Runoilija Liisa Liminka: Kirjoitan surusta, joka on jäänyt minuun aina olevaksi

– Runoni ovat minun tapani sanoa ne sanat, jotka minun täytyy sanoa. Ne vain tulevat minusta ulos, sanoo Liisa Liminka. Kuva: Sari Savela

Liisa Liminka löysi toivon ja lohdutuksen, vaikka kärsi koulukiusaamisesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja äitinsä särkyneestä mielestä. Tästä kaikesta kertoo Mustassa kaikki värit -runokirja.

– Runokirjani on esikoinen – keskimmäinen ja kuopus, rakas ainokainen, luonnehtii Liisa Liminka.

Hän arvelee, ettei Perussanoman kustantamaan teokseen tule jatkoa.

Elämä artikkeli, kestotilaustarjous

Idea runokirjaan syttyi viitisen vuotta sitten, jolloin hän osallistui Kunnossa kaiken aikaa –kurssille Kauniaisissa, Suomen Raamattuopistolla.

– Meillä oli hieno ryhmä, jonka työskentelyistä jäi kytemään ajatus runokirjasta, kun kurssikaveritkin vielä rohkaisivat.

Liisa Liminka on purkanut ajatuksiaan paperille pienestä pitäen.

– Kun vartuin aikuiseksi ja muutin kotoa omiin oloihini, tekstejä alkoi syntyä enemmän.

– 1980-luvun lopussa hävitin lähes kaiken kirjoittamani, mitä olen myöhemmin kovin harmitellut.

Hänelle runot ja mietelmät ovat olleet ominta tapaa sanoittaa sisimpiä tuntoja – niitä, joita ei ole voinut toisille valottaa.

– Olen kirjoittanut yksinäisyydestäni ja masennuksestani, jonka syvyyksiin olen sukeltanut pidemmäksi aikaa, sekä surusta, joka on jäänyt minuun aina olevaksi. Suru on tuonut uudenlaista sisältöä kaikkeen olemiseeni.

– Äitini mieli sairastui hänen omissa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissaan sekä puolison kuollessa. Itse olin kahdeksan, kun isäni kuoli. Silloin lapsuudenperheessämme muuttui paljon.

Liisa Liminka on myös kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä ja koulukiusaamista.

– Ne vuodet olivat erityisen raskaita. Suljin kaiken sisälleni enkä puhunut kenellekään. Ajan kuluessa menneet kauheudet alkoivat nousta uniini. Sitten puhkesi syvä ahdistus ja niin paha olo, että oli pakko hakea apua.

Toipuminen on ollut pitkä matka, joka yhä jatkuu.

Runokirjan työstäminen on ollut syvä ja sisintä myllertävä prosessi, vaikka sitä varten hän ei kirjoittanut uusia tekstejä.

– Poimin julkaisuun mielestäni sopivia jo olemassa olevista.

Mustassa kaikki värit –kirjassa on 75 runoa ja kuusi osiota.

– Omissa aihepiireissään ne ikään kuin laskeutuvat syvemmälle ja lopuksi nousevat toivoon ja iloon. Viimeisillä lehdillä on hengellisyyttä ja lohdutusta.

Runoilijalla on esikoisteoksen julkaisun jälkeen helpottunut, tyyni, vähän tyhjäkin olo.

– Kuin olisin saattanut loppuun jotakin, mikä vain täytyi saada aikaan ja valmiiksi.

– Kiitollinenkin olen. Jumala on armahtanut ja suojellut sieluni ja sisimpäni, etten ole lopullisesti särkynyt. Säröisenäkin voi olla ehjä ja kokonainen.