Georgialainen munkki mielii pylväsaskeetiksi

 

Viisikymppinen ortodoksimunkki, isä Maxim on rakentanut jo vuosien ajan itselleen erakkolaa ja kirkkoa 40-metrisen luonnonkivipylvään päälle Georgian tasavallassa Kaukasus-vuorilla.
Rakennusprojektin on määrä valmistua tänä kesänä. Maxim muuttanee pylvään nokkaan piakkoin.

Munkki Maxim on saanut varat työlleen lahjoituksista. Myös paikalliset kyläläiset ovat auttaneet.

Enää Maxim odottaa esipaimenensa siunausta muutolle. Mikäli piispa antaa siunauksen, tulee miehestä Georgian – ja kenties koko kristikunnan – ensimmäinen pylväsaskeetti eli styliitta satoihin vuosiin.

Parikanniemisäätiö neliöb. vko26. MJa

Styliitat olivat kristittyjä askeetteja, jotka elivät elämäänsä pylvään päässä rukoillen ja paastoten. Heidän luokseen hakeutui ihmisiä kuuntelemaan viisaiden miesten opetuksia.

Osa styliitoista harjoitti kilvoitustapaansa lyhyemmän aikaa, toisilla se kesti vuosikymmeniä. Eräänkin kerrotaan eläneen pylvään päällä peräti 67 vuotta.

Ensimmäisenä kristittynä styliittana pidetään Syyriassa 400-luvulla elänyttä Simeon Styliittaa. Styliittoja oli myös muualla Lähi-idässä ja Kreikassa, mutta ”asumismuoto” ei levinnyt koskaan lännen kirkkoon.

Ensimmäiset munkki Maximin edeltäjät elivät mainitulla georgialaisella kivipylväällä jo noin 500-700-luvulla, mutta paikka autioitui uuden ajan kynnyksellä.

Isä Maximin elämästä kuvataan dokumentti The Stylite: A Matter of Faith (Styliitta: Uskon asia).