Piispa Jukka Keskitalo paaville Vatikaanissa: ”Kirkon on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta”

 

Mari Valjakka, Jukka Keskitalo ja Tuomo Huusko odottivat paavi Franciscuksen tapaamista tänään maanantaina Vatikaanissa. Kuva: Kirkon kuvapankki / Marja Keskitalo

Oulun piispa Jukka Keskitalo delegaatioineen tapasi paavi Franciscuksen Vatikaanissa yksityisvastaanotolla tänään. Pohjoisen piispa korosti paaville pitämässään puheessa menneisyyden väärinkäytösten anteeksipyytämisen merkitystä.

Piispa Keskitalo nosti esiin puheenvuorossaan Suomessa viime vuonna käynnistyneen saamelaisten totuus- ja sovintoprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää valtion saamelaisiin kohdistuneita vääryyksiä esimerkiksi aikanaan toimineissa asuntolakouluissa.

Katolinen kirkko on joutunut tahollaan selvittämään järkyttäviin mittasuhteisiin paisuneita katolisten pappien pedofiiliskandaaleja.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Keskitalo totesi paavi Franciscukselle, että kirkon osuus saamelaisiin kohdistuneessa syrjinnässä on vastaansanomaton.

– Pyrkimys sulauttaa saamen kansa osaksi valtakulttuuria ja kieltä on jättänyt sukupolvien yli ulottuvat haavat ja traumat. Sulauttamispyrkimyksiin ovat historian kuluessa syyllistyneet myös kristilliset kirkot, Keskitalo sanoi.

– Tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelis-luterilainen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta.

”Pyrkimys sulauttaa saamen kansa osaksi valtakulttuuria ja kieltä on jättänyt sukupolvien yli ulottuvat haavat.”

Keskitalo huomautti, että evankeliumin tuominen kaikkien ihmisten saataville ei tarvitse anteeksipyyntöä, mutta menneisyyden väärinkäytöksiä sananjulistaminen ei oikeuta.

– Katumus ja mahdollinen anteeksipyyntö koskevat menneisyyden väärinkäytöksiä ja rakenteellisia syntejä, jotka vaikuttavat edelleen ihmisten elämässä.

Paavi Franciscus arvioi, että suomalaispiispan viesti saatetaan tulkita negatiivisesti. Paavi korosti kuitenkin näkevänsä kritiikin toisin.

– Päästäksemme eteenpäin, [kriittiset sanat] ovat positiivisimpia sanoja, jotka meillä on, paavi Franciscus lausui.

Paavin ja suomalaisdelegaation ekumenisen tapaamisen teemaksi oli määritelty alkuperäiskansojen ja kirkon yhteys. Pohjoisen ääntä Keskitalon rinnalla Vatikaanin tapaamisessa edustivat saamelaispappi Mari Valjakka ja Inarin kirkkoherra Tuomo Huusko.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)