Ugandassa pakolaislapset tekevät lelunsa itse – Lue koskettava reportaasi pakolaisten elämästä

 

Leikki yhdistää lapsia ympäri maailman. Se on heille luontaista kaikissa olosuhteissa. Pohjois-Ugandassa asuvat pakolaislapset leikkivät itse valmistamillaan leluilla.

Oikeus leikkiin on YK:n Lapsen oikeuksien julistuksessa taattu ihmisoikeus. Leikki on lapsille erityisen tärkeää epävakaissa olosuhteissa, kun he ovat joutuneet esimerkiksi pakenemaan kodeistaan. Etelä-Sudanissa vuonna 2013 alkaneen sodan seurauksena sen naapurimaahan, Ugandaan, on tullut noin miljoona pakolaista. Pohjois-Ugandan Yumbessa sijaitsevalla Bidibidin pakolaisasutusalueella asuu nykyisin noin 233 000 ihmistä, joista suurin osa on Etelä-Sudanista tulleita pakolaisia.

Pakolaislapset eivät saa lelujaan valmiina, vaan heidän on käytettävä omaa mielikuvitustaan ja valmistettava ne itse. Bidibidissä asuvat lapset osaavatkin valmistaa uskomattoman taitavasti leluja niin savesta, durran varsista kuin muovistakin.

Pipliaseura neliöb. vkot 24-25. MJa

Caesarin leija

12-vuotias Caesar pitelee leijaa kädessään. Bidibidissä ei ole puutetta leijan valmistamiseen tarvittavista materiaaleista. Siellä ei ole riittävää jätteiden kierrätystä, joten maahan on heitetty paljon käytettyä muovia. Aluksi se mykistää leirissä ensimmäistä kertaa vierailevan, mutta pian siitä tulee osa ”tavallista” maisemaa. Siellä täällä myrkylliset kaasut nousevat ilmaan, kun muovikasseista ja -pulloista koostuvia kasoja poltetaan.

Caesar nostaa arasti leijan ilmaan. Se on valmistettu pois heitetystä mustasta muovista, kahdesta kepistä ja narusta. Leijalla on kolme epätasaisesti leikattua häntää, joista kaksi on tehty mustasta muovista ja kolmas likaisesta, vaaleasta muovista.

Keskipäivän kuumuus on tukahduttava yli 30 asteen helteessä. Ilmassa on vain pieni tuulenvire. Poika seisoo sen koulurakennuksen varjossa, jossa hän itsekin istui oppitunneilla ennen kuin koulu joutui sulkemaan ovensa koronapandemian vuoksi.

Caesarin epävarmuuden tilalle on tullut ylpeys ja keskittyneisyys. Hän pitelee käsissään narua ja alkaa keinuttaa leijaa tehden sillä kaaria ja silmukoita päänsä yläpuolella. Hänen katseensa on keskittynyt tiukasti mustaan leijaan, joka leijuu kirkasta, sinistä taivasta vasten.

Poika imee itseensä voimaa leijastaan. Hän hymyilee. Hän saa hengähdystauon kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Hän on siirtynyt hetkeksi toiseen todellisuuteen, jossa hän liitelee taivaalla lintujen ja leijansa kanssa. Nälästä johtuvat kouristukset hänen vatsassaan katoavat ja Etelä-Sudanin sotaa paetessaan koetut kauhut ovat vain kaukainen muisto. Rynnäkkökiväärien tulituksesta syntyvät korvia viiltävät, tuhoa ja kuolemaa kylvävät pamahdukset unohtuvat, kun tuuli lennättää hänen luomustaan.

Kun koulu on kiinni, Caesarilla on enemmän aikaa leikkiä. Ohikiitävän hetken ajan hän tuntee itsensä vapaaksi ja iloiseksi. Luovuudella ja leikillä on parantava vaikutus. Ne auttavat selviytymään. Tuulen humina muovisen leijan reunoissa on hoitava ja terapeuttinen ääni. Caesar tuntee olevansa turvassa.

Sukran unelmoi omasta talosta

Bidibidissä asuva kymmenvuotias Sukran kertoo ylpeänä, että hänen isänsä valmistaa tiiliä. Hän haluaa itsekin opetella tiilien tekemisen taidon rakentaakseen itselleen talon. Sukran ei tiedä, miten tiiliä ladotaan päällekkäin talon seiniksi tai miten tehdään ovia ja ikkunoita, mutta hänen 13-vuotias ystävänsä Nazir on luvannut opettaa häntä.

