Television välityksellä autetaan väkivallan keskellä eläviä lapsia

 

Sateliittikanavan katselijoita.

Televisio ohjelmien avulla lievitetään lasten stressiä epävakaissa maissa. Epävarmuuden keskellä elävät lapset saavat turvaa SAT-7 ohjelmista muun muassa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idän maissa.

– SAT-7 on turvallinen kasvukumppani. Kristillisten lastenohjelmien äärellä lapset voivat levähtää ja unohtaa hetkeksi ympäröivän todellisuuden, kertoo televisio kanavalla työskentelevä Anne Tunér Kyprokselta.

-Myös monet vanhemmat, uskontoon katsomatta, jättävät lapsensa hyvillä mielin SAT-7:n lastenohjelmien pariin, Tunér jatkaa.

SAT-7 Kids on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa arabiankielinen kristillinen lastenkanava. Sen ohjelmistossa on mm. draamaa, musiikkia, piirrettyjä sekä keskustelu- ja opetusohjelmia 24 tuntia vuorokaudessa. Farsinkielinen SAT-7 Pars lähettää runsaan tunnin mittaista lastenohjelmapakettia, joka uusitaan muutamaan kertaan joka päivä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Satelliittitelevisio on suosituin joukkoviestin

Satelliittitelevisio on Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan suosituin joukkoviestin, ja television ääressä vietetään runsaasti aikaa. Erityisesti maissa, joissa on vaarallista lähteä pimeällä ulos, ihmiset katsovat iltaisin paljon televisiota.

SAT-7:n ohjelmat ovat paikallisten kristittyjen tekemiä, ja niitä katsotaan yli 70 maassa Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Keski-Aasiassa ja Euroopassa. Arabian- ja farsinkieliset lastenohjelmat hyödyttävät myös niitä lapsia, jotka eivät pääse kouluun.

– Haluan nähdä lapset onnellisina ja kertoa heille Jeesuksesta. SAT-7 tarjoaa lapsille laatuaikaa. Haluamme, että television edessä vietetty aika olisi rentouttavaa ja samalla opettavaista, sanoo SAT-7 Parsin lastenohjelmien koordinaattori Parastoo Poortaheri.

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat tukee työtä kevätkeräyksellään. Keräykseen voi osallistua osoitteessa: http://www.sansa.fi/kristillisilla-tv-ohjelmilla-evaita-elamaan-kerays.html

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie