Nepalin kristityt tyytyväisiä perustuslakiin

 

Kuva Nepalin pääkaupungista Kathmandusta. Kuvituskuva: Shutterstock

Perustuslaki, jonka mukaan Nepal on uskonnollisesti neutraali maa, saa kiitosta nepalilaisilta. Pastori arvelee muutoksen vauhdittavan evankeliumin etenemistä.

Nepalin vastikään hyväksytty uusi perustuslaki saa kiitosta maan kristityiltä, raportoi Charisma-verkkolehti. Lain mukaan maa ei ole enää hinduvaltio vaan uskonnollisesti neutraali. Monet evankeliset kristityt näkevät muutoksen evankelioimismahdollisuuksia lisäävänä.

– Evankeliumi tulee leviämään nopeasti, koska uusi perustuslaki julistaa, että jokainen kansalainen voi uskoa Jumalaan niin kuin haluaa, toteaa pastori Dhan Lama Charisman uutisessa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Perustuslaissa on kohta, jossa yritys käännyttää henkilö uskonnosta toiseen todetaan rangaistavaksi. Pastori Laman mukaan kohdassa viitataan kuitenkin pakotettuihin kääntymyksiin.

– Perustuslain mukaan me olemme sataprosenttisen vapaita julistamaan evankeliumia milloin vain ja missä vain.

Uutta perustuslakia on myös vastustettu, ja poliisin ja mielenosoittajien välillä on ollut kahakoita.

Vuodesta 2007 lähtien voimassa ollut väliaikainen perustuslaki paransi jo vähemmistöuskontojen asemaa. Maassa muun muassa järjestettiin iso kaupunkimissio vuonna 2013 suomalaisen IRR-TV:n johdolla. Useat suomalaiset lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöt ovat tehneet Nepalissa työtä jo vuosia.

Alkuperäinen uutinen on luettavissa CharismaNews-sivuilta.