Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Yleinen: Konekiväärisaarnaaja pelastaa Afrikan lapsia

Maria Magdalan tarina valkokankaalle

 

Maria Magdalaa esittää Rooney Mara. Kuva: Universal

Jeesuksen elämästä kertovia elokuvia on tehty useita. Ensi vuoden maaliskuussa ensi-iltansa saa elokuva, joka kertoo Jeesuksen seuraajan Maria Magdalan tarinan.

Raamatullinen elämäkertaelokuva Maria Magdaleena (Maria Magdalene)  kertoo tarinan Mariasta (Rooney Mara), nuoresta naisesta, joka etsii uutta tapaa elää. Oman aikansa ahdasmielisiä arvoja uhmaten Maria jättää perheensä ja liittyy uuteen liikkeeseen, jota johtaa karismaattinen Jeesus Nasaretilainen (Joaquin Phoenix). Pian hän löytää oman paikkansa liikkeessä ja roolinsa matkalla, joka vie kohti Jerusalemia. Helen Edmundsonin ja Philippa Goslettin käsikirjoitukseen pohjautuvan elokuvan rooleissa nähdään myös Chiwetel Ejiofor ja Tahar Rahim.

Australialainen Garth Davis on ohjannut elokuvan. Davisin edellinen elokuva Lion oli ehdolla parhaan elokuvan oskarin saajaksi. Magdalan Mariaa esittävä Rooney Mara esiintyi myös Lion-elokuvassa.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Elokuvan Suomen ensi-ilta on 23.3.2018. Myös Yhdysvalloissa elokuva tulee ensi-iltaan samoihin aikoihin maaliskuussa.

Elokuvan traileri julkaistiin marraskuun lopussa.

 

Aiheet