Luopunut paljosta lähetystyöhön lähtiessään – ja saanut satakertaisesti takaisin

 

Moni epäröi lähetystyöhön lähtemistä, koska joutuisi luopumaan paljosta. Puntarointia on tehty, ja silti lähdetty. Usean kokemus on lähettivuosien myötä rohkaiseva: Lähetit kokevat saaneensa satakertaisesti takaisin.

Pitkään Itä-Karjalassa palvelleen lähetti Pekka Palosaaren kommentti Sodderin seurakuntatalon pihalla puhuttelee erästä, jonka paikka on olla lähettäjänä, ainakin nyt:

– Ajattele! Sanotaan, että jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. (Matt. 19:29) Mistä minä olen luopunut? Katso nyt tätä täällä ympärillä, kaikkia näitä ihmisiä ja tätä elämää, jonka olen saanut! Satakertaisesti!

SEKL neliö1kk talvi

Kutsu lähteä, tai lähettää toinen, annettiin jokaiselle Jeesuksen seuraajalle. ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Jeesuksen sanat kuultuaan Pietarista ja Andreaksesta, veljeksistä sanotaan: ” He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Matt. 4: 18-21)

Vaikka kutsu on kaikille, se on myös henkilökohtainen ja haastaa itsetutkisteluun. Haastattelimme Kylväjän työyhteydessä toimivia tai olleita lähettejä luopumisen tunnoista.

Pirkko Said oli lähtökuopissa malttamattomana. Hän kertoo:

– Lähetyselämä on kutsu ja elämäntapa. Olisin joutunut luopumaan paljosta, jos en saisi elää lähetyselämää. Sen tunsivat muutkin ympärilläni. Työtoveri, joka vaistosi sisäisen levottomuuteni, sanoi ennen lähetyskurssiani: ”Olet varmaan hyvä siinä, mitä teet, mutta et kuulu tänne, kuulut suurempaan maailmaan.” Paavali puhui siitä, että hänet oli erotettu evankeliumin työhön. Jos on saanut Jumalalta kutsun lähteä, on vaikea tehdä muuta, vaikka se olisikin järkevää. Mistä Pietari luopui? Risaisista verkoista?

Joskus olosuhteet pitelevät kiinni kotimaassa. Näin oli Satu Poikosella. Hän jakaa tuntojaan teltantekijätyöhön pääsemisestään:

– Sain luopua jostain kotiseutuuni sitovasta ja omistautua sille, mihin olin lupautunut jo nuorena. Olin pitkään ikääntyvien läheisteni tukena ja saatoin heidät viimeiselle matkalleen. Se työ tuli päätökseen, kun asetuin työalueelleni.

Lähetyselämä on kutsu ja elämäntapa.

Niin, lähtijä on kutsujansa varassa. Myös lähettävän organisaation rooli ja vastuut on hyvä tuntea: tähän valmentaa lähetyskurssi. MiniMissio tarjoaa jo alkuvaiheen pohdintoihin tukea ja tilaa, sekä vertaisten kanssa kutsun jakamista. Lähtiessä puntaroidaan luottamusta niin omiin kuin kutsujankin voimiin ja tahtoon.

Veljekset kutsuttiin verkkojensa äärestä yhdessä. Useaa kutsu koskettaa kuitenkin elämänvaiheessa, jossa perhettä tai uraa on vasta alkanut kaivata tai rakentaa. Onko kohtuutonta edellyttää, että tiputtaa hanskat ja astuu tyhjän päälle? Sitäkö lähtö on? Johanna Perendi lähti aluksi yksin. Kannattiko lähteä? Hän vastaa:

– Lyhyesti sanottuna kannatti! En ole päivääkään katunut lähtemistäni, vaikka vaikeitakin päiviä on ollut. Lähdin sinkkuna työalueelle 10 vuotta sitten. Oli haikeaa jättää perhe ja ystävät Suomeen, mutta koin vahvasti, että paikkani on lähtijänä ja nimenomaan Japanissa. Puolisoa ja perhettä toivoin ja rukoilin, mutta ajattelin myös, että Jumala voi antaa antoisan elämän lähetystyössä, vaikka olisin itsekseni ja vaikka kokisinkin yksinäisyyden kipua.

