Tänään 50-vuotias Juha Tapio: ”Laulun syntyminen on rukouksen tai meditaation kaltainen hetki”

 
Juha Tapio silmät kiinni

Kun tajuaa, että tästä tulee hieno laulu. Siinä on jotain, mikä koskettaa itseä, ja ajattelee, että tämän kun esittää, niin tämä voi koskettaa muitakin, Juha Tapio kertoo musiikin syntymisestä. Kuva: Atte Mäläskä

Kutsumukseen kuuluu myös kilvoittelu ja kipuilu. Laulaja Juha Tapio on kysynyt itseltään usein, onko tämä oma haave vai onko tämä tie, joka annetaan. ”Kuljenko johdatuksessa vai haaveilenko jotain, jolla ei ole mahdollisuuksia toteutua?”

Radio Dein Herätys!-aamuohjelman Matias Villberg ja Mikael Juntunen herättivät Juha Tapion maanantaina 5.2. onnittelulaululla ja kysymyksellä, miltä tuntuu olla 50-vuotias. Sunnuntain kahdesta Oopperatalon juhlakonsertista toipuva syntymäpäiväsankari kertoi puhelimessa, ettei tänään tunnu kovin erilaiselta kuin päivää aikaisemmin.

– Käsitteenä se tuntuu käsittämättömältä, mutta ei olotila ole muuttunut miksikään.

Dei Neliöb. 9.2.-3.3.

Laulaja Juha Tapion synnyinpaikaksi on merkitty Vaasa, mutta oikeasti mies näki päivänvalon ensi kertaa Oulussa. Isä oli siellä kertausharjoituksissa, eikä viimeisillään raskaana ollut äiti uskaltanut jäädä yksin kotiin, vaan lähti mukaan. Turvana Oulussa olivat myös äidin vanhemmat.

– Sillä reissulla sitten tapahtui – heidän siellä ollessaan, Juha Tapio naurahtaa.

Radio Dein aamussa hän muistelee, millaista oli olla pikkusiskon isoveli.

– Olin kyllä aika sovitteleva luonteeltani. Monestihan se menee näin, että esikoinen on se, joka vähän niin kuin luovii ja raivaa tietää. Ja sitten nuorempi on sellainen, joka saa saattaa olla enemmänkin töksäyttelijä ja käskijä, koska hänellä on ne pienemmän oikeudet.

Juha Tapio muistaa lapsuudestaan vain vähän välähdyksenomaisia asioita, mutta mieleen on jäänyt vanhemmilta kuullun Bremenin kolme soittoniekkaa -sadun kertominen edelleen kavereille päiväkerhossa.

– Se meni putkeen, ja muut nauroivat ja kikattivat. Ehkä semmoisen esiintyjävietin ja tarinankertojan taipumuksen tai ainakin mielenkiinnon sitä kohtaan se toi. Ja että on koukuttava tunne kertoa toisille tarina ja saada ne innostumaan siitä. Pieniä välähdyksiä siitä, mihin sitten suuntauduin myöhemmin.

Music Televisionia ja heviä Ylistarossa

1980-luvun alussa Juha Tapion perhe muutti Ylistaroon, pienelle paikkakunnalle.

– Siellä oli edistyksellinen äänentoistoyrittäjä, joka oli hoitanut satelliitti- ja kaapelikanavat niin, että meillä Ylistarossa näkyi vaikkapa Music Television silloin, kun se ei näkynyt Etelä-Suomessakaan vielä.

– Ja me tuijotettiin sitten tietysti rokkibändien ja etenkin hevibändien videoita ja saatiin niistä vaikutteita. Ja viriteltiin jotain bändinhommaa. Se oli semmoista se esiteiniaika. Ja kahdeksankymmentäluvun nousukauden toiveikkuus oli siinä läsnä.

Ysäri, 1990-luku oli Juha Tapiolle itsenäistymisen aikaa. Opiskelua opettajaksi, katse horisonttiin ja oman perän rakentamista. Mies opiskeli Kajaanissa ja tyttöystävä asui Helsingissä, joten maailma laajeni koko Suomeksi. Tulivat myös ensimmäiset mies ja kitara -keikat. Hän kertoo olleensa melkein koko ajan junassa.

– Muistan sen semmoisena irrallisuuden aikana, mihin osaltaan vaikutti lama ja kaikki muutkin. Juuri sinä aikana, kun itse olin kirjoittanut ylioppilaaksi, ja meille oli tarjottu se semmoinen putki, että näin se elämä menee, että käytte koulut ja sitten kouluttaudut johonkin ammattiin, ja sitten olette siinä ammatissa eläkeikään saakka. Siinä jotenkin tajusi, kun ihmisiä jäi työttömäksi ja yrittäjä joutuu keksimään uuden elinkeinon, niin ei se olekaan se putki, mikä on itsestään selvää, eikä se aina mene niin.

