Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Sakari ja Jaakko Löytty tuovat estradille isoisoisänsä elämän

 

Sakari Löytty (kuvassa) teki sävellykset veljensä Jaakko Löytyn teksteihin Lukkarin kaksi rakkautta -konserttia varten. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Tunnetut musiikintekijät, Sakari ja Jaakko Löytty, ovat muuntaneet sanoiksi ja säveliksi isoisoisänsä vaiherikasta elämää. Lähetysnäyn virittämä konsertti koetaan marraskuussa Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Turussa.

Jaakko Löytty sai vuoden 2015 Kirkon kulttuuripalkinnon tammikuussa 2016. Marraskuussa 2022 hän laulaa yleisöille sukulaisestaan. Kuva: Kirkon kuvapankki, Juha Rajamäki

Lukkarin kaksi rakkautta -konsertti on pirkanmaalaisen Temppeli Teatteri ry:n tuotantoa, joka perustuu kokeneen teatterin ammattilaisen, Tapio Parkkisen, kirjoittamaan tekstiin viljakkalalaisesta kanttorista, Matti Wilhelm Poussasta (1840-1909).

Tämä ei suostunut vanhempiensa toiverooliin ison tilan jatkajana vaan seurasi musiikillista kutsumustaan ja kohosi kotiseudullaan yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Jäätyään leskeksi mies avioitui toisen kerran. Kahdessa liitossa hänelle syntyi yhteensä 11 lasta.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

Matti Wilhelmin toinen vaimo oli Jaakko Löytyn isoisoäiti:

– Onneksi äitini oli mukana toimittamassa tuotoksia, joita suvun vaiheista on tallennettu. Pääsin myös kuuntelemaan muutamia keskusteluja, joita hän kävi Tapio Parkkisen kanssa. Tartuin niissä Matti Wilhelmin rakastumisiin, töihin, intohimoihin, iloihin, suruihin ja kuolemaan, Jaakko Löytty kertoo.

– Yllättävän vahvaksi teemaksi nousivat lähetystyö ja Viljakkalaan perustettu lähetysompelupiiri, joka yhä edelleen kokoontuu. Miten vahva kiintymys ja kaipuu maalaiskylässä virisikään Ambomaahan! Sitä olen ihmetellyt, ja siitä olen ollut vaikuttunut.

Ambomaa (nykyinen Namibian pohjoisosa) on tuttu ja rakas Löytyn veljeksillekin, jotka varttuivat siellä 12 ikävuoteensa saakka.

Nyt Jaakko Löytty teki lauluihin tekstit, Sakari niihin sävellykset. Mukana on letkeitä jenkkoja ja iloisia ralleja, mutta myös syvästi hengellisiä kappaleita, kuten Jeesus tulee.

Tekstintekijä on tyytyväinen tulokseen; hän arvelee esittävänsä kappaleita konserteissa tulevinakin vuosina.

Jaakko Löytty on hallituksen jäsen vuonna 2020 perustetussa Temppeli Teatteri ry:ssä, jossa Lukkarin kaksi rakkautta valikoitui tuotantoon ensimmäiseksi.

Hän uskoo tämäntyyppisille elämyksille löytyvän yleisöä.

– Parhaimmillaan ihminen tulee niissä ravituksi ja pystyy elämään vahvasti mukana.

Konsertissa laulavat Jaakko Löytyn lisäksi Inga Sulin, Mirka Myrskyranta ja Aarre Aalto. Sanna Natunen soittaa viulua ja Jukka-Pekka Nakari kosketinsoittimia.

Lukkarin kaksi rakkautta -konsertti soi Ikaalisten kirkossa pe 18.11. klo 18, Hämeenkyrön kirkossa la 19.11. klo 15 sekä Turun tuomiokirkkoseurakunnan juhlasalissa, Eerikinkatu 3:ssa, su 27.11. klo 15.