Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Sodankylän Kaanaanmaassa asuu armahdettu mies – ”ilman uskoontuloa olisin tuskin enää elossa”

 
Mies kauluspaidassa halkoja sylissään.

Kuva: Kirsi-Klaudia Kangas.

Erkki Heikkisen elämäntarina on osoitus siitä, että yhteiskunnan toivottomaksi tapaukseksi leimaama ihminenkin on Jumalalle rakas ja arvokas.

Erkki Heikkinen noutaa klapeja kotinsa takapihan pinosta Sodankylän Kaanaanmaassa. Klapeja tarvitaan varsinkin Lapin pitkän talven aikana lämmittämään takkaa, leivinuunia ja saunan kiuasta. Erkillä on nyt aikaa lämmitellä tulisijoja, sillä hän on eläkkeellä perhehoitajan työstä.

Suureksi kahvin ystäväksi tunnustautuva mies keittää päiväkahvit, jota nauttimaan Arja-vaimo sopivasti kotiutuu kalareissulta. Mukana Kitisen joella on ollut lähellä asuvista viidestä lastenlapsesta yhdeksänvuotias Olavi-poika.

IK-opisto Neliöb. 17.-30.6.

– Hoidin lähes kolmekymmentä vuotta meillä kotona kehitysvammaisia. Siinä samalla hoidin omat kaksi tyttärtämmekin. Se oli toimiva ratkaisu. Arja kävi hoiva-alan töissä kodin ulkopuolella.

Erkki ja Arja ovat olleet naimisissa yli neljäkymmentä vuotta. Arja muistelee kahvipöydässä pariskunnan häitä, joissa oli parisataa vierasta. Joukossa oli joitakuita uteliaita kyläläisiä, jotka halusivat omin silmin nähdä, että Puli-lempinimellä tunnettu Erkki Heikkinen menee ihan oikeasti naimisiin.

– Niitä häitä ihmeteltiin ja kylällä puhuttiin niistä pitkään, Arja kertoo hymyillen.

Syy kiinnostukseen oli se, että Erkki oli paikkakunnalla tunnettu puliukko nuoresta iästään huolimatta. Hän aloitti juomisen jo kymmenvuotiaana.

Soveltumaton työhön

Erkki muistaa isänsä, joka oli käsistään kätevänä tehnyt alle neljävuotiaalle pojalleen joululahjaksi keinuhevosen. Hän kuoli yllättäen marraskuussa, eikä siis ollut itse enää lahjaa Erkille antamassa.

Äiti ei kyennyt pitämään köyhää kotia pystyssä, vaan perhe joutui muuttamaan kymmeniä kertoja milloin minnekin. Erkki sai koulusta hyviä numeroita, vaikka ei läksyjä lukenutkaan. Koulukirjoja poika ei kuljettanut itse mukanaan, vaan kaveri toi ne repussaan Erkille kouluun. Kotia ei lopulta oikeastaan enää ollut olemassa.

– Päädyin kansalaiskouluaikana asuntolaan. Vähitellen aloin viihtyä yhä paremmin juoppoporukoissa, joissa äitinikin joskus oli mukana.

Nuorukainen eli vailla pysyvää osoitetta, mutta teki välillä joitakin hanttihommia. Armeijasta hänet poistettiin toivottomana, eikä työvoimatoimistonkaan lausunto antanut toiveita paremmasta: ”Ei sovellu elämäntapojensa takia säännölliseen työhön.”

Väliaikaisina majapaikkoina Erkillä olivat milloin jonkun sauna, varasto, vintti tai mikä tahansa suojaisa paikka. Näin kului kymmenkunta vuotta. Lapin kylmät ja pimeät talvet olivat kurjia asunnottomalle.

Uskon asioista mies ei ymmärtänyt mitään, mutta kaipaus jonnekin korkeampaan hänellä syvällä sydämessään oli.

– Muistan kerran heränneeni eräällä vintillä siihen, että tukka oli jäätynyt kiinni parruun. Se piti repiä irti.

