Hanna Londo oli varma, että se oli leijona, mutta se olikin tiikeri

Hanna kasvoi lähetyskipinän sytyttämässä ympäristössä Ryttylässä. Vanhemmat olivat aktiivisia seurakunnassa, kotona puhuttiin lähetystyöstä ja tuettiin sitä. Usein lähettejä oli heillä myös Suomen lomillaan yökylässä. 

– Nuorena olin mukana Kansanlähetyksen aktioissa Virossa ja Venäjällä, hän kertoo ensimmäisistä lähetystyökokemuksistaan.

Lapsuuden haave on toteutunut, sillä Hanna on työskennellyt jo usean vuoden lähettinä, tällä hetkellä Tansaniassa lasten oikeuksien asiantuntijana Suomen Lähetysseuran palveluksessa. Tansanialainen puoliso Dennis on Tansanian valtion leivissä ja toimii varaulkoministerinä.

Ennen Tansaniaan muuttoa Hanna ja Dennis perheineen olivat vajaat neljä vuotta lähetystyössä Kambodzassa. 

Kesäkuussa Hanna palasi lastensa kanssa Suomeen. Perhe asuu väliaikaisesti kahdella mantereella, sillä puoliso joutui töidensä vuoksi jäämään Tansaniaan. 

Ulkomailla työskentelevän pitää tulla joka viides vuosi puoleksi vuodeksi Suomeen, jotta Kela-kelpoisuus säilyy. Hannan oli alun perin tarkoitus tulla heinäkuun alussa, mutta tulo aikaistui kahdella viikolla, sillä hänellä todettiin toukokuun lopussa rintasyöpä. Mutta palataan siihen vielä myöhemmin.

Opintopolulla 

Hanna London varustautuminen kansainvälisiin tehtäviin on tarkoittanut rikasta opintopolkua. Ensin hän valmistui sosionomiksi ja kirkon nuorisotyöntekijäksi Suomen Raamattuopistolta vuonna 2003, minkä jälkeen hän työskenteli pari vuotta nuorisotyöntekijänä nykyisessä Töölön seurakunnassa. Vuonna 2005 opinnot jatkuivat Göteborgin yliopistossa.

– Halusin lähteä opiskelemaan sosiaalityötä. Lisäksi minua motivoi akateemisempi opiskelu. Varmaan myös kansainväliset opinnot kiinnostivat, Hanna pohtii. 

Ruotsalainen yliopisto valikoitui vaihtoehdoksi, sillä Ruotsissa ammattikorkeakouluopintoja sai hyväksi luettua osana tutkintoa enemmän kuin Suomessa tuolloin. Ruotsista matka jatkui vielä naapurimaahan Tanskaan, missä Hanna opiskeli Aalborgin yliopistossa kehitysyhteistyötä ja kansainvälisiä suhteita valmistuen sieltä vuonna 2008.

Puolisoonsa Dennisiin Hanna tutustui Espoossa yhteisten ystävien luona.

– Kurssikaverillani Raamattuopistolla oli kenialainen mies. Heidän luonaan tapasin ensimmäisen kerran Dennisin, joka oli kenialaisen Richardin hyvä ystävä.

Tansanialainen Dennis oli tullut Suomeen opiskelemaan. Hän oli kuullut kaukaisesta pohjolan maasta äidiltään, joka oli 1990-luvulla käynyt partiojohtajan roolissa Suomessa.

– Mieheni opiskeli ensin Kurun metsäkoulussa metsäteknikoksi ja sitten vielä Laurean ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Hän opiskeli myös Ruotsissa ja Tanskassa  yliopistoissa samat tutkinnot kuin minäkin, vain eri järjestyksessä. Reissasimme Göteborgin ja Aalborgin väliä muutaman vuoden, Hanna taustoittaa.

Lähetyskurssille

Hanna ja Dennis avioituivat 20 vuotta sitten. Jo seurusteluaikana he puhuivat mahdollisuudesta lähteä lähetystyöhön. Se oli koko ajan mielessä taustalla.   

– Tanskasta palasimme takaisin Suomeen vuonna 2008. Seuraavat viisi vuotta olin turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalityöntekijänä Espoon keskuksessa. Silloin Suomeen tuli paljon alaikäisiä turvapaikanhakijoita. 

London perheen ensimmäinen lapsi Lucas syntyi vuonna 2009 ja toinen lapsi Amanda 2011. Äitiyslomat toivat sopivan katkon työrupeamaan ja ajatus lähetystyöstä alkoi kyteä mielessä. 

– Vuonna 2012 mietimme, että haluaisimme lähteä lähetystyöhön. Kun pohdimme sopivaa lähetysjärjestöä, päädyimme Suomen Lähetysseuraan, sillä se oli ainoa järjestö, jolla oli englanninkielinen koulutus. Haimme ja pääsimme sinne lähetyskurssille.

