Seurakunta on mukana Tuusulan asuntomessuilla ainakin 60 henkilön voimin

 

Pikkukirkko siirrettiin tänään torstaina Tuusulan asuntomessualueelle, Rykmentinpuistoon. Edustuskuntoon sitä ehostivat mm. Irmeli Ahola (vas.), Timo Kalpio, Lianne Kalpio sekä Niina Lichtfeldt. Kuva: Janne-Antti Latvala

Koronapandemia siirsi asuntomessujen ajankohtaa, mutta tapahtumaa ei peruutettu. Tuusulan Rykmentinpuiston uusiin koteihin pääsee tutustumaan 3.8. alkaen – sekä seurakunnan pikkukirkkoon.

Tuusulan seurakunnan piste löytyy asuntomessualueelta keskeiseltä paikalta, päiväkodin viereiseltä aukiolta.

Työvuoroissa on kuukauden aikana kymmeniä seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Katseenkiinnittäjinä ovat leikkimökin pohjalle rakentunut, tornilla varustettu pikkukirkko sekä seurakunnan vapaaehtoisen, Nina Vitikaisen, maalaama ”reikäinen” Tuusula-maisema omantakeisine hahmoineen.

Kävijä voi asettaa kasvonsa maisemaan ja saada kameraansa valokuvamuiston, jonka ottajana seurakunnan pisteellä työskentelevät mieluusti palvelevat.

– On ilman muuta selvää, että kirkko on paikalla siellä, missä väki liikkuu! sanailee kappalainen Elisa Varkemaa, joka on kantanut päävastuuta asuntomessujen organisoinnista huolehtivassa työryhmässä.

Ja kyllä ihmisten virtaa todellakin on odotettavissa; viime vuonna Kouvolan asuntomessuilla vieraili 114 000 kävijää.

Haasteita koronapandemia on kuitenkin asuntomessuille tuonut, ja seurakunnallekin.

– Alun perin suunnittelimme, että seurakunta olisi antanut messuilta useille nuorille pestin kesätyösetelillä, mutta idea meni mönkään messuajankohdan siirryttyä kouluaikaan.

– Olen kuitenkin iloinen siitä, että vapaaehtoisia ilmoittautui runsaasti työntekijöiden pariksi asuntomessuvuoroihin.

Seurakunnan kiinteistötoimen ammattilaiset ovat nikkaroineet pikkukirkon, joka sijoitetaan myöhemmin Jokelan seurakuntatilojen pihaan, pikkuväen iloksi.

Tuusulan seurakunnassa kalenteriin osuu elokuuksi kaksi jättitapahtumaa, sillä perjantaina 28.8. Hyrylässä vietetään Taiteiden yötä.

– Seurakunta on perinteisesti ollut näyttävästi mukana ja tarjonnut paljon ohjelmaa erityisesti lapsiperheille. Kirkossa on ollut valtavasti kävijöitä.

– Vaikka asuntomessut ovat samaan aikaan, Taiteiden yöhön satsataan entiseen tapaan, Varkemaa lupaa.