Kolkko oli sekin aamu vuonna 1976, jolloin Erkki heräsi krapulaisena samasta sängystä yöllä kuolleen isäpuolensa kanssa.

Pilvien takana taivas

Erkki muistaa kerran sammuneensa Sodankylän kadulle lumipenkkaan. Ohikulkijat eivät hätkähtäneet, sillä he olivat nähneet nuoren miehen huonossa kunnossa ennenkin. Toinnuttuaan hän makasi selällään ja katseli taivaalla kulkevia pilviä. Hänen mieleensä tulivat jostakin sanat: ”On pilvien takana taivas.” Uskon asioista mies ei ymmärtänyt mitään, mutta kaipaus jonnekin korkeampaan hänellä syvällä sydämessään oli.

Erkki ei itse muista tapausta, mutta hän oli juopuneena jäänyt auton alle ja katkaissut siinä rytäkässä jalkansa. Jalassa oli kipsi, jonka poistaminen ei ollut miehen mielestä kiireinen asia, vaikka se oli jo hajonnut muutamaan repsottavaan osaan.

Sitten tuli 6. huhtikuuta 1980. Se oli päivä, joka muutti kaiken. Erkki oli nukkunut hotellin työmaalla pannuhuoneen öljysäiliön alla. Siellä oli lämmintä, mutta yöllä säiliöstä oli tippunut öljyä nukkujan päälle. Resuisen kipsinsä kanssa paikalliseen pubiin suunnannut krapulainen ja öljyinen Puli kohtasi kadulla yllättäen miehen, joka pyysi häntä illalla helluntaiseurakuntaan hengelliseen tilaisuuteen.

– En ollut syönyt päiväkausiin. Sanoin, että tulen, mikäli saan ruokarahaa. Hän antoi rahat, mutta käytin ne kuitenkin juomiin. Illalla mieleeni juolahti lunastaa lupaukseni, joten nilkutin rukoushuoneelle.

Partavesi viemäriin

Erkki Heikkinen muistaa, että kuoro lauloi tuona iltana koskettavasti: ”Golgatalle saavuin synteineni. Sinne painoi tyhjyys maailman…”

Kaipaus kasvoi miehen sisimmässä niin, että hän käveli loppurukouksen aikana etupenkkiin, jossa seurakunnan pastori rukoili hänen kanssaan uskoontulorukouksen. Uudestisyntyminen tapahtui kerralla ja muuttui kaiken. Samalla hetkellä Erkki ihmeekseen kadotti tupakan- ja viinanhimonsa. Tilaisuuden päätyttyä hän kaatoi juotavaksi tarkoittamansa partaveden lavuaariin ja heitti Aroma-topan uuniin.

– Eräs seurakuntalainen ohjasi minut rukoushuoneen alakerrassa olleeseen saunaan pesulle ja haki minulle puhtaat vaatteet. Sain asustella saunakamarissa ja opetella vähitellen uudenlaista elämää.

Kaikki juoppokaverini ovat jo kuolleet.

Keväällä seurakuntaan hankittiin uusi piano. Sen kuljetuslaatikko seisoi tyhjänä takapihalla. Vaatimattomiin majapaikkoihin tottunut Erkki ilmoitti muuttavansa siihen asumaan, mutta samaan aikaan eräs seurakuntalainen pyysi häntä maatilalleen töihin. Huonokuntoiselle kolmikymppiselle miehelle se oli henkisen, hengellisen sekä fyysisen kuntoutumisen aikaa turvallisessa ympäristössä. Sittemmin hän sai töitä rakennuksilta.

– Ilman uskoon tuloa olisin tuskin enää elossa. Kaikki juoppokaverini ovat jo kuolleet. Eräs kuoli kesken juomisen samaan pöytään, jossa istuin. Toinen hukkui ja kuka menehtyi mitenkin ennen aikojaan, Erkki muistelee.

Jumalan järjestämä avioliitto

Samana huhtikuisena iltana, jolloin Erkki tuli uskoon, lauloi seurakunnan kuorossa lapsesta asti uskossa ollut nuori nainen. Arja katseli, kuinka likainen tenttu-ukko hoippui etupenkkiin rukoiltavaksi. Yllättäen hän kuuli korvillaan miehen äänen sanovan: ”Tuossa hän on.”