Poltettujen savitiilien valmistusprosessi kestää noin kuukauden. Tiiliä tarvitaan Bidibidissä talojen rakennusaineeksi. Ensin kerätään savi ja sekoitetaan se veteen, jotta siitä tulee kestävämpää. Muotit täytetään savella ja tiilet jätetään kuivumaan aurinkoon. Kun ne ovat kuivuneet jonkin verran, niistä rakennetaan lieriön muotoinen rakennelma. Se peitetään saven ja hiekan seoksella. Rakennelman sisäpuolelle sytytetään tuli, jota pidetään yllä päivän verran. Prosessin tuloksena ruskeista, pehmeistä tiilistä tulee kovia, punaisia tiiliä.

Sukranilla on käynnissä pihamaalla oma tiilenvalmistusprosessinsa. Hän on oppinut taidon seuraamalla isänsä työtä. Poika on pinonnut tiilet ja on valmis sytyttämään tulen. Hän on kerännyt sitä varten ruohoa, bambunvarsia ja muuta poisheitettyä puuta ja rikkonut kuokallaan pienemmiksi paloiksi lankkuja, jotka olivat aiemmin tuolin osia. Hän siirtää puusta pudonneita kuivia mangopuun lehtiä rakennelmansa suojaksi, taittaa puunoksan ja heittää sen tarmokkaasti tuleen. Kuiva puu palaa ja syntyy tiiliä.

Bidibidissä käytetään lapsityövoimaa tiilien valmistamiseen aikuisten tarpeisiin. Se on lisääntynyt koronapandemian aikana, kun koulut ovat kiinni. Märkä savi, jota tiilien valmistamiseen tarvitaan, on painavaa. Lapset saattavat joutua työskentelemään koko päivän paahtavan auringon alla. Kun koulut avataan jälleen, vanhemmat joutuvat miettimään, laittavatko he lapsensa takaisin kouluun. Nyt lapset auttavat tuomaan perheeseen lisätuloja – koulussa heistä koituisi pelkkiä kuluja. Bidibidissä koulupudokkaiden määrä on lisääntynyt rajusti niiden koulunsa päättävien oppilaiden joukossa, joiden on sallittu palata kouluun valmistautumaan päättökokeisiin.

Aidsin varjossa

13-vuotias Nabila on juuri saanut palmunlehdistä punomansa rikkalapion valmiiksi. Hän ei ole ollut koulussa melkein vuoteen, sillä se on ollut suljettuna koronapandemian vuoksi. Hänen äitinsä, Faima, kertoo kyyneleitään pidätellen: ”Olen sairas. Minulla on aids. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.” Faima on yksi maailman 38 miljoonasta hiv-positiivisesta ihmisestä. Faiman mies kuoli aidsiin vuonna 2016. Hänellä on Nabilan lisäksi viisi muuta lasta.

Kuorma-autoja durran varsista

Pojat istuvat mangopuun juurella valmistamassa kuorma-autoja. Ympärillä oleva todellisuus häviää, kun pojat keskittyvät rakentamiseen. He leikkaavat taitavasti rikkinäisellä partakoneenterällä durran varret sopivan pituisiksi ja käyttävät niitä materiaalina luomuksissaan. Autojen renkaat he valmistavat kuluneiden sandaalien osista. Pojat keskittyvät rakentaakseen kaikista hienoimman auton. Lopuksi he ajavat kilpaa nähdäkseen, kenen auto on nopein ja mikä pystyy kuljettamaan suurimman kuorman.

Maailman suosituin laji

Bidibidin pakolaisasutusalueellakin on jalkapallokenttiä, joilla lapset pelaavat maailman suosituinta urheilulajia. He potkivat jalkapalloa yleensä paljain jaloin. Jalkapallot he valmistavat itse muovipusseista ja narusta, toisinaan myös vaatteista tai banaanipuun kuidusta.

Abdul aikoo ammattilaiseksi

14-vuotias Abdul haaveilee siitä, että voisi jonakin päivänä pelata jalkapalloa ammattilaisena: – Meillä ei ole jalkapallo-opistoja eikä klubeja. Voisitteko tukea meitä rakentamalla opiston, jossa saisimme oppia pelaamaan jalkapalloa paremmin?

