kampaa hiuksiaan ja sanoo, että ei kun mennään ylös. Siellä on työhuone.
Matkalla Väisänen esittelee erikoisen naruun perustuvan ovenlukitsemismetodin. Jompikumpi oli alkanut kävellä unissaan.
Portaat ovat jyrkät.
Työhuoneessa on järjetön määrä kirjoja. Väisänen on itse kirjoittanut lähes 50.
– Nämä kastekirjani tekivät minut teologina tunnetuksi.
Uusin niistä eli Pelastuksesta osalliseksi (2017) aiheutti polemiikkia, kun Väisäsen siinä opettaa, että Jumalan sana ei yksinään tuota uudestisyntymistä, vaan se tapahtuu pelkästään kasteessa, mutta ei mennä siihen, vaan mennään mieluummin tähän hetkeen.
Eläkkeenviettoon Väisänen on tottunut, koska se alkoi vuonna 1995. Väisänen tosin väitteli vuonna 2007 teologian tohtoriksi ja vuonna 2010 hänestä tuli piispa.
– Viime kesä ja tämä syksy ovat olleet poikkeuksellisia, hän luonnehtii.
Väisänen on viimeiset 25 vuotta ollut tapana vetäistä 10-12 kilometrin lenkki viikossa. Nyt kuitenkin tuli flunssa ja rasitusvamma jalkaan. Kun ”valmentajakin” sairastui, lenkit jäivät.
Väisänen on koettanut pitää fyysisestä kunnostaan huolta, koska hän on sairastellut paljon.
Kaikki alkoi 1944, kun koko lapsuudenperhe oli menehtyä tuberkuloosiin. Vuonna 1945 kuoli pikkusisko ja äiti. Sitten Väisänen joutui itse sairaalaan.
– Se oli tuberkuloosin aiheuttama vatsakalvontulehdus. Suolistotukokset ovat vaivanneet siitä asti, Väisänen kertoo.
Hän on tottunut joutumaan noin neljä kertaa vuodessa sairaalaan.
– Sairaus pitää nöyränä. Pyhemmäksi en ole tullut vaan todennäköisesti syntisemmäksi.
Millä tavalla?
– Kiusaukset ja oman luonnon pahuus jylläävät kuin ennenkin, jopa enemmän, kun olen enemmän joutilaana.
Papiksi predestinoitu
Kun Väisäsen äiti kuoli, Matti oli 10-vuotias. Varaäidiksi tuli isän perheetön sisko. Hän käytti körttipukua ja piti pyhäkoulua. Julistus ja veisuu muistuvat lapsuudesta mieleen.
– Jos kotikylällä tai naapurissa oli hengellinen tilaisuus, menin sinne, eikä kukaan voinut minua estää.
Samalla ”maailma” veti puoleensa. Väisänen kuvailee kulkeneensa kaksia raiteita, kunnes hän päätyi tuoreena ylioppilaana Kansan Raamattuseuran leirille. Oli vuosi 1957 ja Vivamossa vaikutti evankelista Erkki Leminen.
– Siellä kirkastuivat armo ja omakohtainen usko.
Väisänen suuntasi teologiseen tiedekuntaan.
– Minut oli jo sitä ennen predestinoitu papiksi.
Nimittäin kun Väisänen oli 10-vuotiaana tajuttomana sairaalassa, körttitäti kävi hänen luonaan. Täti paljasti vuosia myöhemmin, että oli tuolloin polvistunut Matin vuoteen viereen ja pyytänyt Jumalalta, että ”jos parannat Matin, tee hänestä pappi”.
Opiskeluaikana Väisänen asui Evankeliumiyhdistyksen opiskelijakodissa.
– Sisäistin silloin evankelisuuden.
Vapauttava oivallus
Opintojen loppupuolella Väisänen oli 1,5 vuotta stipendiaattina Missouri Synodin teologisessa seminaarissa. Tapaninpäivänä 1961 Matti ja Irma avioituivat ja seuraavana päivänä he lensivät Detroitiin, jossa Irma työskenteli sairaanhoitajana. Matti muutti pian opiskelukaupunkiinsa Springfieldiin, 800 kilometrin päähän. Sen jälkeen kirjeenvaihto oli aktiivista ja ikävä kova.
Väisästen palatessa Suomeen heillä oli yksi lapsi ja toista odotettiin. Gradu oli kesken, mutta töihin piti mennä. Väisänen pääsi nuorisopapiksi Heinolaan viidesläisen herätyksen keskelle. Herätyksen airut oli pastori Olavi Ronkainen, jonka tilalle Väisänen tuli.
Vuonna 1964 Väisänen selitti seurakunnan kesäkodilla raamatunkohtaa, jossa israelilaiset lähtevät Egyptistä kohti luvattua maata. Faaraon armeija ajoi heitä takaa, ja edessä oli Punainenmeri. Tilanne oli toivoton. Kansa alkoi kapinoida Moosesta vastaan. Kun Väisänen kertoi jakeesta, jossa Mooses sanoo kansalle, että ”Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa”, jae muuttui näyksi.
