Ringa Ropo oppi ruuhkavuosina: Pelkkä huokauskin riittää

Urheilusaavutuksistaan tunnettu Ringa Ropo oppi ruuhkavuosina arvostamaan nykyhetkeä. Monenlaisten menetysten ja elämän ongelmien kautta hän oppi nauttimaan hitaista aamuista, armosta olla oma itsensä ja huokailemisesta omaan tahtiin.

Suomalaisen yleisurheilun valovoimaisimpiin tähtiin takavuosina kuulunut Ringa Ropo tarkastelee urheilumaailmaa edelleen suurella mielenkiinnolla, hihkuu mukana kisakatsomoissa, mutta piikkareita ei enää kassista löydy. Elämän pahimmat ruuhkavuodet alkavat olla takana. Siitä kertonee kaiketi se, että jälkikasvukin kantaa Suomen lippua urheiluasussaan. Korkeushyppääjä Ella Junnila, 19, rikkoi tuoreeltaan Berliinin EM-kisarajan. 

Ringa Ropo hyppäsi naisten pituushypyn Suomen ennätyksen vuonna 1990, ja sen on edelleen voimassa. Mitalikaappi muistuttaa edelleen menneestä hyvästä, mutta on elämään sittemmin mahtunut varjoisempiakin aikoja.

– En pitänyt itsestäni huolta, myöntää Ringa avoimesti. Tuo tarkoittaa melkoisen määrän liikakiloja urheilu-uran jälkeen. Mitä tapahtui?

– Elämä tapahtui, hymähtää Ringa ja lausahtaa maagiset sanat: elämän hektisyys ja ruuhkavuodet. 

– Olin kultivoitunut urheiluaikana, miten saan tarpeelliset vitamiinit ja hivenaineet, mutta olin pistänyt sen jotenkin hyllylle, mietti nykyisin Cambridge -hyvinvointivalmentajana toimiva Ringa Radio Dein Herätys-aamulähetyksessä. 

– Urheiluaikana jouduin miettimään tarkasti, miten syö, miten saan kaiken tarpeellisen.

Elämä vain tapahtui yhtään sen enempää miettimättä. Ulkopuolelta tuli käskyjä ja vaateita. Ja sitä vain unohtaa itsensä. 

Kyllä me kaikki tiedetään

Kolme vuotta sitten tapahtui elämänmuutos, jonka tulokseksi tuli -23 kiloa, uusi alku ja mukavampi elämä. 

– Olihan se mielessä, että pitää tehdä jotain. Nuorimmainen lapsistani täytti 11 vuotta. Olin ollut yksinhuoltajana kaukana tukiverkostoista. Nyt sain vihdoin aikaa itselleni. Otin urheilija Ringan asenteen. Tein just niin kun valmentajani sanoi. Minulle kerrottiin, mitä ostat kaupasta, mitä syöt. Annettiin reseptit. Se on helpotus, että joku miettii ja haluaa sinulle hyvää

Ringa myöntää olleensa se ihminen, joka hävitti peilit ja siirtyi sujuvasti kameran toiselle puolelle. 

– Kyllä me kaikki tiedetään, miten pitäisi muuttaa elämää, mutta harvalla on voimavaroja kuitenkaan.

– Mutta kun on ohjelma, valmentaja ja ateriakorvikkeet, kokonaisuus tekee sen. Ei se tarkoita, etteikö huonoja hetkiä tulisi, mutta jeesiä on tarjolla niitä tilanteita varten. 

Senkin Ringa myöntää, että hän tapaa rakastamansa ruisleivän edelleen silloin tällöin, mutta laadukkaasti ja sopivissa määrin. 

– Onneksi meillä on tämä ihana ruisleipä. 

Välillä enemmän, välillä vähemmän Jumalaa

Ringa vakavoituu kun puhutaan hänen uskostaan. Isovanhemmat olivat Länsi-Suomen rukoilevaisia. Sieltä on peräisin siemen hänen Jumala-suhteelleen. 

– Olin monet kerrat niissä tilaisuuksissa takapuoli pystyssä mamman ja papan seurassa, hän naurahtaa ja sanoo muistavansa vain sen, että oli tosi rasittavaa.

–  Ei edes virsikirjasta löytynyt niitä lauluja, joita he lauloivat. Mutta ihana mamma ja pappa, heitä muistelen lämmöllä. 

– Rippikouluni olen käynyt. Se on ollut elämän pohja. Tähän suhteeseen mahtuu etäällä oloja ja lähellä oloja. Olen antanut tulla, kun se on ollut tullakseen. Välillä Jumala on puhutellut enemmän ja välillä vähemmän. Mutta vain yhden kerran mietin, että miksi Sinä minulle tämän teit, sanoo Ringa. 

Käy hiljainen humahdus, ilme vakavoituu ja silmän kulma kostuu. Se oli se hetki, kun Junniloiden downin syndromaa sairastanut esikoinen kuoli leukemiaan. 

