Pekka Simojoki: ”Kirkosta on tullut uskon kohde”

 

Pekka Simojoki. Kuva: Erkki Jokinen

Lahden ristinkirkko oli ääriään myöten täynnä lauantaina.

Kirkkokansan raamattupäivä -tapahtumassa kysyttiin, miten ristiriitaisessa kirkossa voidaan elää yhdessä.

Muusikko ja kirkolliskokousedustaja Pekka Simojoki kysyi, miksi kirkosta on tullut uskon kohde.

– Pappien kyllä kuulee vielä sanovan, että ”uskon kirkkoon”, mutta miksei kuule, että pappi ”uskoisi Jeesukseen”. On kirkko minullekin rakas, mutta ei se ole uskomme kohde.

Simojoki muistutti kirkkokansaa, ettei luterilainen kirkko ei ole yhtä kuin Jumalan kirkko.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Olen lukenut kirkkohistoriaa ja tiedän, että kuivuneita jokia on vaikka kuinka paljon. Meille on käymässä samoin.

– Kirkko kasvaa siellä, missä uskotaan Raamattuun, ja kuihtuu siellä, missä muodot ovat tiukkoja ja sanoma liberaalia, Simojoki linjasi.

Rämä: ”Lähtökohta on jatkaa kirkossa”

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo Rämä sanoi, että ns. viidennen herätysliikkeen lähtökohta on jatkaa kirkossa.
– Osana kirkkoamme voimme kai pitää oikeutenamme käyttää seurakuntien toimitiloja ja hyödyntää muita kirkon resursseja.

– Kirkon etääntyminen tunnustusperustaltaan vaatii meitä kuitenkin vahvistamaan ja lisäämään itsenäistä toimintaamme.