Tuoko elämä hyvää ulkomaille asettuneelle, mitä saa lähtijä tilalle? Johanna jatkaa:

– Olen saanut monenmaalaisia lähetti- ja lähettäjäystäviä, paikallisia ystäviä, kielitaitoa, kokemuksia laidasta laitaan – vaikkapa kuumissa lähteissä kylpemistä, maanjäristyksiä, sähköhuopia, herkullista ruokaa, onnistumisen ja epäonnistumisen elämyksiä, vaikeuksista selviämistä, puolison ja lapsia!

– Olen saanut nähdä Jumalan ihmeellisen johdatuksen omassa ja toisten elämässä. Olen saanut kokemuksen Jumalan uskollisuudesta ja siitä, että saa olla mukana maailman tärkeimmässä työssä – silloinkin, kun työn hedelmä on omilta silmiltä piilossa. Ja Kylväjä on upea työnantaja, joka pitää läheteistä huolta!

Ammatillinen loikka voi olla pitkä, se on otettava harkiten. Oppijan paikka tulee lähetille tutuksi, tietää Anitta Lepomaa, jota Siperia opettaa:

– Lähtiessäni luovuin turvallisesta ja ennalta-arvattavasta ympäristöstä. Yleisimmin täällä tuottaa ongelmia liikenne. Sää on toinen tekijä, joka rajoittaa esimerkiksi seurakunnan tilaisuuksien kävijämääriä. Kesällä tulva hidasti kirkonrakentamisen aloittamista.

– Lähtiessäni luovuin turvallisesta ja ennalta-arvattavasta ympäristöstä.

– Kotimaasta kaipaan eniten lakua ja laktoosittomia tuotteita. Tuon Suomesta tullessani siirappia ja mäntysuopaa sekä paperinenäliinoja.

Toinen työntekijämme Ukrainasta punnitsi uraa myös, hän kertoo:

– Minulla on diplomi-insinöörin koulutus ja olin vakituisessa työpaikassa, jossa palkkani olisi ollut kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Irrottautuminen ei kuitenkaan tuntunut vaikealta, koska raha ei ole se tärkein asia.

– Aiempi työnantajani oli myös myötämielinen ja antoi yksi plus yksi vuotta vapaata lähdettyäni ensin lähetyskurssille ja sen jälkeen työalueelle. Olisin tehnyt saman ratkaisun ilman sitäkin, mutta oli kiva, kun näin hyvin suhtautuivat

Anitta Lepomaa jatkaa samoja pohdintoja:

– Ehkä olisin löytänyt Suomesta paremmin palkatun työn, mutta kotimaassa asumiskulut ja muukin on kalliimpaa, joten parempi palkka ei välttämättä olisi tuonut parempaa elämänlaatua. Työalueella sain asunnon edullisesti.

– Elämässä riittää jatkuvasti haasteita. Joutuu usein ylittämään itsensä, ja etsimään vastauksia kysymyksiin, joita ei olisi kuvitellut koskaan kysyvänsä. Lähetystyössä näkee elämän koko kirjon. Koko tunneskaala on käytössä. Ystävien huolenpito ja rakkauden osoitukset vetävät hiljaisiksi.

Luopumisen tunnot eivät kosketa vain lähtijää. Myös kotimaahan jäävät tuntevat eronkipua, ja läheisten lähteminen työalueelle kauas kotoa on iso muutos heillekin. Työkomennuksille lähtö voi koskea muitakin kuin lähetysjärjestöjen työntekijöitä ja olla unelmien täyttymys myös taloudellisesti.

Pienen lapsen vieminen pois isovanhempien ja suvun yhteydestä kirpaisee. Työntekijämme Kaukasiassa luopui kodistakin:

– Kun lähdimme, luovuimme vuokrakodista Suomessa ja suuresta osasta kodin tavaroita. Se ei tuntunut lainkaan vaikealta. En ole kiintynyt tavaraan. Sitähän on maailma täynnä, ja tarvittaessa saamme tilalle uusia. Lähtiessä irtisanouduin vakituisesta työstä. Todennäköisesti löydän ammattini vuoksi kotimaahan palatessa uuden työn.

– Vaikeimmalta tuntui luopua ihmissuhteista. Toisaalta nykytekniikka mahdollistaa helpon yhteydenpidon Suomeen. Lisäksi olen saanut tilalle uusia ystäviä ympäri maailmaa, mikä on rikkaus.

