Šeikin pojasta Jumalan lapseksi – Anwar uskoi Allahin vihaavan häntä

 

Syyrialainen Anwar*, 25, syntyi alaviittiperheeseen. Kun Anwarista tuli kristitty, hänen äitinsä sai hermoromahduksen ja muu perhe pakkasi Anwarin tavarat välittömästi.

 

Anwar kasvoi syyrialaisella esikaupunkialueella noin 700 hengen alaviittiyhteisössä.

TV7 neliöb.16.-30.9.MJa

Alaviitit ovat islamilainen uskonnollinen ryhmä, jossa miehet vihitään aikuisina pikkuhiljaa uskon salaisuuksiin ja jossa paikallista johtajaa kutsutaan šeikiksi. Hänen vastuullaan ovat eri toimitukset ja uskoon liittyvien kysymysten ratkaiseminen.

Anwar oli tällaisen šeikin poika. Perheessä oli kuusi jäsentä: vanhemmat, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Anwar kertoo olleensa yksinäinen lapsi, joka viihtyi paljon puhelimensa ääressä.

Poika oli myös hyvin uskonnollinen. Hän rukoili isänsä kanssa ja matki tämän liikkeitä rukouksen aikana.

Etsintää ilman vastauksia

15-vuotiaana Anwar alkoi kysellä isältään uskoon liittyviä kysymyksiä: kuka Allah on, rakastaako Allah häntä ja mitä hänen pitäisi tehdä, että Allah olisi tyytyväinen.

Isä ei kuitenkaan vastannut hänen kysymyksiinsä vaan totesi, että hän saisi tietää myöhemmin vartuttuaan aikuiseksi.

Alaviittien uskoon liittyy paljon salaisuuksia, jotka kerrotaan vain miehille ja vain vähä vähältä tietyssä iässä. Turhautuneena Anwar alkoi katsella ohjelmia, jotka kertoivat eri uskonnoista.

Kristittyjä Anwar piti silti vääräuskoisina. Häntä oli kielletty olemasta tekemisissä kristittyjen kanssa ja varoitettu heidän käännytystaidoistaan.

Yliopisto-opinnot aloittaessaan Anwar kuitenkin tutustui kristittyyn tyttöön, joka kertoi hänelle siitä, miten Jeesus kuoli ja nousi ylös kuolleista pelastaakseen ihmiskunnan sen synneistä. Anwar pilkkasi tyttöä ja hänen uskoaan. Hän ei uskonut sanaakaan siitä, mitä tyttö puhui.

”Et menetä mitään, jos puhut Jeesukselle”

Sodan riehuessa Syyriassa Anwar koki monenlaisia vaikeuksia. Vanhemmat onnistuivat viivyttämään hänen veljensä armeijaan lähtöä, ja Anwar taas vetosi omalla kohdallaan opiskelijastatukseensa. Se oli kuitenkin vaakalaudalla, koska hän ei menestynyt opinnoissaan, vaan oli menettää opiskelupaikkansa.

Anwar voi sekä fyysisesti että henkisesti huonosti.

Hän oli masentunut ja yksinäinen asuessaan yksin perheen omistamassa kaupunkiasunnossa. Kristityn tytön puheet Jeesuksesta tuntuivat lisäävän paineita hänen elämässään. Anwar alkoi uskoa, että Allah vihasi häntä, joten hän alkoi vihata Allahia.

Itsemurha alkoi näyttää hänestä houkuttelevalta vaihtoehdolta.

”Ystäväni sanoi: ’Jos aiot lopettaa elämäsi, et menetä mitään, jos ensin yrität puhua Jeesukselle ja katsot, mitä hän sinulle sanoo’. Ystävä myös neuvoi, miten rukoilla”, Anwar muistelee.

”Menin huoneeseeni ja ajattelin, että oli mielipuolista puhua itsekseen. Aluksi mikään ei muuttunut, mutta pikkuhiljaa aloin innostua Jeesuksesta.”

