Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Seismologian laitos: Katastrofitiheys kasvanut 2000-luvulla

 

Jeesus ennustaa Raamatussa, että lopunaikoina joka puolella on maanjäristyksiä. Helsingin yliopiston seismologian laitokselta vahvistetaan, että tuhoisia maanjäristyksiä on ollut 2000-luvun alussa erityisen paljon.

Sitä, koetaanko katastrofaalisia maanjäristyksiä tulevaisuudessakin yhä tiheämmin, eivät seismologit voi kuitenkaan määritellä.

Matteus, Markus ja Luukas kertovat evankeliumeissaan, että viimeisinä aikoina ilmenee erityisen paljon maanjäristyksiä: ”Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua.” (Mark. 13:8).

Helsingin yliopiston seismologian laitoksen tutkija Päivi Mäntyniemi toteaa, että tuhoisia maanjäristyksiä on 2000-luvulla esiintynyt poikkeuksellisen tiheästi.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Yleisesti ottaen maanjäristysten lukumäärä on kääntäen verrannollinen niiden voimakkuuteen. Poikkeuksellisen tuhoisia järistyksiä ovat 2000-luvulla olleet esimerkiksi Sumatran järistys vuonna 2004, Pakistanissa vuonna 2005 sattunut ja Sichuanin maanjäristys Kiinassa vuonna 2008.

Raportointi tehokkaampaa

Mäntyniemen mukaan ei voida kuitenkaan yksiselitteisesti sanoa, että maanjäristyksiä olisi odotettavissa globaalisti yhä tiheämmin.

– Tällä vuosituhannella luonnonilmiöiden esiintyvyys on kuitenkin ylipäänsä ollut nousussa. Maanjäristysten osalta esimerkiksi 1980- ja 90-luvut olivat melko rauhallisia, mutta 70- ja 20-luvuilla koettiin merkittäviä järistyksiä, hän vertaa.

– On huomattava myös, että nykyään maanjäristyksistä raportoidaan tarkemmin kuin aiemmin.

”Ennennäkemättön tuho mahdollinen”

Suuri väestöntiheys ja suurkaupungit luovat Mäntyniemen mukaan mahdollisuuden myös ennennäkemättömän suurelle katastrofille.

– Nykyään maailmassa on enemmän menetettävää kuin aiemmin. Sekä inhimillisesti että aineellisesti.

Mäntyniemen mukaan maanjäristyksiä ei kuitenkaan ole odotettavissa uusille alueille.

– Peruskuvio on selkeä. Maanjäristyksiä tapahtuu eniten mannerlaattojen reuna-alueilla. Siellä esiintyvät myös voimakkaimmat järistykset. Ei ole näyttöä, että järistykset olisivat saamassa uusia piirteitä.

– Esimerkiksi tämänpäiväistä Japanin järistystä vastaavista tapahtumista on historiassa paljon näyttöä.

 

 
Artikkelibanneri perussanoma