Kurssin aikana Lähetysseurasta kerrottiin, että London pariskunnan kohdemaaksi kaavailtiin Kambodzaa, missä tarvittiin kristittyjä sosiaalityöntekijöitä lapsityöhön. 

Yllättäen Aasiaan

– Olimme ihmeissämme, sillä olimme luulleet menevämme Afrikkaan. Rukoilimme asiaa, Hanna kertoo. 

Sitten vuosiksi unohtunut rukousopetus nuorten aikuisten lähetysleirillä jymähti mieleen. Leirillä pastori Jukka Jämsén oli opettanut kuuntelevasta rukouksesta. 

Tiikeri on Kambodzan kansalliseläin.

– Rukousillassa yksi norjalainen tyttö jakoi minulle rukouksessa näkemänsä kuvan, jossa olimme lähdössä lähetystyöhön ja hän kertoi nähneensä kuvan tiikeristä. Se huvitti minua ja sanoin, että se oli varmaan leijona, sillä olemme lähdössä Afrikkaan. ”Ei kyllä mä tiedän, että se oli tiikeri”, tyttö oli sanonut. 

– Tiikeri on Kambodzan kansalliseläin. Niitä ei ole muualla kuin Aasiassa. Jumala tietää etukäteen, mihin hän haluaa meidät lähettää.

Kolme ja puoli vuotta Londot työskentelivät yhdessä kristillisessä lastensuojelujärjestössä Kambodzassa. Työ käsitti muun muassa lastensuojelua perheissä, jotta lapset voisivat asua kodeissaan. 

– Järjestö myös etsi ja löysi lapsille sijaisperheitä. Työhön kuului lisäksi kristittyjen nuorten tukeminen Raamattua opettamalla. 

Maanosasta toiseen

Hanna on kiitollinen yhteisistä vuosista Aasiassa, sillä se hitsasi heitä perheenä yhteen.

– Mieheni asui ensin 13 vuotta tansanialaisena Suomessa ja nyt asun suomalaisena Tansaniassa. Väliin saimme ajanjakson, jolloin olimme molemmat vieraassa kulttuurissa, jossa kieli ja kulttuuri piti opetella, Hanna pohtii kiitollisena. 

Ennen Kambodzaan lähtöä Dennis oli aloittanut tohtorin opinnot Itä-Suomen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa aiheena oli ”Miten diasporassa asuvat tansanialaiset voivat vaikuttaa oman maansa kehitykseen?”. Tieto tutkimuksesta oli jotain kautta tavoittanut Tansanian valtion virkamiehet. Aihe kiinnosti ja yksi asia johti toiseen. Kun työkausi Kambodzassa läheni loppuaan, Dennisille tehtiin ”kerran elämässä” tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Tansanian presidentti nimitti hänet vuonna 2016 yhden maakunnan johtajan virkaan. 

– Dennis lähti elokuussa Tansaniaan ja minä jäin yksin kahden lapsen kanssa tekemään työkauden loppuun. Palasimme Suomeen joulun jälkeen 2016. 

Ruohonjuuritason auttamista

Uudessa tilanteessa Hanna tiedusteli, josko Lähetysseuralla olisi tarjota työtä Tansaniassa.

– Sieltä tuli viesti, että Morogoron hiippakunnasta oli juuri tullut työpyyntö. Muistan, kun polvistuin keittiön lattialla. Olin toivonut, että jos edes jostain päin Tansaniaa löytyisi työ, mutta Jumala järjesti minulle oman alani töitä juuri mieheni kotikaupungista Morogorosta. Koimme sen valtavana Jumalan johdatuksena. Hain ja sain sen paikan. 

Huhtikuussa 2017 Hanna lähti lasten kanssa Tansaniaan, missä perhe on asunut siitä lähtien.

Morogoro on risteyskaupunki, jonka kautta kulkee paljon rekkoja. Siellä monet köyhät naiset ajautuvat seksityöhön paremman elämän toivossa. Tansanian evankelisluterilainen kirkko halusi tavoittaa ja auttaa näitä naisia. Diakoniatyön kehittämisestä entisten seksityöläisten keskuudessa tuli Hannan työsarkaa useaksi vuodeksi.

– Työskentelin yhdessä luterilaisen kirkon pastorin kanssa. Tapasimme naisia ja loimme heihin luottamukselliset suhteet ja perustimme naisten ryhmiä. Aloimme myös tarjota erilaisia koulutuksia naisilla, jotta he saisivat uusia elinkeinomahdollisuuksia. 

Nollasta alkanut ruohonjuuritason työ levisi myös toiseen kaupunkiin ja myöhemmin kolmanteen. 

Perhe kasvaa

Hannan ja Dennisin perhe kasvoi vielä kolmannella lapsella, kun Helen syntyi 2018.

