Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Näkyvyyttä vainotuille rukouskampanjan avulla

 

Kuvassa pohjoiskorealaisia sotilaita. Pohjois-Koreassa kristittyjen tilanne on erityisen vaikea. Kuva: Istockphoto

Suomalaisten kristittyjen välinpitämättömyys vainottujen tilanteesta sai Isojoen kirkkoherran aloittamaan rukouskampanjan – mukaan kutsutaan kaikkia Suomen seurakuntia.

–        Vainottujen kristittyjen tilanne on jäänyt länsimaissa ja Suomessa häpeällisen vähälle huomiolle. Kuitenkin kristittyjen vaino esimerkiksi monilla Aasian, Lähi-idän ja Afrikan alueilla on äärimmäisen raakaa. Tämän pitäisi havahduttaa kristilliset kirkot puolustamaan omiaan ja myös median uutisoimaan asiasta. Näin ei ole toistaiseksi ollut, ja se on hyvin kummallista, ihmettelee Isojoen seurakunnan kirkkoherra Jari Kuusi.

Maailmassa elää tällä hetkellä arviolta 350 miljoonaa vainottua kristittyä. Tehdäkseen asialle jotain, Kuusi päätti aloittaa esirukouskampanjan maailman vainottujen kristittyjen puolesta. Hän kirjoitti vetoomuksen haastaakseen mukaan mahdollisimman monia Suomen seurakuntia. Vetoomus on lähetetty Lapuan hiippakunnasta kaikille hiippakunnan kirkkoherroille, ja sittemmin myös kaikkiin muihin Suomen hiippakuntiin. Vaikka haaste onkin alun perin osoitettu evankelisluterilaisille seurakunnille, Kuusi kertoo, että hän mielellään näkisi kaikki kristityt yhdessä rintamassa, rukoilemassa tämän tärkeän asian puolesta. Vapaiden suuntien seurakunnat ovat siis yhtä tervetulleita mukaan.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

–        Vainottujen kristittyjen puolesta ei järjestetä mielenosoituksia tai boikotteja, eikä heille soiteta kelloja. Suoraan sanottuna: olen surulla ja mielipahalla seurannut, kuinka välinpitämättömiä Suomessa ollaan kristittyjä veljiä ja sisaria kohtaan – heitä, joita meidän pitäisi auttaa ensimmäisinä, Kuusi kirjoittaa vetoomuksessaan.

Luterilaisen kirkon pitäisi olla taistelun eturintamassa

Rukouskampanja järjestetään seurakunnissa helluntaista juhannukseen kestävällä aikavälillä (4.-25.6.2017). Tarkoitus on, että kyseisen ajanjakson aikana vietettävissä jumalanpalveluksissa muistetaan vainottuja kristittyjä esirukouksen yhteydessä. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi Open Doors Finland ry:n rukouskalenteria.

Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut 42 seurakuntaa, esimerkiksi kaikki Helsingin kirkkoherrat ovat ilmoittaneet seurakuntiensa ottavan haasteen vastaan. Todennäköisesti kokonaismäärä on kuitenkin suurempi, sillä nämä ovat vain ne, jotka ovat erikseen ilmoittaneet olevansa mukana. Hanke on saanut myönteistä palautetta jo mukaan lähteneiden seurakuntien taholta. Haasteen voi ottaa vastaan vaikka ei haasteen lähettäjälle ilmoittautuisikaan. Mutta koska tieto mukaan lähteneistä seurakunnista saattaa rohkaista muitakin mukaan, ilmoittamisesta on hyötyä.

–        Haluan haastaa kristittyjä rukoilemaan, koska uskon rukoustaistelun voimaan, siihen, että monien seurakuntien, rukousryhmien ja yksittäisten rukoilijoiden rukoukset voivat paljon, Kuusi rohkaisee.

Hän toivoo että kampanjan avulla voitaisiin nostaa vainottujen kristittyjen asia pois piilosta, julkiseen keskusteluun. Haasteen kohteeksi valikoitui erityisesti evankelisluterilainen kirkko, sillä

Kuusi katsoo, että juuri sen valtakirkkona Suomessa pitäisi olla eturintamassa puolustamassa vainottuja kristittyjä, eikä se ole hänen mielestään vielä riittävästi niin tehnyt.

Haasteeseen liittyy myös mahdollisuus avustaa vainottuja kristittyjä: Open Doors Finland ry tulee lähettämään materiaalia kampanjaseurakuntiin. Materiaalissa kerrotaan vainottujen kristittyjen tilanteesta, ja seurakunnilla ja yksittäisillä ihmisillä on mahdollisuus tukea järjestöä taloudellisesti.

 

(27.5. päivitetty mukaan lähteneiden seurakuntien lukumäärä.)