Paavi Benedictus XVI:n mielestä talouden pitäisi toimia ihmisten hyväksi, ei ainoastaan voiton vuoksi.
Paavi kertoi ajatuksistaan ennen matkaansa Espanjaan, joka on myös talouskriisin ja voimakkaan työttömyyden kourissa.
– Ihmisen pitää olla talouden keskiössä, ei voiton vaan solidaarisuuden, paavi sanoi.
Espanjaan tänään saapunut paavi osallistuu miljoonien pyhiinvaeltajien kanssa katolisten nuorten festivaaliin.
Hän saapui Madridiin rocktähtityylisen juhlinnan saattelemana.
Paavin osallistuminen on herättänyt myös kritiikkiä aktivistiryhmissä, joiden mielestä vierailun kustannukset ovat liian suuret talouskriisissä kamppailevalle maalle.
84-vuotias paavi on tavannut tänään Espanjassa maan kuninkaan Juan Carlosin sekä kuningatar Sofian. Tämän jälkeen hän kiersi autollaan Madridin katuja.
Paavi viettää Espanjassa neljä päivää. Hän johtaa pyhiinvaeltajien lauantai-iltaisen rukoushetken sekä sunnuntaiaamun messun.