Petteri Sihvonen uskoo körttisuvun hiljaiseen tietoon: ”On ollut sellaisia, jotka ovat osanneet elää siivommin”

 
Kiistelty kiekkomies Petteri Sihvonen sanoo kirjoittavansa uudessa kirjassa Jumalasta mutta vain rivien väleissä. Kuva: Mikael Juntunen

Kiistelty kiekkomies Petteri Sihvonen sanoo kirjoittavansa uudessa kirjassaan Jumalasta mutta vain rivien väleissä. Kuva: Mikael Juntunen

Kriittisesti jääkiekkoilmiöistä ja kiekkovaikuttajista vuosia kirjoittanut Petteri Sihvonen on leimaantunut kiekkopiireissä vittumaiseksi ihmiseksi ja persona non grataksi. Radio Dein haastattelussa paljastuu persoonan toinen puoli.

Jääkiekkoa seuraavat suomalaiset – joita on paljon – tuntevat Petteri Sihvosen, 51, entisenä liigapelaajana ja -valmentajana sekä kriittisenä sanankäyttäjänä. Urheilulehden toimittajana hän kirjoitti ammattiurheilusta, erityisesti jääkiekosta, vuosina 2004­–2013. Moni piti Sihvosta pisteliäänä, ylpeänä ja ylimielisenä.

Urheilulehti brändäsi Sihvosta sanaparilla ”johtava analyytikko”. Kirjoittajana hän ei arkaillut sanoissaan. Ei eteenkään ihon alle tunkeutuvan kritiikin kohdistamisessa eikä tärkeiden lajivaikuttajien varpaille tallomisessa. Luonnollisesti moni loukkaantui.

israelpvt

Petteri Sihvonen tietää olevansa kiistelty persoona.

– Siihen tottuu! Alkuun se tuntuu kummalliselta, sitten siitä nauttii, mutta lopulta siitä tuli rasite. Olen nyt itseaiheuttamani mankelin läpi menossa. Tämä on kääntynyt itseään vastaan käytäväksi ironiseksi mediapeliksi. Myös jonkinlaista seestymistä itsessäni on tullut havaittua.

Körttisuvun hiljaista tietoa

Tänään perjantaina Radio Dein Herätys!-aamulähetyksessä kohistu ja parjattu kiekkoanalyytikko avasi työroolinsa ulkopuolelle teljettyä sielunmaisemaansa, josta hän ei ole julkisuudessa aiemmin puhunut.

­– Olen sellainen tuhlaajapoika ollut. Mikä tässä elämässä on muu kuin armo, mikä on kannattanut. Se on se sukulinjassa kulkenut hiljainen tieto, Petteri Sihvonen muotoilee.

Sihvosen suku on körttisukua. Sukulinjoissa soljuu kristillisiä virtauksia suuntaan jos toiseenkin. Esimerkiksi: Petteri Sihvosen isoäiti on omaa sukuaan Leppilampi, ja gospellaulaja Jukka Leppilammen isän serkku.

”Haluan edes jotain pitää itselläni. Olen kuitenkin se kaveri, joka esiintyy julkisuudessa kaikkitietävänä superhahmona.”

– Se kantaa yllättävällä tavalla. Voi ajatella, että suvussa on ollut sellaisia, jotka ovat osanneet elää ikään kuin siivommin ja säällisemmin, ja saaneet siitä voimaa. Se on sellaista hiljaista tietoa, näkymätöntä, harsomaista, johon voi tukeutua, ilman että edes tajuaa tukeutuvansa.

Johtavasta jääkiekkoanalyytikosta on tullut nyt myös keltanokka, esikoiskirjailija. Häneltä on juuri ilmestynyt esikoisromaani Kolkko (Bazar 2019).

– Esikoisromaani nyt julki. Kirjoittaminen on ykkösasia. En ole urheilutoimittajan töitä silti jättämässä, koska ei kirjoilla sillä tavalla tienaa – ei varsinkaan, jos kirjoittaa tällaisia erikoisia teoksia. Haluan kirjoittaa vielä monta romaania.

Sihvosen alter ego

Romaani on kirjoitettu monologin muotoon, jossa kertoja on samalla kirjan päähenkilö, Petrus Sihto. Eräänlainen Petteri Sihvosen alter ego. Aikajanalla liikutaan menneisyydestä nykyhetkeen ja toisinpäin.

Sihvonen tunnustaa kirjoittajana monia epävarmuuden hetkiä.

­– Kirjoitin kirjaa kuin Iisakin kirkkoa olisi rakennettu. Siihen meni kaksikymmentä vuotta, tai no ainakin kymmenen – riippuu vähän, miten sen laskee.

– Itselleni henkilökohtaisista kirjoittaessani piti vetää happea. Vetelen laajoja teemoja, ja se vaatii valtavan määrä taustatyötä. Tuntui että se taustatyö ei ole lopu koskaan.

