Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Marzi Nyman soitti kitaraa, koska Jukka Tolonen ei enää voi

 

Kitaransoitto on jäänyt Jukka Toloselta taa

Eräs Suomen kuuluisimmista ja laajaa kansainvälistäkin tunnettavuutta nauttiva kitaristi Jukka Tolonen julkaisee ensi viikolla virsi-levyn Juudan leijona.

Se on hänen henkilökohtainen todistuksensa huumesekoilujen ja vankilaan johtaneiden tapahtumien jälkeen.

Tolonen tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta toukokuussa 2008 ehdottomaan vankeuteen, josta hän vapautui marraskuussa 2009.

Vankilassa viruessaan uskosta tuli Toloselle tärkeä. Juudan leijona -levylle on koottu virret, joita hän soitti sellissään katuessaan tekojaan. 

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Marzi Nyman toimii levyllä Jukan sormina, sillä legendan omat sormet eivät enää taivu nivelrikosta johtuen. Jukka keskittyykin levyllä tulkitsemaan koruttomasti lauluja, jotka auttoivat häntä läpi vaikean ajan.

Juudan leijonalla Tolonen soittaa lisäksi myös pianoa ja bassoa. Kitaristi nousi maineeseen kansainvälisestikin 1970-luvun alussa soittamalla muun muassa suosikki-yhtyeissä Wigwam ja Tasavallan presidentti.