– Teksti täytti koko horisontin.
– Tajusin, että en ole enää synnin orja vaan vapaa. Huomasin, että kilvoituselämäni oli ollut hullua, olin kulkenut takaperin Perkelettä katsoen. Luvannut aina Jumalalle, että jos vielä armahdat, en enää tätä syntiä tee.
– Minulle aukesi pyhityksen evankeliumi. Kristus ei ole ainoastaan vanhurskauttaja vaan myös pyhittäjä.
Väisänen meni suunniltaan.
– Lähdin polkupyörällä viemään Impulle tätä sanomaa. Hän kertoi kokeneensa samanaikaisesti samaa, hengellistä kirjaa lukiessaan.
Jeesus ilmestyy
Väisänen esittää toiveen, ettei haastattelusta tulisi liian kokemuskeskeinen.
– Elämäntehtäväni liittyy raamattukysymykseen.
”Raamattukysymyksellä” Väisänen tarkoittaa keskustelua Raamatun asemasta: onko se Jumalan sanaa vai ihmisen sanoja Jumalasta.
– Kaikki yliluonnolliset kokemukseni ovat liittyneet Raamattuun. Jokin Raamatun kohta on avautunut vastauksena omaan umpikujaani tavalla, joka on ylittänyt ymmärrykseni ja ajallisen olemukseni rajat.
Esimerkiksi tästä Väisänen kertoo tapauksen Imatralta, jossa hän oli pappina 1964-1966. Taustalla oli Raamattuun liittyvä vääntö liberaalin kirkkoherran kanssa. Tilanne eskaloitui niin, että piispa ilmoitti Väisäselle, että ”pastorin kilvoitus on niin kelvotonta, ettei kirkko voi antaa hänelle enää työtä”.
– Olin epätoivoinen ja katkera.
Työt olivat loppumassa vuoden vaihteessa, mutta adventtivesper piti hoitaa.
– Polvistuin työhuoneeni sohvan viereen ja itkin, kun en ollut pystynyt valmistamaan mitään sanottavaa.
Väisänen pyysi sanottavaa Jumalalta. Jumala, joka puhuu Raamatussa, pysäytti Väisäsen katseen Jesajan kirjan jouluprofetiaan.
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. (Jes. 9:1).
– Jakeen alaviite ohjasi minut Matteuksessa olevaan Jesajan lupauksen täyttymykseen, sillä siellä sama asia on kerrottu imperfektissä (Matt. 4:16).
– Samalla mieleeni tuli Saksassa sattunut onnettomuus, jossa ihmisiä nostettiin sortuneesta kaivoksesta turvaan.
Kun Väisänen nousi saarnatuoliin, hänellä oli mielessään ainoastaan nämä kaksi asiaa.
– Aloitin Isä meidän -rukouksella. Sen jälkeen kaikki muuttui epätodelliseksi. Huomasin, että Kristus seisoi saarnatuolissa takanani. Näin hänen lävistetyn kätensä siinä kaiteella. Tajusin, että näin se on aina ollut, mutta en vain ole tiennyt sitä. Sen jälkeen Kristus katosi.
Kun saarnamies avasi suunsa, sanat tulivat ulos.
– Minä suorastaan huusin, ja koko saarnan ajan alttarin keskimmäiseltä ristiltä sinkoili kyynärän mittaisia kirkkaita säteitä kirkkokansan pariin.
– Kuin kaivosonnettomuudessa, elämme syntiinlankeemuksen tähden luhistuneessa maailmassa. Meillä ei ole mitään tietoa siitä, millaista on ulkopuolella. Mutta siellä ulkopuolella on yksi, joka rakasti meitä. Jumala huoltaa meitä täällä luhistuneessa maailmassa sanallaan ja Pyhällä Hengellä. Kerran saamme päästä hänen luokseen vapauteen, Väisänen kertoo saarnansa sisällöstä.
Katkeruus katoaa
Saarnan jälkeen Väisänen juoksi kotiin kertomaan Impulle, mitä oli tapahtunut. Hän unohti tulleensa autolla ja sanoi seuraavana aamuna vaimolleen, että heidän autonsa on varastettu.
Katkeruus piispaa ja kirkkoherraa kohtaan oli poissa.
– Vein kirkkoherralle kukkia. Samassa ruukussa oli kaksi kaktusta. Halasin häntä ja sanoin että Jeesus rakastaa sinua.
Väisänen jatkaa, että hänen yliluonnolliset kokemuksensa ovat aina liittyneet ahdistukseen ja ”elämän umpikujaan”.
– Jumala hoitaa meitä sanansa kautta. Mutta jos tarve vaatii, sana voi ottaa näkyvän muodon, jotta se tulisi ymmärretyksi. Jumala on niin armollinen.