”Ajattelin, että nyt mä elän mun unelmaa. En tietysti tajunnut, että vielä 2020-luvullakin se unelma on sama ja se fiilis on aika lailla sama.”

– Se loi epävarmuutta, mutta samalla se kyllä nuoren eteenpäin katsovan ihmisen mieleen myös mahdollisuuksia, että tämä tie on myös sellainen, että siihen voi itse vaikuttaa ja voi itse valita suuntiaan.

Samoihin aikoihin alkoi artisti Juha Tapion musiikillinen ura. Kun hän sai ajokortin, mahdollisuus lähteä kauemmaskin keikalle tuli eteen. Keikkoja oli ensin Pohjanmaalla ja sitten pikku hiljaa ympäri Suomen.

– Se oli mulle sellaista unelmaa. Ajattelin, että nyt mä elän mun unelmaa. En tietysti tajunnut, että vielä 2020-luvullakin se unelma on sama ja se fiilis on aika lailla sama.

Tätä mun kuuluu tehdä

Vuosikymmenet vaihtuivat, ja Juha Tapiosta tuli yksi Suomen ykköstähdistä. Mies ja kitara vaihtuivat isompiin keikkoihin ja omaan bändiin.

– Se toi paljon mahdollisuuksia, mutta toi se kyllä paineita ja näyttämisen haluakin myös. Tulin aivan pystymetsästä enkä tiennyt mistään mitään. Nuoren miehen varmuudella kuvittelin, että kyllä mä tiedän, miten nää asiat pitää hoitaa. Jälkikäteen ajatellen ne olisi voinut hoitaa paljon tyylikkäämmin monessa kohtaa. Mutta sitten, kun se prosessi on mennyt niin, kuin on mennyt, niin en lähtisi tekemään sitä uudestaan toisella tavalla.

2000-luvun puolella myös Juha Tapion oma identiteetti konkretisoitui ja kutsumus asettui uomiinsa. Siihen kuului, että ensin tulee perhe ja oma yksityiselämä, joka on rakas ja pyhä, ja sitten rakas ja pyhä kutsumus, jota seurata.

– Kutsumukseen kuuluu myös aina kilvoittelu ja kipuilukin siinä mielessä, että kysyy itseltään monta kertaa vuosien varrella, onko tämä oma haave vai onko tämä oikeasti tie, joka mulle annetaan ja jota mun pitää kulkea. Kyselin sitä myös, että kuljenko ikään kuin johdatuksessa vai haaveilenko jotain, jolla ei ole mahdollisuuksia toteutua. Sitten 2000-luku sitten vahvisti sen, että kutsu oli joskus annettu ja se tuli täytäntöön: tätä mun kuuluu tehdä.

Sitä tulee hipaisseeksi ihmisyyttä

Viimeiset vuodet ovat olleen Juha Tapiolle kutsumuksen tai unelman täytäntöönpanon aikaa.

– Matkan varrella rakkaus tekemiseen on kasvanut koko ajan. On ollut kiitollisia vuosia ja on saanut laulaa ja soittaa sitä, mitä on aina halunnut. Ehkä edelliseen vuosikymmeneen verrattuna on poistunut sellainen itsensä todistaminen tai kysely siitä, että olenko mä oikeutettu tekemään niin. Se on tuonut valtavasti vapautta ja palvelemisen iloa.

– Musiikki jatkuu, Juha Tapio lupaa. Hän on monen mielestä saavuttanut jo kaiken, mutta motiivina eivät kuitenkaan ole olleet saavutukset. Ne ovat vain mahdollistaneet sen, että Juha Tapio on saanut tehdä musiikkia edelleen.

– On vaan niin uskomaton fiilis, kun olen juuri kehitellyt yhtä uutta biisiä ja viime viikolla sovitettiin bändin kanssa uutta biisiä, jota ei ole vielä Julkaistu. Ja kun tajuaa, että tästä tulee muuten hieno laulu. Siinä on jotain, mikä koskettaa itseä, ja ajattelee, että tämän kun esittää muille, niin tämä voi koskettaa muitakin. Ja että sitten meidän jotain yhteistä ihmisyyttä tulee jollakin tavalla hipaisseeksi tai sanoittaneeksi, niin kyllä se on uskomaton tunne.

– Se on rukouksen tai meditaation kaltainen hetki ja tila. Totta kai keikkailu, soittaminen ja laulaminen – siihen on kasvanut kiinni ja se vaan tuntuu hyvältä. Sen jakaminen ihmisten kanssa ja ne yhteiset hetket konserteissa, niin ei se ikinä ole sellaista, että nyt mä olen saavuttanut tarpeeksi.

Miten Juha Tapio kuvailee suosittua Radio Deillä soivaa Väsyneet maan -kappalettaan? Millainen oli keikkakesä, jonka piti olla Juha Tapion viimeinen? Millainen on tuleva massiivisen maltillinen kiertue? Kuuntele koko 50-vuotishaastattelu Dei Plus -palvelusta.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)