Kirkko: Joutjärven seurakuntaneuvosto linjasi: Kohtaamispaikka saa lähteä seurakunnasta

Suomessa on kohta Haminan piispa – arkkimandriitta Sergei voitti ortodoksikirkon vaalin ainoana ehdokkaana

 
Sergei KUVA Lehtikuva

Yrjö Rajapolvi eli arkkimandriitta Sergei Valamon luostarissa kuvattuna. Hänet vihitään piispaksi Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 16. tammikuuta. Kuva: Lehtikuva / Timo Hartikainen

Valamon luostarin johtaja Sergei on valittu Suomen ortodoksikirkon uudeksi apulaispiispaksi. Tammikuussa aloittavan ortodoksi-isän virkanimikkeeksi tulee Haminan piispa. Uusi piispa saa esimiehekseen hänet aiemmin erottaneen arkkipiispan.

Parhaillaan Valamon luostarissa koolla oleva ortodoksisen kirkon kirkolliskokous on valinnut ortodoksiselle kirkolle Helsingin hiippakuntaan uuden apulaispiispan. Tehtävään valittiin Valamon luostarin johtajana vuodesta 1995 lähtien toiminut arkkimandriitta Sergei, oikealta nimeltään Yrjö Rajapolvi, 56.

Ortodoksikirkon tämänpäiväinen piispanvaali oli erikoinen, sillä arkkimandriitta Sergei oli vaalin ainoa ehdokas. Vaalissa annettiin 35 ääntä, joista arkkimandriitta Sergei sai 27. Suljetussa lippuäänestyksessä tyhjiä äänestyslipukkeita löytyi kahdeksan.

TV7 neliöb. 22.11.-7.12. MJa

Sergei vihitään piispaksi Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 16. tammikuuta 2022.

Isä Sergei arkkipiispa Leon alaisuuteen

Uuden apulaispiispan työkentäksi tulee Helsingin hiippakunta. Valitun apulaispiispan titteli on piispainkokouksen päätöksellä Haminan piispa. Uusi piispa työskentelee arkkipiispa Leon alaisuudessa. Leo on ortodoksikirkon hierarkiassa paitsi Helsingin hiippakunnan myös koko Suomen piispa.

Vuonna 2011 arkkipiispa Leo erotti Sergein Valamon luostarin johdosta. Arkkipiispa perusteli potkuja talousvaikeuksista kärsivän Valamon luostarin liian hövelillä taloudenpidolla. Erottamisen jälkeen Sergei kanteli pätöksestä oikeuskanslerin virastoon. Asiaan kantaa ottanut apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen katsoi, että erottamiseen liittyi menettelytapavirhe. Lopputuloksena oli arkkipiispa Leon saamat moitteet apulaisoikeuskanslerilta ja Sergein paluu Valamon johtoon.

Arkkimandriitta Sergei on valmistunut Kuopion ortodoksisesta pappisseminaarista vuonna 1988 sekä kaksi vuotta myöhemmin  ortodoksisen uskonnon aineenopettajaksi Joensuun yliopistosta.

Valamon luostarin vt. johtajana aloittaa vuoden alusta alkaen arkkimandriitta Mikael. Valamon luostarin varajohtajana vuodesta 2014 lähtien toiminut Mikael hoitaa tehtävää siihen saakka, että Valamon veljestön kokous on valinnut luostarille uuden johtajan. Kokouksen ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta ortodoksikirkko arvioi, että valinta toimitetaan veljestön suljetulla lippuäänestyksellä tammikuussa.

Yrjö Rajapolvi eli arkkimadriitta Sergei vihitään piispaksi Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 16. tammikuuta.