Väisäsen näkyä Imatralla on kritisoitukin. Esimerkiksi piispa Olavi Rimpiläinen tuohtui asiasta, kun miehet olivat saunomassa. Rimpiläinen löi nyrkin saunan kaiteeseen ja jyrähti, että ”jokainen Kristus, joka ilmestyy sanan ja sakramenttien ulkopuolella, on Saatana”.
Voi tietysti pohtia, ilmestyikö Kristus sanan ja sakramenttien ulkopuolella, jos hänet nähtiin saarnatuolissa saarnan aikana.
Kun työt Imatralla päättyivät, Olavi Ronkainen puuhasi Väisäselle kannatusrenkaan, jonka turvin tämä pääsi Uuden Tien palkkalistoille Kansanlähetystä perustamaan.
Kansanlähetyksessä Väisänen vietti työuransa pisimmän jakson. Hän toimi sen pääsihteerinä 1967-1995.
Katse kasteeseen
Vuonna 1977 tapahtui episodi, joka valmisti tietä sille, mitä Väisänen tekisi eläkkeellä.
– Eräs kansanlähetyksen nuorisotyöntekijä meni uudelleen kasteelle. Minä reagoin kirjoittamalla artikkelin. Siitä syntyi kirjanen Oletko kastekriisissä? Sitä tehdessä tajusin, että Urho Muroman kastekäsitys ei kestä Raamatun valossa.
Suomen Raamattuopiston perustanut Urho Muroma oli viidennen herätysliikkeen keskeinen vaikuttaja. Muroma katsoi, ettei uudestisyntyminen tapahdu kasteessa.
– Eläkkeellä syntyivät isot kastekirjani. Tämä johti siihen, että kun Luther-säätiö perustettiin, he kutsuivat minut mukaan.
Luther-säätiöstä kehittyi nykyinen Lähetyshiippakunta. Näiden välissä toimittiin Ruotsin Missionsprovinsenin alaisuudessa. Väisänen vihittiin sen (Missionsprovinsen i Sverige och Finland) piispaksi 2010. Hän hoiti tehtävää vajaat neljä vuotta.
Nyt Ev.lut. kirkon ja herätysliikkeiden kiristynyt tilanne muistuttaa monelta osin niitä aikoja, kun Luther-säätiö perustettiin. Syytkin ovat samat: vaikeus toimia kirkon sisällä ja saada pappeja vihittyä. Kyse on jälleen Raamatun arvovallasta.
– Hämmästyttää, kun arkkipiispa Luoma sanoi, että hänen ja Kristuksen väliin ei saa panna mitään, ei edes Raamattua. Hänellä on eri Kristus. Todellinen Kristus on Raamatun Kristus.
Väisänen arvioi, että kirkon sisällä elävät liikkeet joutuvat ”itsenäistymään tai mukautumaan”.
– Itsenäistyttäessä on kaksi mahdollisuutta: liittyä Lähetyshiippakuntaan tai perustaa oma kirkko. En oikopäätä ole sitä mieltä, että paras ratkaisu olisi liittyä Lähetyshiippakuntaan. Kirkko, jonka kanssa olisi alttari- ja saarnatuoliyhteys, olisi siunaus Lähetyshiippakunnallekin.
Rouva Tumsan risti
Väisänen on melkein koko haastattelun ajan pitänyt käsissään pronssista koptiristiä.
– Tämän antoi minulle Etiopian Mekane Yesus -kirkon pääsihteerin Gudina Tumsan leski vuonna 1980. Marksilaisen vallan aikana Gudina oli vangittu ja surmattu, vaikka rouva Tumsa ei sitä tuolloin vielä tiennyt, Väisänen kertoo.
Vuoden 2023 Kansanlähetyspäivillä Mekane Yesus -kirkon nykyinen presidentti kertoi, että kirkkoa vaivaa kova pula papeista ja teologisesta kirjallisuudesta.
– Lähetin hänelle sähköpostia. Kerroin, että kirjoistani voisi olla apua. Lähetin Pelastuksesta osalliseksi -kirjani ja mainitsin kuusi muuta.
Kirkolta tuli kirje, että he haluavat kaikki Väisäsen esittelemät kirjat.
– Kirjojen kääntäminen ja rahoitus vaativat paljon. Tämä projekti työllistää minut loppuelämäni ajaksi.
– Rouva Tumsan antama risti on kutsunut minua rukoilemaan Tumsan perheen puolesta, ja se kutsui minut allekirjoittamaan Etiopian kirkon kanssa sopimuksen seitsemän kirjani kääntämisestä englanniksi, amharaksi ja oromoksi 20 pappisseminaaria ja 50 raamattukoulua varten, Väisänen kertoo.
Kysyn Väisäseltä vielä, millaisena pappina hän haluaisi tulevansa muistetuksi.
– En halua korostaa pappeuttani, hän sanoo vähän yllättäen.
– Paljon olen laiminlyönyt sekä perheenisänä että pappina. Ilman Jeesusta ja Jumalan armoa hymy olisi vähissä.
Haastattelu on julkaistu Elämä-lehdessä 11-12/2025