– Tansaniassa on hyvin erilaista synnyttää kuin Suomessa, vaikka minulla olikin varaa mennä kansainväliseen sairaalaan. Siellä tajusin, kuinka hyvä suomalainen neuvolasysteemi on.

Morogorosta on Tansanian suurimpaan kaupunkiin Dar es Salamiin noin 200 kilometriä. Lääkäri oli kehottanut Hannaa tulemaan kaupunkiin odottelemaan jo paria viikkoa ennen laskettua aikaa. 

– Menin sukulaisten luokse asumaan, mutta en ennättänyt olla siellä yhtään odottamassa, sillä Helen syntyi saman tien seuraavana yönä, Hanna muistelee.

Seurakunta on ollut kotimme, missä tahansa olemme olleet.   

Dennis ei ehtinyt edes mukaan synnytykseen, vaikka oli aikonut, sillä hän oli tuolloin työssä Morogoron ulkopuolella. Se, että mies on mukana synnytyksessä, on erittäin poikkeuksellista Tansaniassa. 

– Meille on aina ollut tärkeää, kun olemme asuneet ulkomailla, että ensin etsimme sieltä seurakunnan. Seurakunta on ollut kotimme, missä tahansa olemme olleet.    

London perhe on yhteiskristillinen, sillä Dennis on katolinen ja Hanna luterilainen. Suomessa asuessaan Dennis kävi Helsingin anglikaaniseurakunnassa.

Luterilainen kirkko on katolisen kirkon jälkeen toiseksi suurin kirkkokunta Tansaniassa. Myös helluntailiikkeellä on maassa vahva jalansija. 

– Tansanian luterilainen kirkko on karismaattisempi ja alkukirkollisempi kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Hanna sanoo.

Uusi työ 

Lähetysseuran muutosneuvottelut loppuvuodesta 2023 olivat haastavaa ja tunteellisesti vaikeaa aikaa Hannalle. Hänkin oli irtisanomisuhan alla ja tehtävä, jossa hän oli työskennellyt, tulisi päättymään.

– Samaan aikaan avautui lasten oikeuksien asiantuntijan tehtävä, jota sitten hain ja sain sen paikan. Tässä tehtävässä olen työskennellyt vuoden 2024 alusta. Tehtävä on alueellinen ja vastuullani on lapsiin ja nuoriin liittyvät hankkeet Afrikan alueella. Yhteistyökumppanina on edelleen tuttu Morogoron hiippakunta.

Yksi isommista lapsen oikeuksia polkevista haasteista Tansaniassa on lapsiavioliitot. Tansaniassa lain mukaan tyttöjen alin avioliiton solmimisikä on 14 vuotta. Etenkin muslimitaustaisissa yhteisöissä ja syrjäkylissä lapsiavioliittoja solmitaan. Työsarkaa riittää lain muuttamiseksi.

Rauha epävarmuuden keskellä

Suomen jakso on alkanut odottavissa tunnelmissa. Toukokuussa todettu syöpä on tuonut elämään uusia sävyjä ja epätietoisuutta. 

– Olin huomannut, että jotain on. Kun kävin lääkärissä, minulle sanottiin, että syöpä pitäisi leikata saman tien. Kaikki tapahtui nopeasti. Se oli koko perheelle tosi rankkaa.

Kaiken epävarmuuden keskellä Hanna on kokenut syvää rauhaa. Ihmisten rukoukset ovat kantaneet. 

– Asiat ovat parhaissa käsissä, kun ne jättää Jumalalle, Hanna toteaa tyynesti.

Sairastuminen on muistuttanut Hannaa elämän tarkoituksesta ja rajallisuudesta.

– Haluan palvella Jumalaa. Toivon, että saan palvella tässä samassa tehtävässä, jos se on Jumalan tarkoitus.

Suomessa on edessä tarkemmat tutkimukset ja hoidot. Mahdollisen sairausloman jälkeen Hanna jatkaa lasten oikeuksien asiantuntijan työtään Suomesta käsin. Elokuussa lapset aloittavat Suomessa koulun ja vuoden 2026 alussa on tarkoitus suunnata takaisin kotiin Tansaniaan.  

– Olen kiitollinen, että olen saanut kasvattaa lapset Tansaniassa. Maassa on omat haasteensa esimerkiksi terveydenhuollon puolella ja sähkö- ja vesikatkot ovat osa elämään. Mutta toisaalta yhteisöllisyys on rikkaus ja yhteiskunnassa on hyvät perusarvot, kuten vanhempien ihmisten kunnioitus. 

Kaksi maata ja kulttuuria on kuitenkin Hannan mielestä rikkautta.

– Suomessa nautin siitä, että kaikki toimii vaivattomasti ja että hanasta tulee puhdasta vettä. Täällä myös kaikki ovat samalla viivalla taustasta riippumatta.