Texasin sydämenlyöntilaki aloittanee tapahtumien sarjan USA:ssa

 

Kuvituskuva (Unsplash / Tessa Rampersad)

Syyskuun 1. päivä Texasissa astui voimaan laki, joka estää abortin sen jälkeen, kun sikiöltä voidaan havaita sydämenlyönnit. USA:n korkeimman oikeuden myöntymys laille on ennakkotapaus, jota monet osavaltiot tulevat seuraamaan.

Texasin Senate Bill 8 -laki estää abortin sen jälkeen, kun sikiöltä voidaan havaita sydämenlyönnit eli noin 5.-6. raskausviikolla. Kyseistä lakia onkin kutsuttu tästä johtuen ”sydämenlyöntilaiksi”. Abortin puolustajat tekivät Yhdysvaltain korkeimmalle oikeudelle vetoomuksen lain kieltämisestä, mutta korkein oikeus hylkäsi vetoomuksen äänin 5–4.

Korkeimman oikeuden päätös jättää estämättä Texasin sydämenlyöntilain voimaantulo vie Yhdysvallat uuteen poliittiseen aikakauteen. Aikaisemmin muiden osavaltioiden tekemät vastaavanlaiset sydämenlyöntilait tai muut aborttia rajoittavat lait on kaadettu jo alemmissa oikeusasteissa vedoten nimenomaan korkeimman oikeuden aikaisempiin linjauksiin. Tällä kertaa laki on kuitenkin yllätyksellisesti jäänyt voimaan ja vieläpä korkeimman oikeuden myöntymyksellä.

TV7 neliöb.16.-30.9.MJa

On tulkittu, että Texasin tekemän lain läpimeno voisi johtua osittain lain rakenteesta, jossa virkavaltaa ei velvoiteta lain täytäntöönpanossa, vaan tavalliset yksityishenkilöt voivat tehdä kanteita laittomista aborteista. Kannetta ei saa lain mukaan kohdistaa suoraan aborttia haluavaa naista kohtaan, vaan abortin suorittava lääkäri tai muut auttajat voivat tulla haastetuksi kanteella.

Ennakkotapaus

Korkeimman oikeuden päätös on ennakkotapaus, joka antaa mahdollisuuden myös muille osavaltiolle muuttaa aborttilakejaan. On arvioitu, että ainakin kuusi osavaltiota pyrkivät seuraamaan Texasin mallia ja saamaan omat sydämenlyöntilakinsa läpi.

Päätöksessään Korkein oikeus kuitenkin totesi, että valinta jättää kieltämättä lain voimaantulo ei perustu vielä johtopäätöksiin siitä, onko laki perustuslain mukainen vai ei. Laki voidaan siis vielä myöhemmin kieltää, jos sen todetaan olevan vastoin perustuslakia.

Roe vs. Wade

Vuonna 1973 Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa oli aborttiin liittyen oikeustapaus Roe vs. Wade, jossa korkein oikeus päätyi pitämään aborttioikeutta perustuslaillisena oikeutena ja salli näin abortin koko Yhdysvalloissa. Sittemmin kyseistä päätöstä on muokattu paljon ja tällä hetkellä osavaltiot saavat rajoittaa aborttia käytännössä siitä eteenpäin, kun sikiö voi selvitä kohdun ulkopuolella, ei aikaisemmin. Tämä raja on tulkittu olevan raskausviikoilla 22-24.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kommentoinut Texasin aborttilain rikkovan räikeästi perustuslakia. Myös YK on tuominnut vahvasti Texasin säätämän lain.

Kanta muuttumassa

Korkeimman oikeuden tuomarien päätös Texasin sydämenlyöntilakiin liittyen ei kuitenkaan tullut täysin yllätyksenä, sillä korkeimman oikeuden aborttikannan muuttumista on aavisteltu jo hetken aikaa. Presidentti Donald Trumpin nimitettyä omalla kaudellaan kolme uutta korkeimman oikeuden tuomaria, on tulkittu, että tällä hetkellä korkeimmassa oikeudessa olisi aborttikysymyksen suhteen konservatiivienemmistö.

Mississippi

Erityisen julkisen kiinnostuksen kohteena Texasissa säädetyn lain lisäksi on myös Mississippissä tehty laki, jossa abortti on tarkoitus kieltää 15-raskausviikon jälkeen. Tämän lain perustuslaillisuus on nimittäin päätetty ottaa korkeimman oikeuden toimesta käsittelyyn vuoden 2022 keväällä. Kun korkein oikeus ei suostunut ottamaan kielteistä kantaa Texasin sydämenlyöntilakiin, myös Mississippin aborttilain käsittely on noussut uudestaan otsikoihin ja keskusteluun.

Osa uskoo, että tuleva Mississippin aborttilain käsittely tulisi kaatamaan kokonaan Roe vs. Waden asettamat linjaukset abortista. Se tarkoittaisi, että aborttikysymys palautuisi takaisin osavaltioiden itsensä päätettäväksi. Useat osavaltiot ovatkin viimeisten parin vuoden aikana luoneet ns. ”liipaisinlakeja”, jotka kieltävät abortin heti, jos korkein oikeus muuttaa kantansa aborttikysymykseen.

Texasin lainsäädännön muuttuminen on osa isompaa kuvaa, joka tulee kehittymään vauhdilla USA:ssa tulevien kuukausien aikana.

 

Lähteet: The Guardian, YLE, Helsingin Sanomat, CNN, NPR, LegiScan