– Tunnistin epäröimättä sen Jumalan ääneksi. Olin kuullut hänen puhuvan kerran aikaisemminkin asiasta, joka oli toteutunut kirjaimellisesti. Järkyttyneenä huokasin mielessäni, että ei, älä anna minulle tällaista miestä, Arja kertoo.

Samalla hänen mieleensä tuli voimakkaasti tietoisuus, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Arja ja Erkki tutustuivat pikkuhiljaa ja alkoivat varovasti seurustella jo samana kesänä. Erkissä kaikin tavoin näkyvä muutos vakuutti Arjan niin, että hän uskalsi jouluna vastata myöntävästi kosintaan.

Arjan ihmeeksi edes hänen sukunsa, ystävänsä tai työkaverinsa eivät kommentoineet kihlausta negatiivisesti. Erkin uskoon tulo ja muutos oli niin ilmeistä, että ihmiset olivat alkaneet luottaa hänen vilpittömyyteensä.

– Juhlimme häitämme helmikuussa 1981. Saimme sitten kaksi tytärtä, jotka asuvat perheineen hekin täällä Sodankylän Kaanaanmaalla. Saamme iloksemme olla paljon tekemisissä heidän ja lastenlastemme kanssa.

Esirukouksen parantava voima

Erkki Heikkisen uskoon tulo oli aikoinaan hämmästelyn aihe koko paikkakunnalle. Moni epäili, että kunhan mies saa vatsansa täyteen ja uudet vaatteet, niin kapakkaan hän palaa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Erkki rakensi perheelleen talon, valmisti sinne huonekalutkin ja teki työuransa perhehoitajana. Hän on palvellut seurakuntaansa vanhimmiston jäsenenä jo kymmenen vuotta.

– Sairastuin kolme vuotta sitten ilmeisesti antibioottikuurin jälkiseurauksena autoimmuunihemolyyttiseen anemiaan. Menin niin heikkoon kuntoon, että tuskin jaksoin olla jaloillani, Erkki kertoo.

Tutkimuksissa selvisi, että miehen hemoglobiini oli hälyttävän alhaalla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa annetuista punasoluista huolimatta tilanne ei korjaantunut. Niitä valmistauduttiin antamaan Erkille lisää, mutta edellisenä yönä klo 1.40 tapahtui jotakin.

– Heräsin tunteeseen, että sydämeni oli kuin tummanruskea möykky, joka vähitellen alkoi muuttua punaiseksi. Samalla tunsin, kuinka raajoihini levisi lämpöä. Kuulin äänen sanovat: ”Minä se olen.”

Lääkärin tiedustellessa aamulla potilaan vointia, tämä vastasi voivansa erinomaisesti. Hemoglobiini oli yön aikana kohonnut reilusti. Myöhemmin Erkki kuuli, että eräs uskovainen mies oli juuri samalla öisellä hetkellä herännyt siihen, että Jumala oli selvästi kehottanut häntä rukoilemaan Erkki Heikkisen puolesta. Seurakunta tarvitsisi vielä Erkkiä.

Kasvavan armon ihme

Psalmi 40 on Erkin lempipaikkoja Raamatussa. Hän kokee sen kertovan kuin omasta elämästään. ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.” (jakeet 1–3)

Erkin äidin epävakaa elämä ei muuttunut, mutta hän oli iloinen poikansa uskosta ja raitistumisesta. Arja hommasi anoppinsa lopulta vanhusten rivitaloon, jossa Erkki kävi häntä usein hoitamassa. Ilokseen Erkki sai rukoilla äitinsä uskoon tulon puolesta juuri ennen tämän menehtymistä.

– Jumalan armo tulee minulle päivä päivältä suuremmaksi ja konkreettisemmaksi, toteaa onnellinen mies Kaanaanmaalta.

Haastattelu on julkaistu Elämä-lehdessä 9/2023

 
Artikkelibanneri perussanoma