Regina Leppänen Kansanlähetyksen hallituksen puheenjohtajaksi

 

Regina Leppänen aloittaa vuoden vaihteessa Kansanlähetyksen liittohallituksen puheenjohtajana. Kuva: Anne Lepikko

Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen liittohallitus saa uuden puheenjohtajan. Regina Leppänen on järjestyksessään vasta neljäs Kansanlähetyksen puheenjohtaja.

Kansanlähetyksen liittohallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, insinööri Tuomo Heikkilä ilmoitti lauantaina 7. syyskuuta liittokokouksen avauspuheessaan, että hän ei enää asetu ehdolle liittohallituksen puheenjohtajan vaalissa. Liittokokous valitsi yksimielisesti hänen seuraajakseen HM, vaativan erityistason psykoterapeutti Regina Leppäsen. Hän on nykyisen liittohallituksen varapuheenjohtaja.

Regina Leppänen on toiminut nuoruudestaan asti Kansanlähetyksen vapaaehtoistyössä. Hän on Launeen seurakunnan lähetystyön vastuuryhmän ja seurakuntaneuvoston jäsen. Leppänen on myös Lahden seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen ja osallistunut lukuisiin seurakunnan ryhmiin. Tällä hetkellä hän toimii muun muassa kiinteistötyöryhmässä. Puheenjohtajakokemusta Leppäsellä on Perheasioiden johtokunnasta. Lisäksi hän on toiminut varapuheenjohtajana seurakuntaneuvostossa.

Piplian neliö

Regina Leppänen toivoi kiitospuheessaan esirukousta liittohallituksen ja hallinnollisen työn puolesta.

– Sekin työ on tarkoitettu Jumalan nimessä tehtäväksi ja edistämään sitä, että Raamattu tulee rakkaaksi ja kaikki saavat kuulla evankeliumin, Leppänen totesi.

Regina Leppänen tulee olemaan järjestyksessä neljäs Kansanlähetyksen liittohallituksen puheenjohtaja. Hänen edeltäjinään ovat järjestön yli viidenkymmenen toimintavuoden aikana toimineet nykyisen puheenjohtajan Tuomo Heikkilän lisäksi Heimo Karhapää ja Eino J. Honkanen.

Kansanlähetys on Suomen ev.-lut. kirkon piirissä toimiva lähetys- ja herätysliike.

Uusia seurakuntia kannatusjäseniksi

Vuodesta 1999 alkaen liittokokous on päättänyt, että liiton kannatusjäseniksi hyväksytään ne Suomen evankelis-luterilaisen­ kirkon seurakunnat, joilla on voimassa ole­va nimikko­sopimus Kansanlähetyksen kanssa ja jotka ovat ilmais­seet halunsa liittyä kannatus­jäseniksi.

Kansanlähetyksen kannatusjäseniksi on liittynyt 94 seurakuntaa. Nimikkoseurakuntia on yhteensä 228 ja nimikkosopimuksia  286. Kohdesopimuksia on 27. (Tilanne 7.8.2019).

Kokouksessa hyväksyttiin uusiksi kannatusjäseniksi Harjun seurakunta Tampereelta ja Leppävaaran seurakunta Espoosta.