Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Nuorille mahdollisuus tutustua Raamattuun ilmaismateriaalilla

 

Raamatunlukijain Liiton sivuille on julkaistu Isän Idea -niminen ilmainen ohjaajan materiaalipaketti, jonka avulla perehdytään Raamatun kertomuksiin varhaisnuorille sopivalla tavalla. Isän ideassa käydään Raamattu pääkohdin läpi alusta loppuun.

Isän idea -paketti sisältää raamatunkohtiin liittyviä kilpailuja, askarteluideoita, tehtäviä, keskustelukysymyksiä, lauluehdotuksia sekä valmis rukous. Isän idean jaksoista voi koota erilaisia ja eripituisia kokonaisuuksia kerhoihin tai leirille.

Seurakuntien toiminnassa 11-14 -vuotiaat ovat haasteellista ikäluokkaa. Lasten toiminta tuntuu lapselliselta ja nuortentiloihin ollaan vielä liian nuoria. Toisaalta on osoitettu, että ihmisen maailmankuva muotoutuu vahvasti tuossa iässä ja hengellisetkin asiat alkavat kiinnostaa.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Isän idea on suunnattu lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa oleville nuorille. Raamatunlukijain liitto uskoo, että Raamatun sanomaan tutustuminen luovan näkökulman avulla yhdessä toisten kanssa antaa rakennusaineita kristityn identiteetin muodostumiselle ja seurakuntaan juurtumiselle.

Isän Idea -paketti on ladattavissa Raamatunlukijain Liiton nettisivuilta www.rll.fi.

Raamatunlukijain Liitto on rekisteröity yhdistys, johon kuuluu parikymmentä kristillistä järjestöä. RLL on toiminut Suomessa vuodesta 1977 alkaen. Liitto kuuluu kansainväliseen raamatunlukijoiden Scripture Union (SU) -liikkeeseen.

 
Dei, Viikon debatti, artikkeliban. (2/2) 14.9.- MJa