Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Olympialaisten varjopuolet

 

Stefano Gervasio / 123rf

Rio de Janeiron kisoihin odotetaan lähes puolta miljoonaa vierailijaa.

Brasilia otti itselleen suuren vastuun kun lupasi isännöidä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ja kesäolympialaiset kolmen vuoden sisällä. Olympialaiset ovat olleet kuitenkin kovan paineen alla jo kauan ennen kisojen alkua. Yhteensä 120 ”favelaa” eli slummialuetta tuhottiin uusien rakennusprojektien tieltä. Se tarkoittaa että satojen tuhansien köyhien on muutettava uusille alueille. Anni ja Bene Rodriguês olivat Brasiliassa käymässä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen aikaan. He olivat vierailemassa Benén perheen luona ja tekemässä avustustyötä köyhien parissa. He ovat tällä hetkellä koko kesän Brasiliassa.
– Monet ovat todella pettyneitä ja vihaisia kotiensa tuhoamisesta. Taloja vain merkittiin tuhottavaksi ja häädön päivämäärä kirjoitettiin oviin, vaihtoehtoja ei ollut. Moni ei halua asua uusilla asuinalueilla, ja niistä uhkaa tulla ghettoja, sanoo Bené.

Brasialaiset eivät stressaa taudeista

Olympialaisten julkisuuskuvaa on varjostanut myös Rion huono hygieniataso. Monet kisojen vesilajeista pidetään Guanabaran lahdella. Lahden vesi on kuitenkin viemärivettäkin likaisempaa, ja sen on sanottu olevan Rion likavesikaivo. Arvioiden mukaan kolmasosa Rion vessojen jätöksistä laskee suoraan lahteen.
– Lahtea on yritetty puhdistaa uusilla padoilla, ja roskaa on puhdistettu monta tonnia. Vesi on kuinenkin kauttaaltaan saastunut eikä siitä saada asiantuntijoiden mukaan saada täysin puhdasta, kertoo Anni.
Jo epidemiaksi nimitetty Zika-virus uhkaa myös olla este turvallisille kisoille. Vierailevat 500 000 ihmistä saattavat olla alttiina suurelle terveysriskille. Esimerkiksi Kenia on mahdollisesti vetämässä kaikki kilpailijansa olympialaisista viruksen leviämisen pelon takia.
– Brasialaiset ottavat taudin uhan rennosti. On muitakin tauteja jotka pelottavat ulkomaalaisia, mutta eivät hätkäytä paikallisia. Monet perheestäni sairastavat pelätyn Denguekuumeenkin vuosittain, kertoo Bené rennosti.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Taloudellisia ja poliittisia kriisejä

Brasilian pääministeri on sanonut Brasilian olevan historiansa suurimmassa talouskriisissä. Sen lisäksi kahdet suuret kisat maksavat valtiolle mahdollisesti yli 20 miljardia euroa. Maailmancupin aikaan tehdyt lupaukset uusiokäytöstä ovat toteutuneet heikosti.
– Monet stadionit ovat autioita ja infrastruktuuri ei ole parantunut. Vaikka olympialaisten valmisteluissa ollaan luvattu panostaa uusiokäyttöön paljon enemmän, kansa on silti epäileväinen, sanoo Anni. – Olympialaiset ovat samankaltainen tapahtuma kuin karnevaalijuhla. Molempiin valmistaudutaan kauan ja juhlan aikaan iloitaan täysillä. Siinä on tietenkin paljon hyvää.
Brasilian politiikan kevät on ollut myös myrskyisä. Presidentti Dilma Rousseff on pidätetty virastaan korruptiosyytteiden takia. Toisaalta korruption paha tapa varjostaa jokaista ihmisluokkaa, aivan köyhimmästä rikkaimpaan.
– Politiikasta ei löydy kaikkia vastauksia eikä kaikkia syitä Brasilian ongelmiin. Minä uskon että todellinen ratkaisu on Jumala, tiivistää Bené.

 

 

Teksti: Miikkapekka Heikkilä

Kuva: Stefano Gervasio/123rf

Stefano Gervasio / 123rf
Stefano Gervasio / 123rf