”Olen ollut aikamoinen tuhlaajapoika, ja se armo ilmestyy aina jostain, ilman minun ansioitani.”

Kolkko vie lukijan nojatuolimatkalle, jossa lukija ottaa vastaan monologimuotoisen paatoksen odottaen mahdollisuutta puolustautua.

– Lukija kirjoittaa aina romaanin päälle oman romaaninsa, voimakkaammin ja tulkinnallisemmin ja tekee itse omat ratkaisunsa – siksi monologimuoto, Sihvonen perustelee.

­– Tämä on myös kirjallinen keino päästä esittelemään teemoja, kirjoittaa oikeudenmukaisuudesta, taloudesta, politiikasta, yhteisöstä, perheestä, parisuhteesta, seksistä…

Kuonat liikauttavaa kirjoittamista

Petteri Sihvoselle kirjan kirjoittaminen on myös välitilinpäätös, tapa nollata tai ainakin ravistella persona non grata -mediamankelin myllytystä harteiltaan.

– Kun vihdoin sain kirjan synnytettyä ja päästettyä käsistä, olo on kevyempi. Ehkä omat kuonat liikahtivat. Siinä on osin sellainen tunnustuksellinen sävy.

Löytyykö körttitaustaisen miehen kirjasta Jumala?

­– Kyllä löytyy, eräänlaisena omanatuntona. Mutta ei siinä merkityksessä, että olisin suoraan Jumalasta kirjoittanut. Pikemminkin sellaisessa muodossa, että päähenkilö kokee raitistumisen ja rakkauden. Rivien välissä leijuu, että hän ei ole sitä omilla teoillaan ansainnut, vaan joku suurempi ohjaa.

Sihvonen myöntää itsesuojeluvaiston herkistyneen Jumalasta kirjoittamisen kohdalla. Tuntui turvallisemmalta ratkaisulta sijoittaa Jumala mieluummin rivien väliin kuin suoraksi lihavoiduksi tekstiksi.

– Minussa on se puoli, että haluan edes jotain pitää itselläni. Olen kuitenkin se kaveri, joka esiintyy julkisuudessa kaikkitietävänä superhahmona.

– Ajattele, jos se vielä kaikkivoipaisena sanoisi, että sillä on vielä Jumalakin apuna – niin että se nujertaa jopa alkoholin! Ei niistä sovi elämöidä, ne ovat mysteerin takana.

Hengetön Suomi huolestuttaa

Kirjassaan Sihvonen ei uskonasioilla elämöi, mutta mies vastaa, kun niistä kysytään.

­­– Körttiläisyyden ydinidea on minussa kulkenut, ja se kulkee. Pääsen siihen uudestaan ja uudestaan palaamaan konkreettisen oman elämän kautta. Olen ollut aikamoinen tuhlaajapoika, ja se armo ilmestyy aina jostain, ilman minun ansioitani. Siinä ollaan körttiläisyyden ytimessä.

”Ratkaisuksi pitää olla jotain, joka on hengellistä.”

­– Ollaanhan me veljeni Tonin kanssa mietitty, että miksiköhän me ollaan menestytty niissä asioissa, missä nyt ollaan. Toni sanoo, että ei siinä ole muuta selitystä kuin että armo siinä on koittanut, ja isovanhemmat ovat rukoilleet eli siunanneet meitä säännöllisesti. Ansiot ovat itsemme ulkopuolella. Se on se armoa!

Toni Sihvonen on valmistunut Turun yliopistosta filosofian maisteriksi. Henkeviä ja humaaneja kysymyksiä hän on miettinyt ennekin. Nyt miestä huolestuttaa Suomen henkinen ilmapiiri.

– Ratkaisun tähän on oltava jotain muuta kuin se, kuinka järjestän talouden. Nyt hapuillaan kohti tuntematonta, mutta tervehdin suurella ilolla sitä hapuilua.

– Ennustan jonkinlaista henkisyyden paluuta, mutta ratkaisuksi pitää olla jotain, joka on hengellistä.

Hengellisyyden äärelle Petteri Sihvonen on pysähtynyt haudatessaan äitinsä ja isänsä. Hautajaisissa hän kysyi, tarvitseeko hautajaisissa oikeastaan määräänsä enempää surra.

­ – Tässä on myös ilosta kyse.

On kuin Sihvosen sanoissa olisi aavistus vanhaa körttiläistä taivaskaipuuta.

­– Ajattelen jotenkin taivaskeskeisesti, mutta en usko, että uskomisen perusta voisi rakentua niin itsekkäille syille kuin että uskon taivaaseen, jotta voisin itse pelastua. Kyse on jostain minut ylittävästä asiasta. Olisi posketonta ajatella, että elän hyvin, jotta saisin jotain itselleni palkinnoksi. Ei tätä niin ole järjestetty.