Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Yhdysvalloissa ilmestyi Huumori-Raamattu

 

Yhdysvaltalainen Mark Russel kirjoitti Raamatun uusiksi, humoristisemmin.

God Is Disappointed in You (Jumala on pettynyt sinuun) on Russellin kirjoittama ja sarjakuvapiirtäjä Shannon Wheelerin kuvittama. Kirja alkaa näin: ”Alussa Jumala oli yksinäinen. Hän teki saman virheen kuin moni muu yksinelävä eli päätti lähteä ulos tapaamaan ihmisiä. Mutta koska ihmisiä ei ollut, hän teki muutaman.”

Russel halusi kääntää Raamatun nykyajan kielelle, sellaiseen muotoon, että sitä olisi helppo selittää esimerkiksi kavereille baarissa. Jokaista Raamatun kirjaa on tulkittu uusiksi ja kirjan kuvitus on sarjakuvamaista.

IK-opisto Neliöb. 17.-30.6.