Lelut on valmistettava itse

Savi on materiaali, jota on Ugandassa aina tarjolla. Lapset muovaavat savimöykyistä erilaisia muotoja ja esineitä: ruukkuja, nukkeja, huhmareita, radioita, tietokoneita, lentokoneita, moottoripyöriä ja kaikkea muuta, mitä heidän mielikuvituksensa keksii. He nuolevat kuivuvaa savea säännöllisesti kostuttaakseen sitä ja saadakseen siitä helposti muovattavaa.

Tyttöjen elämää

Bidibidissä myös tytöt valmistavat leluja itse. Sen lisäksi, että he tekevät savesta esimerkiksi ruukkuja ja nukkeja, he punovat köysiä palmunlehdistä ja hyppäävät niillä narua. Kun lapset käyvät koulua, heillä ei jää paljoa aikaa leikkiä, sillä heidän täytyy tehdä läksyjen lisäksi myös monenlaisia kotiaskareita. Nyt kun koronapandemia on sulkenut koulut, myös leikkiin jää enemmän aikaa.

Francis on ylpeä työstään

Fidan toimistolla Yumbessa työskentelee kahdeksan henkilöä. Yksi heistä on Francis Emechu. –Puen päivittäin tämän paidan ylpeänä päälleni, koska tiedän, kuinka suuri vaikutus työllämme on tässä yhteisössä. Me olemme organisaatio, jonka tehtävä on voimauttaa ihmisiä. Jaamme tietoa ja taitoja, jotta ihmiset voivat selvitä elämänsä haasteista.

Fiona

Fiona pakeni Etelä-Sudanista lokakuussa 2016, kun hänen koti-kyläänsä hyökättiin. – Kylästäni kuoli paljon ihmisiä tuolloin. En tiedä, missä äitini on, sillä tiemme erosivat pakomatkalla. Haluaisin jatkaa koulua, mut-ta ei ole ketään muita kuin tätini, joka voisi tukea minua. Meidän on vaikeaa tulla toimeen: viljelypalstamme on kivinen ja kuiva, joten se ei tuota juuri mitään. Fiona kertoo, että tyttöjen on joskus vaikeaa käydä koulua Bidibi-dissä.–Jos ei ole esimerkiksi kuukautissuojia, niin joutuu kuukautisten ajaksi jäämään kotiin jopa päiviksi. Se hidastaa opintojamme.

Viisaat sijoittajat

10-vuotias Fred pitelee kanaa, perheensä tärkeää elinkeinoa. Kanojen kasvattaminen on Bidibidissä tuottoisaa. Ryhmä Fidan kummilasten vanhempia oli ensin sijoittanut yhteen kanaan. Reilussa vuodessa he olivat kananpoikia kasvattamalla ja myymällä saaneet ostettua peräti 27 vuohta. Vuohi on neljä kertaa arvokkaampi kuin kana. Viisas sijoitus!

Satojen oppilaiden hyväksi

Yhteisökummius on keino auttaa koko yhteisöä. Kummien tuella Fida kehittää seitsemää koulua Yumben alueella. –Emme auta vain yhtä oppilasta, vaan satoja oppilaita. Olemme esimerkiksi rakentaneet leikkikenttiä koulujen pihamaille. Kun oppilaat kertoivat, etteivät pysty iltaisin tekemään läksyjä pimeässä, hankimme kaikille oppilaille aurinkokennoilla toimivat lamput, kertoo Francis. Fidalla on Yumben alueella Ugandassa 60 kummilasta, joista suurin osa käy peruskoulua. Kummilasten koulumaksut, -ruokailut ja -tarvikkeet kustannetaan. Tärkeintä on kuitenkin työ, jota tehdään lasten vanhempien parissa: heille tarjotaan erilaista koulutusta ja mikrolainoja, jotta he pystyvät huolehtimaan lapsistaan.


Fidan tämän vuoden Eväät elämään -kampanjan tuotoilla autetaan Bibidibidin pakolaislapsia. Aiheeseen voit tutustua lisää kampanjasivulla: eväätelämään.fi

 
Fida artikkeliban. 22.6. alkaen MJa