Nyt siunataan vainaja kotipihassa tai luetaan suruadressit hautausmaalla

 

Pastori Meri Tirroniemi on työskennellyt 14 vuoden ajan Kittilän seurakunnassa, jonka Marian kappeli (kuvassa) sijaitsee Levin sydämessä. Kuva: Erja Taura-Jokinen

– Korona-aika on tuonut uusia käytäntöjä hautauksiin, vaikka myös perinteistä pidetään kiinni. Kittilässä on yhä tapana, että omaiset lapioivat haudan umpeen, kertoo pastori Meri Tirroniemi.

Hautajaisiin liittyvät tavat ja perinteet vaihtelevat paikallisesti ympäri Suomen, vaikkakin korona-aika on tuonut niihin omat mausteensa.

Tämän vahvistaa Meri Tirroniemi, joka on työskennellyt Kittilän seurakunnassa koko pastoriaikansa.

Sansa neliöb. 15.9.-15.10.MJa

– Aloittaessani ”esinaisenani” eli seurakuntamme kirkkoherrana toimi Kerttu Venäläinen. Tänä vuonna hänen Jaakko-puolisonsa siunattiin haudan lepoon. Koska korona-ajan kokoontumisrajoitukset mahdollistivat vain pienen joukon osallistumisen, omaiset päättivät striimata siunaustilaisuuden ja tallentaa videon verkkoon.

Katselukertoja sille on kertynyt jo lähes 400.

– Tämä on uusi käytäntö, joka auttaa surun kokemisen jakamisessa ympäri Suomen ja maapallon, toteaa Tirroniemi.

Hän on myös hiljattain siunannut vainajan tämän kotipihassa, jossa läheiset saattoivat koronaturvallisesti ryhmittyä arkun ympärille.

Kanttori lauloi koskettavasti, yksin, sillä joukossa kukaan toinen ei kyennyt virsiin yhtymään.

– Tilaisuuden lopuksi arkku siirrettiin hautaustoimiston autoon, joka vei sen tuhkattavaksi. Saattelimme kuljetuksen katseillamme niin pitkälle kuin se oli mahdollista.

Tiukkojen kokoontumisrajoitusten vuoksi pastori ja kanttori eivät siirtyneet sisätiloihin, muistotilaisuuteen, vaan jatkoivat matkaa toisiin työtehtäviin.

Lähimpään krematorioon arkulla oli matkaa lähes 400 kilometriä, Kittilästä Ouluun.

Lapiot kuuluvat vakiovälineistöön

Kittilässä vainajan arkku käytetään usein autolla tämän kotipihassa ennen siunaustilaisuutta.

Jos arkku lasketaan hautaan kittiläläisellä hautausmaalla, sen lähellä on yleensä useampia lapioita. Tapana nimittäin on, että omaiset peittävät haudan.

– Lapioinnin aikana saatetaan laulaa virsiä, mutta korona-aikana on myös luettu suruadresseja, kun muistotilaisuuden järjestämisestä on kokonaan luovuttu, Tirroniemi kertoo.

Lapin eksotiikkaa on se, että talviaikana surukukat voivat nopeastikin kadota hautakummulta.

– Ainakin kerran on käynyt niin, että kukat hävisivät haudalta muistotilaisuuden aikana. Tuoreet ja värikkäät ”kasvikset” olivat houkuttelevaa juhlaruokaa poroille.

Koska pakkanen saattaa sydäntalvella paukkua kolmissakymmenissä, pohjoisessa Suomen kolkassa on kiinnitettävä erityistä huomiota lämpimänä pysymiseen ja kerrospukeutumiseen.

Meri Tirroniemi on myös palvellut harvinaisessa yhdistelmäroolissa – sekä hautaan siunaajana että arkun kantajana, kun viimeksi mainittuun tehtävään ei muutoin löytynyt tarpeeksi henkilöitä.