Miss Maailma kisoista Jumalan viljavainoiden äärelle – Satu Mäkinen sai kutsun evankelistaksi 

Nuoren naisen unelma mallimaailman glamourista ja menestyksestä osoittautui mätäpaiseeksi ja pettymykseksi. Satu Mäkinen tajusi pelin hengen: koveta itsesi tai lähde. Hän lähti ja löysi Jumalan, jolla oli hänelle varattuna oma elovainio.

Satu Mäkinen (os. Alaharja) laittoi kokemansa kirjan sivuille. Syntyi kirja Jumalan kutsu ja koulu – Herran kohtaamisia ja mietelmiä. Siinä hän jakaa elämänsä käännekohtia lukijoille kolmelta vuosikymmeneltä. 

Tarinan tähtihetket pitivät olla jotain sellaista, kun pitkäraajainen malliemojen suosikkityyppi pääsi  maailmalle. Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Satu lähtikin tekemään unelmistaan totta. 

– Tämä minun pituuteni sai hakemaan malli- ja missikisoihin. 178-senttinen varsi on varsin tykätty vaatenäytöksissä, koska pitää olla kokoa ja kehystä. Koripalloakin joku ehdotti, mutta en jaksanut juosta pallon perässä, nauraa Satu. Mutta kuten moni muukin nuori, hänkin ihaili malleja.

– Jo 16-vuotiaana tein sisäänostajille mallin töitä. Olin Jaana-lehden supermallikilpailun kärjessä. Muut jatkoivat suoraan Miss Suomi -kisaan, mutta minä en, koska olin liian nuori. 

Satu valittiin kuitenkin vuoden 1986 Suomen neidoksi ja sitä kautta avautui tie Miss Maailma kisoihin. Siellä hän poseerasi suosikkina Englannin keltaisenlehdistön kannessa ja esiintyi sittemmin superjulkkikseksi nousseen Halle Berryn kanssa. Sadusta ei Miss Maailmaa tullut, vaan hän putosi viimeisenä missikandidaattina semifinaalista. 

– Peli ei ollut reilua! Ei ole varmaan tänä päivänä, eikä ollut silloinkaan. Missikilpailun omistaja sanoi, että totta kai se vaikuttaa, mistä te tulette. Mitä enemmän on katsojia kotimaassanne, sitä paremmat ovat mahdollisuudet, kertoo Satu. Ja pienen hiljaisuuden jälkeen sanoo, että olihan se valtava Herran varjelus. Ja toisaalta se oli nuorelle tytölle mielenkiintoinen kokemus. 

– Minulle se oli Itsenäistymiskoulu, jossa näki ja koki monenlaista. 

Koveta itsesi tai lähde

Miss Maailma -reissu päättyi pettymykseen, mutta ei maailma päälle kaatunut. Satu oli sen ajan palkatuimpia malleja Suomessa ja töitä riitti. Suurin harmistuksen aihe oli se, että varas vei Helsingin asunnosta missi-matkan muistot, kasan kauniita vaatteita ja tavaroita. Niiden mukana meni paljon muistoja. 

Nousukiitoinen maailma paljastui kuplaksi, kuten hän itse kirjoittaa juuri julkaistussa kirjassaan, jossa hän avaa elämäänsä. Mallimaailman kulisseissa elämä on kilpajuoksua ja paineensietokyvyn mittaamista. 

– Ei siellä riitä, että on kiva. Pitää olla ajoissa paikalla, ei saa nurista ja valittaa. Pitää kestää kaikki kritiikki ja arvostelu. Se on karua. Kaikki keskittyy siihen, miltä näytät. Kovinta oli se jatkuva laihduttaminen. 

– Monet ihmiset siellä ovat silti mukavia, ammattilaisia, mutta siellä on myös sitä julmaa kovuutta. Se on bisnesmaailma. Kaikki on se, miltä sinä näytät, sanoo Satu. 

Mallimaailman karuus ja tyhjyys ajoivat etsimään elämään syvempää tarkoitusta.

– Ymmärsin, että minun tulee joko kovettaa itseeni ja jäädä tai lähteä.

Kaipaus elävään yhteyteen

Nyt Satu katselee nuoruusvuosiaan rauhallisin mielin. Malliura oli ja meni. Eikä se ole enää edes päällimmäisenä pitkässä tapahtumien ketjussa.