– Silloin ajattelin, että nyt tämäkin peti mut. Mutta Jumala auttoi siitäkin eteenpäin. Ihminen kehittelee kaikenlaisia juttuja. Löysin itselleni lohtua. Lapseni sai kuitenkin elää tuon vuoden ja kymmenen kuukautta.

Minä sain suuren rakkauden. Isoja asioita pääsi se pieni ihminen opettamaan.

– Ymmärsin, että lapset ovat lainaa vain. Olen yrittänyt pitää huolta, kun he ovat mun luona. 

Silti, kokemus oli raastava ja viedä nuoren äidin hengen. 

– Olin synkissä vesissä Juhon kuoleman jälkeen. Mietin hengen ottamista itseltäni. Ystäväni sanoi silloin, että älä tee sitä, Ringa. Sinä et pääse Jumalan luo, jos teet sen. 

Syntisen pienet vaatteet

Ringa selvisi ahdistuksestaan, ja uskon elämää helpottava merkitys korostui. Hän ei silti ole mielestään tuputtanut uskoa lapsilleen. 

– Olen toki kasvattanut heitä siihen. Elämä osoittaa myöhemmin, missä heidän uskonsa lepää. Eikä ole paha, jos joutuu elämässä vähän ponnistelemaan. 

Ringa sanoo olevansa onnellisessa elämänvaiheessa. Lapset kasvavat kodista ulos, parisuhde kukoistaa treenikaveri, ex-kolmiloikkaaja Heikki Hervan kanssa. Siinä sivussa tulee sitten mieleen pappa, jonka mielestä Ringan kilpailuasut olivat aivan liian pieniä. 

– Eihän heillä ollut televisiota tietenkään, mutta Satakunnan kansan tilaaminen lopetettiin siksi, että Ringa oli liian pienissä pukeissa. Ei se minua loukannut, koska tiesin heidän ajattelevan eri tavalla. 

– Enkä ollut siellä pienissä vaatteissa esittelemässä itseäni, vaan ihan käytännön syistä, puolustautuu Suomen 1990-luvun seuratuimpiin yleisurheilutähtiin kuulunut Ringa. Ja pappakin asettui aikanaan. 

– Pappa vietti viimeiset vuodet äidin hoivissa. Viimeisimpinä vuosina hänelle oli suurta viihdettä katsella videolta mun hyppyjä kerta toisensa jälkeen. 

Aika tekee tehtävänsä meidän kaikkien elämässä. Mustavalkoisempi Jumala vaihtuu armollisempaan aikanaan. 

– Elämän kautta on voinut havaita, ettei Hän olekaan niin tiukkapipoinen äijä kuin olin kuvitellut. 

Ringa ei halua arvioida toisten ihmisten uskoa. Sen hän on vuosien aikana oppinut. Pitää olla armollinen itselleen ja muille. 

– Sukulaiseni, vanhempi rouva, hän oli sitä mieltä, että jokainen sai uskoa mihin haluaa. Hän sanoi ruuhkavuosina minulle ihanasti:

Kuule Ringa… kun se huokauskin riittää.

– Kun näkee ne asiat, joista voi olla kiitollinen. Sitten elämä on hirveän paljon mukavampaa. Kiitollisuuden määrä on lisääntynyt. Sukeltaminen kuuluu elämään, koska se omalla tavallaan herättää – herää toope, missä menet, naurahtaa Ringa. 

Hitaat aamut apuna

Ringa Ropo, 52, puhuu ohimennen eläköitymisestä, vuosien vierimisestä, mutta päätyy sitten asiaan, joka tasapainottaa hänen elämäänsä. 

– Hitaat aamut on minulle tosi tärkeitä, silloin pysähdytään. Ja viikonloput. Haastavat teini-ikäiset kotona niin kyllä elämässä ja arjessa on riittämistä. Vaikka aika on lisääntynyt, elämä on hektistä. Nuo ovat sitä varten, että silloin levätään. Sunnuntaina pitäisi alkaa jo lauantaina. 

Ringa sanoo haaveilevansa tänä päivänä siitä, että saa teinit jaloilleen ja eteenpäin. Ella asuu jo kotoa pois, ja on ottamassa omia askeleita. 

– Minulla on ihana ihminen rinnalla. Olen suht terve ja minulla on hyvää peliaikaa jäljellä. Katsastan eteenpäin, mitä se tulevaisuus tuo, 

– Entistä vähemmän mietin, sitten kun. Enemmän se on nyt. Haaveita on ja pitää olla; ne ovat polun näyttäjiä. Pyrin elämään tässä hetkessä. Juhon kuoleman jälkeen havahduin, että mun pitää rakastaa nyt. Ei huomenna, vaan nyt. Ja minun pitää kertoa se läheisilleni. Elämän herkkyys ja haavoittuvuus tuli lähelle.

Kipu ei tee pahaa. Kipu tekee hyvää. Hautausmaat on täynnä elämää.

Elämä on mahdollisuuksia täynnä. Sen tietää entinen kilpaurheilija, mutta tietyin rajoituksin. 

– Jos mä teen jotain, mulla ei ole piikkarit koskaan jalassa. Siinä menee raja. Tulee liikaa potkua jalkaan ja sitten napsahtaa…