Anwar alkoi katsella kristittyjä videoita ja kuunnella saarnoja ja lauluja. Hän innostui niin, että unohti täysin itsemurha-ajatukset.

”Eräänä päivänä, kun puhuin Jeesukselle, aloin itkeä ja vuodatin hänelle koko sydämeni. Äkkiä tajusin, etten enää ollutkaan yksin, minulla oli ystävä – Jeesus!”

Perhe saa tietää

Anwar alkoi lukea Johanneksen evankeliumia, ja koki, että Jumala puhui hänelle sekä Raamatun että saarnojen ja laulujen kautta.

”Rakastuin Jeesukseen. En puhunut asioistani perheelleni, vaan jaoin kaiken Jeesuksen kanssa.” Samalla hän kuitenkin tiesi, että jos olisi avoimesti kristitty, hänen olisi lähdettävä perheen omistamasta asunnosta.

Anwaria pelotti, sillä hän oli kuullut kertomuksia, miten kristittyjä oli pahoinpidelty, murhattu ja vangittu.

Kun ystävä vei hänet ensimmäisen kerran kirkkoon, hän ei pystynyt keskittymään saarnaan tai lauluihin. Päällimmäisenä oli pelko, että joku näkisi hänet ja tieto siitä kulkisi hänen perheelleen. Niin tapahtuikin, sillä uutinen šeikin pojasta kirkossa levisi kulovalkean lailla.

Asunnostaan hän löysi tavaransa pakattuina.

Anwar sai kuulla, että hänen äitinsä oli saanut hermoromahduksen. Hän yritti soittaa sisaruksilleen, mutta nämä eivät vastanneet puhelimeen.

Muutaman tunnin päästä sisko kuitenkin soitti vihaisena ja sanoi itkien: ”Älä koskaan tule kotiin! Äiti on sairaalassa sinun takiasi. Et ole enää minun veljeni. Eikö oma uskosi riittänyt sinulle? Sinulla ei ole minkäänlaista kunniantuntoa.” Sitten sisko sulki puhelimen.

Samaan aikaan kun perhe sai kuulla Anwarin uskosta, ystävä kutsui hänet kristilliseen konferenssiin. Piti valita, lähtisikö hän perheensä luo selvittelemään välejä vai kristittyjen tapaamiseen. Hän päätti valita konferenssin.

Anwar sanoo, että ne olivat hänen tähänastisen elämänsä kaksi parhainta päivää. Hän koki voimakkaana Jumalan läsnäolon ja unohti kaiken muun niin, että konferenssista palatessaan hän oli suorastaan iloinen.

Asunnostaan hän kuitenkin löysi tavaransa pakattuina. Veli soitti ja käski hänen lähteä. Yhtäkkiä ei enää ollut paikkaa, minne mennä.

Uusi alku kysyy luottamusta

Anwar otti yhteyttä ystäväänsä, joka puolestaan oli yhteydessä Open Doorsin kanssa yhteistyötä tekevään kirkkoon. Sitä kautta Anwarille löytyi asunto.

Hän oli todella yksin, mutta hänellä oli myös mahdollisuus soveltaa käytäntöön se, mitä hän oli konferenssissa oppinut luottamuksesta Jumalan huolenpitoon.

Anwarilla oli jonkin verran rahaa, mutta pidemmän päälle hän oli työpaikan tarpeessa. Ystävä, joka on töissä Toivon keskuksessa, kertoi työpaikallaan Anwarin ahdingosta. Niin hänet palkattiin keskukseen opettamaan englantia yläkouluikäisille lapsille.

Hänen mukaansa lapset eivät tarvitse vain opettajaa, vaan jonkun, jolla on henkilökohtainen suhde Jumalaan ja joka vaikuttaa heihin myönteisesti. Hän kertoo mielellään lapsille Jeesuksesta.

Anwar jatkaa rukousta lapsuudenperheensä ja entisten ystäviensä puolesta, että hekin löytäisivät vapauden ja elämän tarkoituksen Jeesuksessa.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä

 
Lahjoita A