– Kaikki se glamouri, se mitä Herra näytti minulle maailman aareista, oli kuin mätäpaise, tyhjää täynnä. Ei se lopuksi anna mitään sellaista, mitä ihminen sisimmässään kaipaa. Ihminen kaipaa yhteyttä elävään Jumalaan. Kuitenkin, kaikki lopulta kääntyy siunaukseksi niille, jotka Herraa rakastavat.

Satu meni naimisiin, perusti perheen ja sai lapsia. 1990-luvun ruuhkavuodet rouva Mäkinen täytti perheellä ja opiskelulla. Hän löysi myös lähemmän suhteen Jumalansa kanssa. 

– Isäni sanoi: hyvä että mietit tämmöisiä asioita jo noin nuorena, kiittelee Satu. Hän sanoo Jumalan pysäyttäneen hänet kolmesti. Ensin rippikoulussa, sitten mallielämän pyörteissä ja lopulta vuonna 1995 opiskeluaikana Turussa. Hiljaiset rukoukset tekivät tehtävänsä. Ja se kokemus oli väkevä. 

– Elämä oli hyvin, gradu melkein valmis ja arvosanat hyviä. Sain maisterin paperit. Se on hyvä juttu, että saa ammatin ja elämä menee eteenpäin. Sekään ei kuitenkaan täyttänyt sitä, mikä minulta puuttui. Tuli masennusta. Mietin, mikä tämän elämän tarkoitus on? Miksi on paha olla? Mutta se oli ajanjakso, jolloin Herra alkoi puhuttelemaan. Postilaatikossa oli hengellinen lehtinen. Avasin radion ja sieltä tuli hengellinen ohjelma. Se tuli kohti, kertoo Satu ja alkaa muistelemaan. 

– Puolisoni lähti käymään Seinäjoella. Olin yksin opiskelija-asunnossa. Olin menossa nukkumaan.

Ristin käteni ja pyysin, että Jeesus tulisi sydämeeni. Heräsin aamulla siihen, kun Jeesus puhui korvin kuultavin äänin oikealla puolellani sanoen: minä olen tie, totuus ja elämä. 

Perhe alkoi käymään kirkossa, rukoili ja luki Jumalan sanaa. 

– Eräs kerta, kun olin puolisoni Jukan kanssa. Oli ulkoa tulevia paineita elämässä. Sanoin Jukalle, että tiedätkö, tämä kaikki taitaa olla Jumalan johdatusta. Samassa huoneeseen tuli Pyhän Hengen tuulahdus. Kelloradio meni päälle ja Tommi Läntinen lauloi: Tuultapäin, ennen juoksin tuulta päin… 

Jumalan eri aikataulut

Satu Mäkisen tie on kulkenut evankelistaksi monenlaisten polkujen kautta. Hän halusi fysioterapeutiksi. Yhteensattumien kautta Sadusta tuli kuitenkin ensin sairaanhoitaja. Sitten tuli akateeminen ura ja perheen perustaminen. Kymmenen vuoden tauon jälkeen Satu palasi tutkimuksen pariin. Hän halusi vielä kerran haastaa itsensä ja väitteli filosofian tohtoriksi. Aiheena oli monikulttuurinen mentorointimalli. Se on poikkitieteellinen väitöskirja, jossa hän kehitti konkreettisen apuvälineen, miten mentoroida ammatillisessa kasvussa, kun on eri kulttuuritausta. 

– Sen esitarkastus piti hoitua kolmessa kuukaudessa. Meni 11 kuukautta. Oli hyvin raskasta odottaa. Mietin, että miksi työ ei etene. Kysyin Herralta ja sain vastauksen: Siksi, että ajankohta olisi oikea. Väittelin Tampereen yliopistolta keväällä 2014 ja vuosi sen jälkeen, tuli maahanmuuttajien tulva Suomeen. Monikulttuurinen mentorointimalli on käytännön työkalu, jolle oli nyt käyttöä. Kuitenkin akateeminen ura ei ollut hänen tiensä sittenkään. 

Satu Mäkinen kertoo elämäntarinansa kirjassaan Jumalan kutsu ja koulu – Herran kohtaamisia ja mietelmiä.

