Elämäntaito: Tuore tutkimus paljastaa: Pojat aiempaa uskonnollisempia, tytöt voivat huonosti ja etääntyvät uskonnosta Ihmisiä ja ilmiöitä: Ovet auki Israelin evakoille – Maailma seuraa ja kommentoi tilannetta Gazassa, Israelissa omaa surua hoidetaan auttamalla maan sisäisiä pakolaisia

Suomi kärsii alhaisesta syntyvyydestä – Päivi Räsäsen mukaan suurin ongelma on muuttuneissa arvoissa

 
Kädet pitelevät vauvan jalkoja.

Suomi harmaantuu ja hiljenee, kun syntyvyys laskee. Mikä saisi suunnan kääntymään? KUVA: ISTOCK

Lapsiperheet ovat aarre, jota meidän ikääntyvien tulisi erityisesti vaalia, kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo.

Reilussa kymmenessä vuodessa syntyvyys on laskenut maassamme yli 30 prosenttia. 35-vuotiaista miehistä puolet on lapsettomia, naisista 35 prosenttia. Väestötieteiden professori Marika Jalovaara kommentoi MTV:lle, että myös korkeakoulutetuista lapsettomien osuus on kasvanut voimakkaasti. Korona-ajan syntyvyyspiikin jälkeen luvut ovat lähteneet jyrkkään laskuun.

Tilanteen vakavuutta väestörakenteeseen, hoivaan ja sosiaalisiin ongelmiin ei ole täysin ymmärretty. ”Meillä on elinikäistä lapsettomuutta ja puolisottomuutta ja näillä on yhteys huono-osaisuuteen”, hän linjasi.

Perheniemi neliöb. vko 48. MJa

Useimmiten lapsitoive on olemassa, mutta se on lykkääntynyt. Kyselyjen mukaan niitä, joiden toivottu lapsiluku on nolla, on runsas 10 prosenttia. Pohjoismaista Suomessa syntyvyys on ollut matalinta jo vuodesta 2014 alkaen.

Pudotukseen on monia selittäviä tekijöitä, sanoo lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen. Mitä ne ovat? Se selviää Uuden Tien verkkolehden artikkelista.

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet