Millaista vastaanottoa toivot, kun astut kotiovesta sisään?

 

Kansan Raamattuseuran kouluttaja Satu Salo (vas.) sekä Kirkkohallituksen asiantuntija Liisa Välilä muistuttavat, että rakkaudellinen kohtaaminen ja oma esimerkki ovat avaintekijöitä siinä, että sukupolvien ketjussa voidaan hyvässä hengessä puhua uskon asioista. Kirkkohallituksen päivitetyt Isovanhemmuuden palikat -materiaalit sekä niihin liittyvät koulutukset julkaistaan syksyllä. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Kun toivoo uskon syttyvän omien lasten tai lastenlasten sydämessä, arjen teoilla ja sanoilla on merkitystä. Omaa vakaumustaan ei pidä tuputtaa.

Millaisia muistoja? Millaisia kosketuksia? Millaisissa tunnelmissa käytyjä juttuhetkiä?

Kirkkohallituksen perheasioiden asiantuntija, rovasti Liisa Välilä herättelee ihmisiä muistelemaan hetkiä omien vanhempien ja isovanhempien kanssa, kun hän aloittaa luentoa siitä, miten välittää uskoa tuleville polville.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

– Osalla ihmisistä lähisukuun liittyvät muistot ovat lämpimiä, toisilla eivät. Muistot ovat ainutkertaisia, ja ne voivat aiheuttaa myös kipua ja tunnetta vaille jäämisestä. Emme ole valinneet sitä, mihin sukuun synnyimme.

– Olisi kuitenkin hyvä ajatella myös niitä yhteisiä hetkiä, joista sai voimia ja taitoja. Ja sitä myötä miettiä, onko suvussa itse siunauksen lähde, rohkaisija ja toivon antaja vai kenties Raamatun sanan mukaan se, joka antaa pojalleen kiven, kun tämä pyytää leipää.

Liisa Välilän Vilho-vaari taputti lapsenlastaan polvelle ja lausahti sydämestään ”Jumala sinua siunatkoon”. Mummulassa laulettiin myös hengellistä laulua Mua käteen tartu, Herra.

– Nuo muistot nostavat vielä kypsässä keski-iässäkin silmiin liikutuksen kyyneleet.

Välilä muistuttaa, etteivät ihmisen tarpeet muutu aikuisenakaan. Kaikki tahtovat olla hyväksyttyjä ja rakastettuja sekä kuulua joukkoon.

– Jos toivoo uskon siirtyvän sukupolvien ketjussa, rakkaus ja hyväksyntä ovat tärkeimmät.

Evankeliumia ei pidä jakaa opettamalla tai komentamalla, vaan olemalla itse esimerkki. Pelkästään jo sillä, miten otat lapset ja lapsenlapset kotiovella vastaan, on merkitystä. Osoita se, että he ovat tervetulleita! Välilä kehottaa.

Väistämättä perhekulttuurit eri sukupolvien välillä toisinaan kolahtelevat.

– Kristittyyn isoäitiin tai -isään voi ”sattua”, jos heidän lapsensa eivät halua lapsilleen kristillistä kasvatusta tai lastenlapsia ei kasteta.

Välilä muistuttaa, että lasten vanhempien tahtoa tulee kunnioittaa.

– Jos tulee sanaharkkaa, on viisasta jättää arvostelut sikseen, keskittyä hengittämään tai vakauttaa itsensä vaikkapa kulauttamalla lasi vettä, jotta tunnekuohu pääsee laantumaan. Itselleen voi rukoillen pyytää voimia rauhoittumiseen. Lapsia ja lapsenlapsia ei pidä hylätä.

Olisi hyvä, että vanhemmilla olisi tieto siitä, miten lapset – myös aikuisiksi varttuneet – toivoisivat heiltä juuri nyt. Sitä kannattaa kysyä.

– On myös aina mahdollisuus siunata rakkaimpia mielessään sekä sanallisesti ilmaista arvostustaan siitä, miten he jaksavat kasvatustyössään.

– Tärkeintä on osoittaa lämpöä ja rakkautta kotiin tuleville.