Kutsu evankelistaksi

Radio Dein aamulähetyksessä vieraillut Satu puhuu mielellään uudesta kirjastaan, ja etenkin sen loppuluvuista. Sieltä löytyy viimeisen neljän vuoden aikana tulleet profetiat, yhteensä kymmenen erilaista.

Evankelistapäivillä 2014 yllättäen puhumaan profetioistaan päässeelle Sadulle esitettiin yllättävä kysymys: oliko hän ajattelut hakea evankelista-koulutuksen? Siitä se sitten lähti, ajatus että hänestä tulisi evankelista – Perheniemen opiston Petri Välimäen kysymyksestä. 

– Kysymyksen jälkeen menin kotiin, googlasin Perheniemen opiston ja totesin, että sehän on tosi kaukana. Oli muutama päivä aikaa. Piti saada suosittelijakin. Sulkeuduin rukoukseen, kyselin Herralta. Toisinaan saatan ottaa näissä tilanteissa mannalapun. Niin tein nytkin. Tuli Jeremia 29:11: Minulla on omat suunnitelmani… minun ajatukseni ovat rauhan, eivät tuhon. 

Jeesus katsoi ja hymyili

Satu sanoo, että nämä kaikki ovat Herran ihmeitä. 

– Ne ovat olleet olemassa, mutta ymmärrät ne vasta jälkikäteen, hän sanoo, haluten vahvistaa kertomaansa ihmeellisellä kokemuksella. 

– Kuuuntelin David Lyle Morrisin laulua, olin keittiössä ja laulelin mukana. Sain henkeeni näyn! Näyssä oli lämmin syysilma. Siinä oli kypsä viljavainio, täynnä kullanruskeaa viljaa, joka heilimöi. Sanat, sävel ja se näky sulautuivat toisiinsa. Herran henki liikkui viljavainion yli. Jeesus Kristus seisoi toisella puolella, kädet levällään auki. Huomasin kädessäni sirpin. Vieressä oli muutama muukin, ja leikkasimme satoa. Jeesus katsoi meitä ja hymyili. Yhtäkkiä huomasin, että meitä oli rintarinnan niin paljon, että saatoimme edetä yhdessä viljavainion yli systemaattisesti. Välillä joku pysähtyi ja suuntasi katseensa Jeesukseen. Häneen katsoessaan sai voimaa jatkaa. 

Johanneksen ilmestyskirjan luku 14 avautui uudenlaisena: ”Pane sirppisi työhön…”

– Pyhä Henki antaa ymmärrystä, ja vie salatusti eteenpäin uskon kasvussa. Ymmärsin, että saan olla elovainiolla ja leikata. Mutta missä ja mitä, sitä en tiennyt, sanoo Satu miettineensä. 

Meni vähän aikaa. Oli lämmin kesäpäivä ja Satu istui takaterassilla keinussa, kysellen Herralta, mitä hän haluaa. 

– Sain jälleen selkeän näyn, jossa edessäni oli käsisirppi. Se oli kultaa ja se kimalteli auringon valossa. Herra sanoi sydämelleni: minä teen sirppisi teräväksi elovainioille. Sanoin Jukalle, että onkohan tässä järkeä lähteä Perheniemeen asti? Avasin Raamatun ja sieltä avautui sama Jeremian kirjan kohta 29:11-13. 

Etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan

Se on evankelista Satu Mäkisen mielilause.

– Meillä on vapaa tahto. Minä olen saanut elämään toivon ja tulevaisuuden. Saan kulkea aamusta alkaen rukoillen ja kysellen johdatuksessa. Mitä valtavaa armoa, rikkautta sekä lepoa Herrassa.  Olen saanut huomata, että vaikka mitä tapahtuisi, Kristus-kallio pitää.  

– Kirjan lopussa kerron isäni vakavasta sairastumisesta ja siitä seuranneesta ihmeellisestä ajanjaksosta, taisteluista pimeyttä vastaan ja Herran ilmestymisestä kaiken keskelle. Uskon kirjan puhuttelevan heitä, jotka ovat uskossaan kyselijän paikalla, etsivät elävää Jumalaa. Uskon kirjan olevan lohdutukseksi heille, jotka ovat rukoustaisteluissa läheistensä sairauden tai sielun pelastumisen puolesta. 

Nämä lauseet Satu Mäkinen haluaa jättää houkuttimeksi niille, jotka haluavat avata tuoreen kirjan. 

Aiheet