– Vaikeimmalta tuntui luopua ihmissuhteista.

– Luopumisen näkökulma ei tuntunut lähtöä miettiessä kovin keskeiseltä. Vaakakupissa painoi enemmän mahdollisuus toteuttaa kutsumusta, kerryttää uusia kokemuksia, mahdollisuus oppia uutta kulttuuria ja kieltä. Edelleenkin vaakakuppi on reilusti plussan puolella.

– Ajoittaisista vaikeuksista tai turhautumisesta ja perheen sekä ystävien ikävästä huolimatta päällimmäisenä on kiitollisuus: saan olla mukana Jumalan työssä ja kokea tämän monella tavalla mielenkiintoisen lähetyselämän.

Vuodet poissa kotimaasta vaikuttavat lapsen koko elämään, aikuisuuteen asti. Ne muokkaavat myös lähtijän identiteettiä ja haastavat käsityksen yhteydestä, tietää Afrikassa palvellut lähetti:

– Jouduin luopumaan monista suvun juhlista. Luovuimme suomalaisen juhlaperinteen siirtämisestä sellaisena kuin sen voi Suomessa välittää lapsilleen. Juhannus! Eihän sitä voi siirtää minnekään! Näin lasteni luopuneen serkussuhteista, jotka he joutuivat solmimaan uudelleen Suomeen palattua, niitä he myös surivat.

– Satakertaisesti olen saanut ihmissuhteita, joista muodostui työalueella uusi perhe, uudet juhlat ja hetket heidän kanssaan. Kokemukset yhteydestä eivät korvanneet sukua, mutta loivat kokemuksen, että ihminen on sama huolimatta heimosta, klaanista, tittelistä, arvosta tai kulttuuriperimästä.

– Lopuksi olemme yksinäisiä ihmisiä, jotka kurottaudumme yhteyteen toistemme kanssa. Ilman toisiamme olisimme vajaat, ja täydellisen yhteyden kokemuksen saavutamme vasta jumalasuhteessa.

– Yllättävintä oli vuosien myötä kasvaa omaan identiteettiin, löytää itsessä se paikallinen minä, jolle annettiin siinä yhteisössä asema, nimi ja paikka, jossa toimin kuin kala vedessä. Sain olla osa yhteisöä tasavertaisena työntekijänä ja paikallisessa kulttuurissa sen tapoihin sulautuneena. Aito ystävyys paikallisiin myös yllätti, monet vakuuttivat sen olevan mahdotonta.

Milloin olisi oikea aika lähteä, jos kutsu käy kohti? Voiko luottaa Jumalan aikatauluun näin suuressa asiassa? Satu Poikoselle kävi näin:

– Olin juuri oikeaan aikaan työalueellani, kun kansanvaellus saavutti sen. Hyödynnän jo nuorena oppimiani kohtaamisen taitoja, kun yhteistä sanallista kieltä ei ole. Rakkaista emännän tehtävistä Kellonkartanossa irrottautuminen mahdollisti tämän. Kiitän Jumalaa, että hän valmisti minut siihen etukäteen.

Joku lähetti tekee vain yhden työkauden. Tuo työ voi olla siemen pitkälle kasvukaudelle, jota varten Jumala lähettää työalueelle jonkun muun, tai työ siirtyy paikallisten vastuulle. Toinen saa uudesta kotimaasta perheen ja kodin, kuten Anitta Lepomaa:

– Kun päätin heittäytyä Jumalan varaan elämässäni, näen, miten uskollisesti ja rakkaudellisesti Hän on johdattanut minua eteenpäin tahtonsa tiellä. En katso menettäneeni mitään niin arvokasta, ettenkö olisi saanut sitä satakertaisesti takaisin lähetystyössä. ”Pelko pois ja mielees´ paina, onhan Isä läsnä aina.”

Mistä sinun pitäisi luopua lähtiessäsi lähetystyöhön? Osaatko kuvitella, mitä kaikkea saisit satakertaisesti takaisin?

Lukuvinkit: ”Satakertainen sato, lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta” ja ”Bangladeshin monet kasvot, 40 kertomusta – 40 vuotta työtä” sekä ”Kalastaja kuivalla maalla” ja www.kylvaja.fi

 

Kuva: Johanna Maliniemi

 
Kylvaja artikkelibanneri