Turun tuomiokirkkoon tulee akvaarionäyttely

 

Kuva: Tiinamariia Heimari

Turun tuomiokirkossa voi luoda katseensa luomakuntaan ja omaan sisimpäänsä heinäkuun lopulla, kun kirkkoon tulee Iktys-näyttely.

Näyttelyn ajaksi kirkkoon tuodaan neljä akvaariota, jotka toimivat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän mukaan ikoneina toiseen maailmaan. Yksi akvaarioista kertoo kristillisestä kasteesta, sen puhtaudesta ja kauneudesta. Toisen akvaarion teemana on kala iktys, joka oli ensimmäinen kristillinen symboli.

Kolmas akvaario on nimeltään Leviathon, ja se johdattelee katsojan pohtimaan luonnon ja meren tilaa. Se herättää kysymyksiä siitä, miten käy, jos luontoa ei suojella. Neljäs akvaario keskittyy aarteeseen taivaassa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Näyttelyn on ideoinut tuomiokirkon kanttori Anu Åberg. Akvaariot sijoitetaan tuomiokirkon sivukappaleihin. Turkulainen-lehden mukaan näyttelyn turvallisuus on huomioitu huolellisesti.

Akvaariot on rakennettu yhteistyössä Turun akvaariopisteen ja Jenni Aholan kanssa. Näyttelyyn on vapaa pääsy kirkon aukioloaikoina. Näyttely avataan lauantaina 22.7.